Kuvataiteilija Laura Lilja työsti näyttelyn pikkuveljistään - Aseistakieltäytyjät isänmaan toivoina

Kirjoittaja:

 kuvat: Laura Lilja

data-cke-saved-src=/files/u1/isanmaantoivo.jpg
Toivo Johannes, vanki n:o 228/03, suoritti totaalikieltäytymisestä seuranneen 197-päiväisen tuomionsa 24.7.2003 - 10.2.2004. Installaatio koostuu Johanneksen sellissä Köyliössä kuvatusta haastattelusta ja Johannekselle vankilaan lähettämistäni korteista, joihin taiteilijasisko Laura Lilja on päivittäin koonnut sotaa, armeijaa, asepalvelusta, terrorisimia ja niin edelleen koskevat uutisotsikot Helsingin Sanomista, Radio Suomesta ja MTV3:lta. Teos kertoo vakaumuksesta, yksilön suhteesta valtioon sekä vääristyneen tiedon vaikutuksista yhteiskuntaan.

Kaksi sivaria, yksi totaalikieltäytyjä ja yksi kuvataiteilija. Näistä yhden perheen vesoista syntyi lokakuun loppuun saakka Helsingin Kaapelin Galleriassa esillä oleva Vakaumuksella-näyttely, jossa taiteilija Laura Lilja käsittelee armeijan vaihtoehtoja pikkuveljiensä henkilökohtaisten valintojen ja kokemusten kautta. Kontiolahdelta, kahden varuskunnan ja sotamuistomerkkien varjossa eläneistä veljeksistä yksi, Johannes, oli totaalikieltäytyjänä kolmessa eri vankilassa. Aatos palveli 395 päivää sivarina Joensuun kaupungin keskussairaalan ensiapuosastolla ja Taneli auttoi yhteiskuntaa Valamon luostarissa tiskaajana.
Lilja työsti näyttelyä pitkään, vuodesta 2003 lähtien.”
”Halusin tukea vanhinta pikkuveljeäni Johannesta hänen valinnassaan koko totaalikieltäytymisestä seuranneen vankilatuomion ajan”, taiteilija kertoo.
Alusta asti hänelle oli selvää, että hän tulisi tekemään teostrilogian käsitellen vuorollaan jokaisen veljen valintaa. Kokonaisuuden Lilja halusi esitellä vasta, kun koko veljeskolmikko oli suorittanut asevelvollisuutensa.
”Kaikkiin installaatioihin liittyvä päivittäisyys juontaa juurensa siihen, että halusin tuen olevan jatkuvaa. Toisaalta se pohjautuu myös siihen, että korostamalla jokaista päivää tuon parhaiten esille sivarin suurimman ongelman – sen rangaistusluonteisen pituuden – ja totaalista seuraavan kohtuuttoman pitkän vankilatuomion. Samanaikaisesti olin myös hyvin kiinnostunut henkilökohtaisuudesta ja henkilökohtaisista lähtökohdista taiteessa sekä 'henkilökohtaisen poliittisuudesta ja politiikan henkilökohtaisuudesta' feminismin hengessä”, Lilja selittää.
Vuonna 2003 taiteilija oli vielä Taideteollisen korkeakoulun maisteriopiskelija. Viimeisen teoksen valmistuttua vuonna 2008 hän on apurahataiteilija ja Taidekoulun johtaja Porissa.
”Taiteellinen kehittyminen näkyy varmasti teoksissakin, vaikka olennaisimmat osat – henkilökohtainen lähtökohta, päivittäisyys ja kantaaottavuus – ovatkin säilyneet vahvoina kaikissa installaatioissa”, Lilja kertoo.
Varusmiespalveluksen vaihtoehtojen lisäksi toinen selkeä teema Liljan taiteellisessa tuotannossa on heteronormin kyseenalaistaminen. Tähän hän on käyttänyt omaa elämänkokemustaan apuna yleisempien valtarakenteiden ja erilaisuuden tutkimiseen.”

Ylpeä veljistään

Laura Lilja sanoo olevansa rinta rottingilla siitä, että kaikki hänen veljensä valitsivat asiestakieltäytymisen.
”Totaalikieltäytymisestä seurannut vankilatuomio, etenkin Johanneksen aika Kylmäkosken suljetussa vankilassa, herätti myös pelkoja ja lievää toivottomuutta yksilön mahdollisuuksista vaikuttaa valtiossa. Sitäkin suuremmalla syyllä olen näin jälkikäteen ylpeä siitä, että hän halusi kuitenkin yrittää.”
Veljeskolmikko oli paikalla siskonsa näyttelyn avajaisissa ja kertoivat toimittajille kokemuksistaan sivarissa ja totaalissa. Perheen isä oli käynyt armeijan, mutta hänkin liittyi Aseistakieltäytyjäliiton jäseneksi vanhimman pojan valittua vankilatien. Veljekset kehuivat vanhempiaan siitä, että nämä kannustivat poikia itsenäiseen ajatteluun – olisivat he valinneet sitten armeijan, sivarin tai totaalin. Sekä Johannes, Aatos että Taneli selittävät päätyneensä ratkaisuihinsa itsenäisesti ja kukin omista syistään. Johanneksen koleat kokemukset vankilassa tosin saivat muut veljet taipumaan ennemmin sivarin kuin totaalin puoleen.
”Ensimmäiseksi kieltäydyin armeijasta. Syyt olivat erittäin henkilökohtaisia. En halunnut lupautua murhaamaan tai auttamaan murhaamisessa, enkä halunnut ottaa käskyjä vastaan ihmisiltä, jotka olivat itse tappaneet. Sitten kieltäydyin sivarista ja syyt siihen olivat selvästi yhteiskunnallisempia. Sivari ei ollut mielestäni oikeudenmukainen vaihtoehto. Se kesti liian pitkään, palveluspaikkojen toiminnassa oli epäkohtia ja koko systeemi vaikutti päämäärättömältä ja hyödyttömältä”, Johannes kertoo.
”Sivariin päädyin, koska Suomen valtio pistää tappamisen opettelemisesta kieltäytyjät joko puoleksi vuodeksi vankilaan tai töihin yli vuodeksi, eikä totaali kuulostanut miellyttävältä vaihtoehdolta Johanneksen kokemuksia kuultuani. Juuri tuo ajatus siitä, mitä armeija loppujen lopuksi on, on aina ollut se kaikkein vastenmielisin asia minulle”, Aatos pohtii.
Taneli puolestaan ei voi ymmärtää, miten toisen ihmisen tappamisen voi koskaan oikeuttaa - varsinkaan, kun kyseessä on hänen mielestään yleensä on vain julma valtapeli.
”Olen käsittänyt, että armeijan olemassaolon yksi syy on juuri siinä, että jos joku hyökkää meidän kimppuumme, niin voimme vastata samalla mitalla. Armeijat katsovat vain omaa kansaansa ja toimivat vasta sitten, kun pahin on jo tapahtunut. Pasifisti ajattelee maailman kaikkia ihmisiä ja toimii jo ennen kuin kukaan on joutunut kärsimään. Jokainen on tietenkin "vapaa" valitsemaan minkälaisen tulevaisuuden haluaa.

data-cke-saved-src=/files/u1/kredit.jpg

Aatos suoritti siviilipalveluksensa 6.6.2005-5.7.2006 Joensuun kaupungin keskussairaalan ensiapuosastolla. Aatoksen 395-päiväisen siviilipalveluksen ajan Laura Lilja maksoi päivittäin tietyn rahasumman Aatoksen pankkitilille ja Laura Liljan tekemien maksujen viestiosioiden sanat muodostavat peräkkäin luettuna tekstin. Teos koostuu sisarusten tiliotteista kesäkuusta 2005 heinäkuulle 2006. Installaatio paneutuu yksityisten tekojen kautta valtiota ja kansalaisia koskeviin kysymyksiin maanpuolustuksen vaihtoehdoista, aseisiin perustuvasta turvallisuudesta sekä kansalaisten velvollisuuksista ja oikeuksista. Tilisiirroista muodostuu ketju, jossa lukee "International määrittelee suomalaisen siviilipalveluksen keston rangaistusluontoiseksi."

Vankilassa ”paskamaista”

Johannes ei suostu vähättelemään vankilan ”paskamaisuutta”:
”On aivan hirvittävää, että tässä maassa suljetaan lukkojen taakse parikymppisiä nuorukaisia pelkän vakaumuksen vuoksi. Vankilan vaikutuksia totaalien mielenterveyteen ja mahdollisuuksiin pärjätä elämässään voi vain arvailla. Minä suoritin oman tuomioni kolmessa eri vankilassa – Kylmäkoskella, Köyliössä ja Vilppulassa. Vaikeinta oli olla erossa tyttöystävästä. Kun asialle ei voi tehdä mitään, erossa oleminen tuntuu miljoona kertaa todellisemmalta. Vapauden menettäminen on asia erikseen, mutta perheenjäsenten erottaminen toisistaan väkisin on anteeksiantamatonta.”
Johannes painottaa vankilatuomion vaikutuksia myös teljettyjen omaisiin.
”Avolaitosten tapaamismahdollisuudet ovat onneksi yleensä siedettävät, mutta suljetuissa laitoksissa tilanne on painajaismainen. En halua edes ajatella, miltä tämä kaikki tuntuu pienen lapsen isästä”, Johannes miettii.
Aatos puolestaan kehuu kokemustaan sivariajasta mukavaksi sairaalan ensiapuosastolla. Toki työ oli välillä rankkaa potilaiden – varsinkin aggressiivisten ja harhaisten sellaisten – kanssa.
”Ongelmana sivaripaikoissa yleensä onkin, että jokaista kertomusta hyvästä sivaripaikasta vastaa ainakin kaksi huonoa. Valitettavan monet joutuvat tyytymään paikkoihin, joissa ei ole mielekästä tekemistä tai asiat kuten ruokailu ja asunto on hoidettu huonosti. Ainoa asia, joka oikeastaan on jäänyt sivarissa ärsyttämään, on sen rangaistuksenomaisuus. Armeijasta pääsi kavereita pois jo puolessa vuodessa, kun minä olin vasta palvelukseni puolivälissä. Ja kumpienhan työstä oli yhteiskunnalle enemmän hyötyä?” Aatos kysyy.
Tanelin mielestä yhteiskunnassamme on edelleen vahvoja ennakkoluuloja sivareita kohtaan: palvelus ajatellaan esimerkiksi rangaistukseksi jostain.
”Välistä sain myös pilkallisia katseita bussikuskeilta. Kerran junassa siviilipalvelustodistukseni oli kuulema väärennetty, muuten en kokenut syrjintää”, Taneli selittää.
”Yhteiskunnalle tekisi varmasti taloudellisesti hyvää, jos yhä useampi kävisi siviilipalveluksen armeijan sijasta. Jos siviilipalvelus on pakko pitää, niin sen pitäisi olla sukupuolisesti tasa-arvoinen. Laskisin siviilipalveluksen keston yhdeksään kuukauteen ja kutsunnoissa pitäisi esitellä siviilipalvelus ja armeija tasapuolisesti. Armeijasta ei täytyisi tehdä palkka-armeijaa vaan yleisen ilmapiirin pitäisi vain vaihtua. Pitäisi lopettaa se kulunut mantra: "Jokainen mies armeijaan!" Tietenkin nämä olisivat vain askeleita globaaliseen aseistariisuntaan, mutta jostakin sitä on aloitettava”, Taneli kuittaa.

 

data-cke-saved-src=/files/u1/missaootmitateet_0.jpg
Taneli suoritti siviilipalveluksensa Valamon luostarissa 2.7.2007 -- 30.7.2008. Installaatio sisältää 395 tuohuskynttilää, joihin on painettu Tanelin tekstiviestivastaukset päivittäin siskonsa tekstaamiin kysymyksiin "Missä oot? Mitä teet?" siviilipalveluksen ajalta. Viesteistä muodostuu stereotypioita kumoava kokonaiskuva yhden siviilipalvelusmiehen työpäivistä, tulevaisuudensuunnitelmista ja vapaa-ajasta tietokonepelien parissa. Näyttelyn aukioloaikoina yksitellen palavat tuohukset ovat kunnianosoitus kaikille ihmisille antimilitarismin historiassa. Samalla palavien tuohusten mukana katoavat viestit tutkivat valintojen ja vakaumuksen merkitystä yhden yksityisen ihmisen elämäntarinassa.

VAKAUMUKSELLA -installaationäyttely
4.-31.10.2008 KAAPELIN GALLERIA, vapaa pääsy
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 C, Helsinki
avoinna: ti 11-18, ke-pe 11-17, la-su 12-16,
www.kaapelingalleria.com
www.lauralilja.net
Johanneksen mietteistä voi lukea lisää vankilapäiväkirjasta: http://www.pilvilampaat.com/johannes.htm.

Lehden numero: