Kirjavinkki: Elokuvien lännensankari ja preerioiden kovat arvot

Kirjoittaja:

data-cke-saved-src=/files/kuvat/9789524719216.jpgTelevisiokanavilta tulvivien amerikkalaisten toimintaelokuvien laajempia taustoja on hahmotettu harvoin. Yhteiskuntatieteiden professorit Carl Boggs ja Tom Pollard tutkailevat chomskyläisen suoraviivaisesti kirjassaan ”Hollywoodin sotakone” Hollywoodin suhdetta väkivaltaviihteeseen.

Yhdysvaltojen kulttuuri on erityisen läheisessä suhteessa väkivaltaan, mikä viime vuosina on ilmennyt hälyttävinä oireina. Elokuvilla ja niiden väkivaltaa ruokkivilla asenteilla on ollut suuri merkitys. Tästä on lukuisia esimerkkejä Carl Boggsin ja Tom Pollardin kirjan Hollywoodin sotakone alussa. Erityisesti lännenelokuviin vakiintui rakenne, jonka naiivi suhde väkivaltaan on Boggsin ja Pollardin analyysin kautta löydettävissä myös muista Hollywoodin toimintaelokuvatyypeistä. Vaikka Amerikan alkuperäisväestön maa-alueen anastaminen piti sisällään törkeitä petoksia ja kokonaisten kansojen murhia, lännenelokuvissa intiaaneista tehtiin verenhimoisia hyökkääjiä ja pahuuden perikuvia. Usein yksinäinen valkoihoinen mies taistelee rajaseudulla suurta ylivoimaa ja raakuutta vastaan. Aseidenkäsittelytaidoillaan jalo lännensankari pärjää ja siten levittää sivistystä rajamaille.

Vasta Vietnamin sodan hirveydet ja 1960-luvulla herännyt tietoisuus aiheuttivat muutoksen lännenelokuviin, joita tehtiin yhteensä noin 2000. Vaikka lännenelokuvilla ei enää voinut ylistää rasistisia murhia, teoksessa osoitetaan niiden peruskaavan siirtyneen muihin toimintaelokuvien lajityyppeihin. Intiaanien sijaan esimerkiksi itä-eurooppalaisia tai arabeja esitettiin kulmikkaina barbaareina, joiden keskellä sujuvakäytöksinen läntinen sankari on oikeutetun edistyksen sanansaattaja. Vakoiluelokuvissa Bondin kaltaiset, kuolemaa halveksivat yksinäiset sankarit taistelivat uuden uutukaisella asetekniikalla valtavia vihollisjoukkoja vastaan, mikä on myös lännenelokuvista siirretty perusmalli.

”Yhdysvaltalaisiin arvoihin” saa rahoituksen

Hollywoodilla on pyrkimys tehdä niin sanottuja ”Hyvä sota” -elokuvia, joissa valtioiden itsekkäät edut muunnetaan jalon eettisiksi. Niissä Amerikan luontainen arkihyvyys kohtaa vieraan ja paholaismaisen raakuuden. Usein amerikkalaissotilaat ovatkin ”kunnon heppuja”, aika tavanomaisia ja työläistaustaisia.

Sotaelokuvat on usein tehty Normandian maihinnoususta Saksaa vastaan. Natsien monien julmuuksien taustaa vasten amerikkalaiset vaikuttavat automaattisesti hyviltä. Tätä teemaa hyödynnettiin myös kesällä 2003, jolloin presidentti Bush puhui Irakin miehitysjoukoille ja peräänkuulutti Normandian hengen elvyttämistä: ”Se henki vei amerikkalaissotilaan läpi Euroopan auttamaan maanosan vapauttamisessa. Se on sama henki, joka vei teidät läpi Irakin päästämään kansakunnan vapaaksi”. Tekijöiden mukaan täsmälleen samaa viestiä toivottivat päivittäin Fox TV ja muut amerikkalaiset viestimet.

Boggs ja Pollard eivät väitä, että elokuvaohjaajat tekisivät tietoisesti yhdysvaltalaista propagandaa, vaan pikemminkin viihteen tekijät ovat sisäistäneet ne maansa arvonäkemykset, joille voi saada rahoitusta, armeijan kalustoa ja hyvän levityksen. Kirjaan on analysoitu yli sataa tunnettua elokuvaa, joiden kautta lukija voi saada omakohtaisia ”ahaa- elämyksiä” pintaviihteessä väijyvien asennepommien luonteesta.

Carl Boggs & Tom Pollard: Hollywoodin sotakone (2007). LIKE, 383 s.

Lehden numero: