Rauhankasvattajat verkostoituvat

Viime vuoden lopussa joukko rauhankasvattajia sai ajatuksen siitä, että olisi hienoa tietää millaista toimintaa ja osaamista tällä kentällä on. Tämän idean pohjalta päätettiin alkaa puuhaamaan rauhankasvattajien yhteistä tapaamista Helsinkiin.

Toukokuussa järjestettävässä tapaamisessa keskustellaan yhdessä siitä, millainen on rauhankasvatuksen asema kouluissa ja muilla kasvatusta antavilla tahoilla. Lisäksi pohditaan, millaiset periaatteet ohjaavat toimintaa. Yhteistyön ei ole tarkoitus ainoastaan jäädä tähän, vaan pidemmän tähtäimen tavoitteena on luoda rauhankasvatusverkosto, jossa toimijat keskenään voivat jakaa osaamistaan ja tehostettaisiin yhteistä tiedottamista kouluihin.

Tapaamista ja verkostoa aktiivisesti järjestämässä oleva Pirjo Riihelä perustelee rauhankasvattajien voimien kokoamista sillä, että on olemassa paljon hyvää toimintaa ja tarkoituksena on saada toimijat ja opettajat kohtaamaan.

Verkostolle on tarkoitus tehdä omat nettisivut, joista koulut voivat saada tietoa rauhankasvatusta järjestävistä tahoista ja lisäksi sivut tulisivat toimimaan järjestöjen välisenä tiedotuskanavana. Verkoston ykköstuotteena tulee olemaan oppilaitoksille järjestettävät teemapäivät, joissa järjestöt voivat esitellä toimintaansa ja järjestää työpajoja. Riihelä haluaa korostaa, että perustettavan verkoston tehtävänä on tukea rauhankasvattajia ja antaa lisää mahdollisuuksia, ei teettää lisää työtä.

Hanketta koordinoi Rauhankasvatusinstituutti. Helsingissä 4.5. ravintola Hanneksessa järjestettävään tapahtumaan voi ilmoittautua osoitteessa info@rauhankasvatus.fi ja samalla voi kysellä lisätietoja.

Lehden numero: