Pääkirjoitus: Eläimet rauhan lähettiläinä

Kirjoittaja:

Miira Rauhamäki, päätoimittaja

Eläin- ja ongelmakoirakouluttajan sekä rauhanlehtien toimittajan työtehtävien parissa mietin usein rauhallisuuden olemusta niin meissä ihmisissä kuin eläimissäkin. Hyvin samanlaiset oireet ja lääkkeet pätevät – käyttäytymistieteisiin perustuen – konfliktien syihin ja ratkaisemiseen niin kaksi- kuin nelijalkaistenkin parissa.

Kyllä, eläimetkin osaavat olla agressiivisia ja synnyttää konflikteja, mutta yleensä esimerkiksi koirien agressiivisuuden syy löytyy hihnan toisesta päästä – ihmisestä ja tämän tahattomasta tai tahallisesta käytöksestä. Usein kyse on ihmisen tietämättömyydestä, mutta valitettavasti Suomessakin elää vielä vahvasti koirakoulutuksen kuppikunta, jonka mukaan agressioita tulisi koulia pois ”kovalla johtajuudella” ja rangaistuksia käyttämällä. Sen sijaan käyttäytymistieteilijöiden ja useita eri eläinlajeja kouluttaneiden ammattilaisten kuten Kathy Sdaon mukaan hyvin suuressa osassa esimerkiksi koirien hihnarähjäämisestä – Sdaon mukaan kenties jopa yli 90 prosentissa – taustalla on jonkinlainen pelko ja siitä seurannut lumipalloefekti. Kun koiraa pelottaa ja se on ahdistettu hihnan päähän vailla pakomahdollisuutta ja tilaisuutta luontaisen elekielensä kuten väistämisen ja muiden rauhoittavien signaalien käyttöön, se yrittää selvitä tilanteesta häätämällä pelon kohteen rähjäämällä pois. Tähän rähjäämiseen eli pelkoon ei rakentava vastaus ole se, että ihminen vielä räyhää pelkäävälle nelijalkaiselleen. Silti hämmästyksekseni jopa ihmisoikeusaktivistien ja johtajattomuutta kaipaavien punkkareiden ja anarkistien parissa olen törmännyt usein luuloon ja käytäntöön, että koiraa pitää kasvattaa kovassa johtajuuskurissa ja rangaistuksilla. Niin ihmisen kuin eläimenkin käytös muuttuu paremmin positiivisella vahvistamisella. Jos oikeasta vastauksesta saa suklaapalan tai muun juuri kyseiselle ihmiselle sopivan palkkion ja väärät vastaukset jätetään palkkaamatta, ihmisen oppimismotivaatio kasvaa paremmin kuin vääristä vastauksista rangaistuksia pelkäämällä. Sama pätee eläimiin. Niin ihmisyksilön itsensä, muiden kanssaihmisten kuin eläintenkin kouluttamisesta ja palkitsemisesta loistava kirja on Karen Pryorin Don´t shoot the dog.

Niin koirien kuin ihmistenkin parissa väkivalta, erilainen räyhääminen, on pahan olon hätähuutoa. Yhteiskunnan tulisi sijoittaa siihen, kuinka ennaltaehkäistä pahaa oloa, konfliktien syntyä, sosiaalisia ongelmia. Tämä kannattaisi tehdä niin kansallisella kuin kansainväliselläkin saralla, niin ihmisten kuin eläintenkin parissa. Kaikille pakollisessa peruskoulussa pitäisi mielestäni olla pakollisina opintoina rauhankasvatus – josta asiantuntemusta ja esimerkkejä voisi tarjota juuri kymmenvuotissynttäreitä juhlinut, Rauhanliiton ja Rauhankasvatusinstituutin vapaaehtoisprojekti nimeltä Rauhankoulu. Myös eläinten ja ihmisten rauhaisaan rinnakkaiseloon kaivattaisiin kipeästi opetusta jo peruskouluun. Oppilaille kannattaisi opettaa, kuinka lähestyä ja olla lähestymättä koiraa ja muita eläimiä sekä perustietoa eläinten totaalisen erilaisesta kielestä. Koirakielessä kohtisuoraan kävelevä, hampaat näkyvissä hymyilevä ja käsi edellä päälle kumartuva ihminen on uhka, ellei koira ole pienestä pitäen tottunut pitämään kyseisiä eleitä positiivisena asiana.

Yksi selkeä konfliktien synnyttäjä niin koiraystävien kuin ihmistenkin parissa on stressi. Usein koirien stressin taustalla on samantyyppisiä syitä ja oireitakin kuin ihmisillä. Yhteiskunta vaatii suorittamaan ja elämään tiukan aikataulun, kuristavan kellon tikityksen säestyksessä – stressissä. Stressaantuneen ihmisen ja eläimen sietokyky ja itsehillintä on huomattavasti alhaisempi kuin normaalitilassa. Yksi konfliktien purkamisväylä olisikin miettiä myös sitä, kuinka lisätä ihmisten ja eläinten rentoutumismahdollisuuksia. Rauha lähtee jokaisen sisältä ja heijastuu ympärillemme – globaalissa maailmassa arvaamattomankin laajalle.

Karvakorvia on mielestäni helppoa rakastaa siksi, että ne eivät ole ihmisten tavoin epärehellisiä ja planeettaansa tuhoavia olentoja. Eläimet ovat aitoja tunteissaan ja käytöksessään. Koiria ja kissoja käytetään esimerkiksi terapiatyössä, koska pelkkä eläimen läsnäolo tai silittäminen saavat ihmisissä aikaan positiivisia tunteita. Sen sijaan eläinrääkkääjät syyllistyvät usein väkivaltaan myös ihmisiä kohtaan – tästä hyvänä esimerkkinä kissavihaaja Hitler.

Lehden numero: