PAXin lukuvinkki: Kehuttu merkkiteos

Kirjoittaja:

Merkittävien tahojen kehuvat lausunnot peittävät tästä kirjasta peräti kolme sivua, eikä syyttä. Adam Tooze on käynyt uskomattoman perusteellisesti läpi ensimmäisen maailmansodan jälkeisen tilanteen ja sen yhteyden toisen maailmansodan kulkuun.Adam

Tutkittuaan erityisesti Saksan tuotantoa, valuttaa, vientiä ja työllisyyttä Tooze yhdistää nerokkaalla tavalla näiden irrallisten faktojen suhteet päättäjien arviointeihin ja lopullisiin ratkaisuihin.

Kirja antaa avaimet Natsi-Saksan syvälliseen ymmärtämiseen ja samalla osoittaa, kuinka läheisesti tekninen sodankäynti on yhteydessä talouden eri osa-alueisiin. Niiden huonohko taitaminen aiheuttaa lopulta sotatarvikkeiden romahtamisen, vaikka kuinka raivotautisen diktatuurisesti pauhaisi radioon.

Historian opiskelijan kannattanee perehtyä tähän tutkimukseen, jonka melkein jokaiselta sivulta löytyy aivan uutta tietoa. Mahdollisesti Tooze on luonut perusteoksen, johon tullaan viittaamaan hyvin monessa yhteydessä. Helsingissä ainakin Akateemisessa kirjakaupassa teos on selattavissa.

Adam Tooze
The Wages of Destruction
The Making and Breaking of the Nazi Economy
Penguin Books, 2007, 799 s, 22,90 €.

Lehden numero:

Aiheet:

Uusimmat jutut samasta aiheesta

Kirja-arvio: Syyrialaisten toiveet demokratiasta diktatuurin ja islamismin puristuksessa »

Airin Bahmanin ja Bruno Jäntin “Syyrian sota” on ansiokas johdatus Syyrian sodan monimutkaisiin taustoihin ja tapahtumiin.

Kirja-arvio: Rauhaa rakentamassa? Kansalaisjärjestöt hauraissa maissa »

Nora Luoma luki kansalaisjärjestöjen työstä hauraissa maailman konfliktialueilla ja kirjoitti arvionsa.

Suomen turvallisuus – perusasiat »

Kalevi Suomela arvioi Timo Hakkaraisen toimittamaa antologiaa Vakaus vaakalaudalla – Ajatuksia turvallisuuspolitiikkamme suunnasta.