Pääkirjoitus: Miksi ulkopolitiikka ei innosta?

Kirjoittaja:

Vaalien jälkeen on kovasti voivoteltu, kun äänestäjät eivät kiinnostuneet lainkaan ehdokkaiden ulkopolitiikkaa koskevista näkemyksistä. Esimerkiksi Ulkopolitiikka-lehden päätoimittaja Tapani Vaahtoranta otsikoi pääkirjoituksensa Pää pensaassa ja kirjoittaa: ”Äänestäjien asenteet ovat varmasti yksi syy siihen, että keskustelu keskittyy kotimaan asioihin.” Hän perustelee tämän argumentin Helsingin Sanomien kyselyllä, jonka mukaan kansainväliset asiat ovat äänestäjien mielissä häntäpäässä.

Tästähän kehittyykin mielenkiintoisia kehäpäätelmän aineksia. Helsingin Sanomat ja koko Sanoma-konserni on objektiivisesti ottaen hegemonisessa asemassa oleva mielipidevaikuttaja Suomessa. Miten kuvaileekaan haastattelussa vastaava päätoimittaja Janne Virkkunen Hesarin asennoitumista lukijakuntaansa?

”Eikös lehdet ole sitä varten, että ne ottavat kantaa ja osallistuvat yhteiskunnalliseen keskusteluun, muun muassa Suomen ulko-ja sotilaspolitiikasta.” ”Kansan vastustus on huonoin mahdollinen argumentti Nato-vastaisuudelle, ei kadunmiehillä ole riittävästi tietoa näistä asioista.” (Ydin 1/2007, s.35)

Virkkuselta pitää kysyä, eikös lehdet ole sitä varten, että ne jakavat kadunmiehille sellaista monipuolista ja kriittistä informaatiota, jonka pohjalta he voivat muodostaa oman mielipiteensä? Helsingin Sanomat on vuosikymmenet asennoitunut lukijoihinsa kuin lapsiin, mitä tulee ulko-ja varsinkin turvallisuuspolitiikkaan. Tässä HS on edustanut samanlaista asennetta kuin diplomaatit ja muu kansainvälinen päätöksentekoeliitti.

Olikin hiukan hämmentävää lukea Helsingin Sanomien suurimman omistajan, ministeri Aatos Erkon analyysi lehdestä: ”Niin kauan kuin Helsingin Sanomat pysyy liberaalina lehtenä, se voi selviytyä. Mutta siinä silmänräpäyksessä, kun lehti alkaa seurata teollisuuden ja herrojen linjaa, se menee metsään.” (HS 1.4.07. Vaikka juttu oli lehdessä aprillipäivänä, Erkon puhe oli pidetty jo lauantaina.)

Yhtä tyrmäävää kuin Hesarin, on siis diplomaattikunnan asenne kansalaisia tai muita itseään heikompia kohtaan. Mainitussa Vaahtorannan Ulkopolitiikka-lehdessä on siteerattu hyvästit loistavalle 15-vuotiselle diplomaatin uralle sanonutta britti Carne Rossin teosta Independent Diplomat – Dispatches from an  Unaccountable Elite, 2007:

”Vaikka kansainvälisten organisaatioiden tarkoitusperä on hyvä, ne muodostavat jykevän, ikkunattoman linnoituksen, jonka asukkaat ovat nimettömiä ja näkymättömiä ja heidän työnsä usein käsittämätöntä ja salaista. Näitä viranhaltijoita yhdistää yksi tekijä: he eivät ole vastuussa teoistaan, eikä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta usein edes tiedetä keitä he ovat. Tämä pätee paitsi kansainväliseen diplomaattikuntaan, myös useimpien maailman maiden ulkoministeriöihin.”

”Kansainväliset organisaatiot eivät ole vastuussa kenellekään, eivätkä ne pysty vastaamaan ongelmiin, joita niiden kuuluisi ratkaista. Hallittavilla ei ole juuri minkäänlaista mahdollisuutta tavata tämän järjestelmän edustajia ja vielä vähemmän vaikuttaa heihin.” Ross erosi työstään ennen hyökkäystä Irakiin.

Jos entinen diplomaatti pitää kansainvälistä eliittiä näin murskaavan epädemokraattisena, ei liene ihme, ettei kansalaisia jaksa innostaa kansainvälispoliittinen keskustelu. Sairaanhoitoon, vanhustenhoitoon, ikääntymiseen, pätkätöihin ja työttömyyteen liittyvät asiat ovat kuitenkin kadunmiesten ja -naistenkin konkreettisesti kosketeltavissa.

Oili Alm

Päätoimittaja

 

 

Lehden numero: