- Sadankomitean ja Rauhanliiton julkaisivat Pax-lehteä vuoteen 2018 saakka. Voit edelleen tutustua lehden arkistoon. »
- Nähdään 2020 »
- Lasten rikosoikeudellinen vastuu ja lapsisotilas Dominic Ongwenin tapaus Kansainvälisessä rikostuomioistuimessa »
- Suomen puolustusmenot ovat Euroopan kärjessä »
- 1963 – Suomi murroksen keskellä »
- Sadankomitean linja »
- Mitä kuuluu rauhanlähettiläille? »
- Kansainvälinen rikostuomioistuin antaa toivoa sorretuille rohingyoille »
- Nuoret mukaan päättämään rauhasta ja turvallisuudesta »
- Katuväkivalta Kapkaupungissa »
- 20 vuotta Rauhankoulua »
- Kirja-arvio: Hävittäjähankinta on poliittinen päätös »
- Aseistakieltäytymisuutisia »
- Sadankomitean rauhanpalkinto kansainvälisen oikeuden tutkija Jarna Petmanille »
- Turkkia rakennetaan luonnon ja ihmishenkien kustannuksella »
- Kaupungistuminen ja ilmastonmuutos uhkana turvallisuudelle kehitysmaissa »
- David McReynolds 1929-2018 »
- Kirja-arvio: Syyrialaisten toiveet demokratiasta diktatuurin ja islamismin puristuksessa »
- Kirja-arvio: Rauhaa rakentamassa? Kansalaisjärjestöt hauraissa maissa »
- Arkinen seitan ja perunamuussi »
- Valkoiset unikot - pasifistisymbolilla nationalismia vastaan »
- Onnea Matti Mäkelä 70 vuotta! »
Geneven sopimukset 60 vuotta – Mihin sodan oikeussääntöjä tarvitaan?
“Eivätkö kaikki aseet tuota ongelmia, eikö ne kaikki tulisi kieltää”, kuuluu lähes poikkeuksetta heleä ääni yleisöstä kun puhuu henkilömiinojen siviileille aiheuttamista ongelmista, ja siitä miten ne tulisi kieltää. Tottahan se on, että kaikki aseet ovat vaarallisia ja kaikki pitäisi kieltää.
Matkalla kohti aseetonta ja sodatonta maailmaa sodan oikeussäännöt ovat kuitenkin tärkeä normisto, jota rauhanjärjestötkin haluavat tukea. Aihe ei ole ajankohtainen vain siksi, että maailmassa on paljon konflikteja, joissa joka päivä koetellaan näitä sääntöjä. Aihe on ajankohtainen, sillä Geneven sopimukset täyttivät tämän vuoden syyskuussa 60 vuotta.
Sodankäynnillä on siis säännöt, niin absurdilta kuin se monesta kuulostaakin. Rauhanliike puhuu myös epäinhimillisistä aseita, tarkoittamatta varsinaisesti, että muut aseet olisivat inhimillisiä. Vaikka rakkaudessa saisikin ehkä tehdä mitä vaan, niin sodassa ei saa. Sodassa ei saa tappaa tarkoituksellisesti siviilejä tai käyttää sellaisia epätarkkoja aseita, jotka käytännössä kohdentuvat siviileihin. Geneven sopimukset säätelevät myös sotavankien kohtelua. Sodassa vastuu on jokaisella, ei vaan komentajalla. Sotilaalla ei ole vain oikeuden lisäksi myös vastuu olla noudattamatta komentoa, joka rikkoo sodan oikeussääntöjä.
Tyypillisin reaktio sodan oikeussäännöistä keskusteltaessa on tämä: “Eihän se potentiaalinen vihollinenkaan noudata ääntöjä, miksi meidän pitäisi?”. Varsinkin nettikeskusteluissa, joissa nimimerkin alla esiintyminen usein aiheuttaa regression lapsuuden infantiilille tasolle, tämä argumentointi on lähes sääntö eikä poikkeus.
Sodat nähdään luonnonvoimana tai ylhäältä annettuina. Aivan kuten Jahven lähettämät heinäsirkat, joita vastaan pieni ihminen joutuu taistelemaan keinolla millä tahansa selvitäkseen – yleensä tuloksetta. Sota nähdään tilanteena, jossa järki, säännöt ja lainalaisuudet eivät toimi. Siksi myöskään kaikkia sotaan liittyviä julmuuksia, kuten raiskauksia, lasten tappamisia, elävältä polttamisia, elinten silpomisia ja kidutusta ei haluta nähdä osaksi jonkun ihmisen tai päättäjäporukan luomaa strategiaa. Se halutaan nähdä osana ihmisen sisimmässä kytevää pahuutta, johon ei voi säädöksillä ja lailla vaikuttaa.
Tämähän on tietenkin puppua, jolla ihminen suojelee itseään siltä tosiasialta, että olemme itse yksilöinä ja ihmiskuntana aina vastuussa toiminnastamme. Me voimme niitä myös halutessamme säädellä.
Geneven sopimukset lisäpöytäkirjoineen toimivat aivan kuten liikennesäännöt. Kaikki eivät niitä aina noudata, mutta suurin osa elää niiden mukaan. Punaisen Ristin autoa vastaan ei saa ampua eikä sairalaa pommittaa. Se on sääntö. Sääntöä noudatetaan pääosin, vaikka rikkomuksiakin esiintyy.
Olen kuullut angolalaisen sissin anelevan kansalaisjärjestöjä ymmärtämään, että “heidän oli pakko jossain kohdin vähän käyttää miinoja kun hallituksenkin joukotkin niin teki..”. Minulle se ei ollut todiste siitä, etteivätkö sodan oikeussäännöt tai Angolankin allekirjoittama miinat kieltävä Ottawan sopimus toimisi – päinvastoin, jos viidakon sissitkin haluavat meiltä ymmärtämystä ja oikeuttaa toimintaansa, on se osoitus että miinojen käytön kieltävästä sopimuksesta on vastustuksesta huolimatta tullut aidosti normiksi joka määrittelee ketkä toimii oikein, ketkä ei.
Kansainvälisiä sopimuksia on yhä vahvistettava ja lopetettava rankaisemattomuuden tapa. Sodan oikeussääntöjä rikkovien on maksettava toiminnastaan ainakin poliittisesti kova hinta.
Lehden numero:
Aiheet:
Banners
