Päällikön sulka: Suomalainen haulikko on rehti

JAN KOSKIMIES
SADANKOMITEAN PÄÄSIHTEERI

Suomessa elää myytti suomalaisten rehellisyydestä ja kunnollisuudesta. Suomalaisia sotilaita pidetään yleisesti muita parempina, ellei jopa maailman parhaina. Suomalainen sotilas ei ulkomailla kriisinhallinta- tai rauhanturvatehtävissä ole humalassa tai käyttäydy väkivaltaisesti.

Suomalainen sotilas ei myöskään tovereistaan poiketen käy bordelleissa. Sama kunnollisuus koskee myös suomalaisia aseenomistajia. He ovat vastuuntuntoisia ja kunnollisia luonnonystäviä ja metsässä reippailijoita. Aseenomistajat eivät esittele asettaan humalassa, ammuskele soramontuilla tai tähtäile navetanoveen ripustettuun maalitauluun. Asetta käytetään ainoastaan metsällä tai ampumaradalla. Se kuuluu suomalaisuuteen.

Suomi on tunnetusti maailman napa. Sen vuoksi Suomi-kuva ulkomailla huolettaa meitä kovasti. Varustelumenojemme kasvattamisen vaikutuksesta Suomi-kuvaan ei kuitenkaan olla huolissaan, kuten ei myöskään Suomen jäämisessä Ottawan miinasopimuksen ulkopuolelle tai epäröinnissä rypälepommikiellossa. Myöskään aseita ihannoivalla kulttuurilla ei katsota olevan negatiivista vaikutusta Suomi-kuvaan. Valtion ja kotien aseistautumisesta tulee päinvastoin olla ylpeä. Suomen armeijasta ja sotaisesta historiasta tulle myös olla ylpeä. Kova sotilaskunto liitettynä metsästys- ja ampumaharrastukseen luo positiivista Suomi-kuvaa! Ei tarvitse ihmetellä miksi yksi maailman rauhallisimmista kolkista varustautuu miinoin, rypälepommein. Maassa, jossa ikioman haulikon saaminen on osa mieheksi tulemista.

Rautakaupan alennuskorissa myydään perinteisiä suomalaisia tappovälineitä, muovikahvaisia ruotsalaisia Mora-puukkoja. Kalliimmat Marttiini-puukot ovat lasivitriinissä. Ei siksi, että niitä pidettäisiin vaarallisina pois lasten ulottuvilta vaan siksi, etteivät nulikat niitä varastaisi. Sama kulttuuri aseiden vaarattomuudesta koskee myös tuliaseita. Pistoolit eivät kuitenkaan ole puukkoja. Vaikka puukolla voi tappaa, on se myös välttämätön työkalu. Pistooli ei ole työkalu. Se on tappamisen työkalu, suunniteltu mahdollisimman tehokkaaseen ihmisen tappamiseen. Niillä ei ole mitään virkaa ampumaradan ulkopuolella. Pistooli ei myöskään ole metsästysase. Sen perimmäinen käyttötarkoitus on ihmisen tappaminen. Sillä voi toki myös harrastaa tarkkuusammuntaa, kuten jousipyssyllä tai ilmakiväärilläkin.

Ampuma-aseet ovat Suomessa käytännössä kaikkien halukkaiden saatavilla. Maaseudulla aseita käytetään metsästykseen, mutta miksi helsinkiläiset pitävät kodeissaan 80 000 ampuma-asetta? Jokelan ampumisten jälkeen nostettiin esille kansainvälisen pienaseita vastustavan verkoston IANSA:n tilasto, jossa todettiin vain Yhdysvalloissa ja Jemenissä olevan aseita henkeä kohti Suomea enemmän. Tilasto osoittautui sittemmin vääräksi, sillä kansalaiskaartiarmeijaa ylläpitävässä Sveitsissä on 46 asetta sataa henkeä kohti, kun Suomessa luku on 45. Suomi onkin vasta neljäs maailmassa! Asialle ei tietenkään tarvitse tehdä mitään, sillä kunnollisten suomalaisten käsissä aseet eivät ole vaarallisia. Aseiden saatavuutta ei tarvitse vaikeuttaa saati pyrkiä niiden määrän vähentämiseen.

Viimeistään armeijassa suomalaiset oppivat ampumaan ja käsittelemään aseita. Jos kertausharjoitukset eivät riitä sotilaskunnon ylläpitämiseen, voi ampumista halutessaan harrastaa metsästys- ja ampumaseurojen lisäksi vapaaehtoisen maanpuolustuksen piirissä. Ampumaharrastus voi olla kivaa ja elämyksellistä, mutta onko kaikki kiva tarpeellista ja kaikki elämykset arvokkaita? Peruste lasten ampumaharrastuksen tukemiselle sen pitäminen urheilulajina, joka tulisi aloittaa mahdollisimman nuorena, jotta tulisi taitavaksi.

Tarvitsevatko lapset tällaista urheilua? Tarvitaanko Suomeen haukansilmäisiä pikku-ampujia, joille aseenkanto ja –käyttö on lapsuudesta asti tuttu ja luonnollinen osa elämää? Lapsia, jotka luontevasti tähtäilevät ihmismaaleihin pistoolien ja rynnäkkökiväärien kanssa niin interaktiivisissa tietokonepeleissä kuin ampumaradoillakin. Teini-ikäisiä poikia hormonaalisine ja sosiaalisine angsteineen kick-boxingin ja muiden päähänpotkimislajien lisäksi ammunnan pariin? Vapaaehtoisen maanpuolustuksen kouluttaja Esa Niskanen harmitteli taannoin sitä, että metsästysseurat vievät heiltä teini-ikäisten poikien mielenkiinnon, koska siellä saa ampua haulikoilla ja muilla järeämmillä aseilla (Suomen sotilas 2/2007). Hän kaipasi rynnäkkökivääriammuntoja 15-vuotiaille lapsille. Vapaaehtoinen maanpuolustus tarjoaa sotilaskoulutusta myös kehitysvammaisille. Ampumaan he eivät vielä pääse.

Miksi yksityisille ihmisille ylipäänsä sallitaan tappavien aseiden omistus? Vaikka aserajoitukset eivät pitkällä tähtäimellä ratkaise kokonaan yhteiskunnan väkivaltaisuutta, on niillä merkitystä. Viiden miljoonan asukkaan vapaan asekulttuurin Suomessa ammutaan vuosittain enemmän ihmisiä kuin tiukan asekontrollin ja 60 miljoonan asukkaan Iso-Britanniassa. Ensimmäinen askel Suomessa olisi, että ihmisiä vastaan tarkoitetut aseet tulisi kasarmin ja ampumaratojen porttien ulkopuolella sallia ainoastaan niille, joilla on lain mukaan oikeus niitä tähän tarkoitukseen käyttää, lähinnä poliisille. Kaikki muut aseet olisivat lukkojen takana.  Mutta mitä on ysimillisen pistoolin ”vastuullinen käyttö”. Toisen ihmisen tappamisen harjoittelu? Rehelliseen suomalaiseen tapaan.

Lehden numero: