Pienaseongelma koskettaa myös Suomea

Pienaseet eivät ole nimensä veroisia, sillä ne tappavat tehokkaasti ja kohtuuttomasti. Sadankomitean kampanja vaatii asekauppaan tehokkaampaa kontrollia.

/

Sadankomitean pienasekampanja käynnistyi toukokuussa 2010 osana kansainvälistä aseväkivallan vastaista toimintaviikkoa. Kansainvälisen IANSAn (International Action Network against Small Arms) koordinoimalla teemaviikolla pienaseisiin liittyviä ongelmia pidetään esillä kymmenissä eri maissa eri puolilla maailmaa. Suurimmalta osalta agenda on yhteinen: Pienaseet tappavat paljon ja hajautetusti, ja ne aiheuttavat kärsimystä paitsi urheille myös omaisille. Erityisesti köyhissä maissa aseväkivalta myös kuormittaa terveydenhuoltoa kohtuuttomasti.

Suomen kampanja kiertää kesän aikana useilla eri paikkakunnilla kertomassa pienaseista ja aseriisunnasta. Pienaseongelma koskee myös Suomea, sillä maamme on läntiseen Eurooppaan verrattuna poikkeuksellisen väkivaltainen. Suomessa myös on, millä ampua, sillä täällä noin joka neljännessä taloudessa säilytetään asetta. Ampuma-aseiden osuus maamme henkirikoksista on suhteellisen alhainen, mutta niiden runsaan määrän vuoksi ampuma-aseilla tehtyjen henkirikosten määrä on väestöön suhteutettuna suuri.

Väkivaltaa itsessään ei voida vähentää esimerkiksi aselakia tiukentamalla, mutta sen seurauksia voidaan lieventää. Esimerkiksi aseen säilyttäminen kahdessa eri osassa sekä kotona että ampumaradalla voi estää osan spontaaneista tragedioista. Samaan voidaan pyrkiä säilyttämällä aseita muualla kuin kotona silloin, kun niitä ei tarvita. Tällä pystytään ainakin vähentämään pikaistuksissa tehtyjä miesten itsemurhia, jotka usein onnistuvat juuri ampuma-aseen ansiosta.

Kontrollia asekauppaan

Suomella on parantamisen varaa myös asekaupassaan. Suomen sota-asemyynti kasvoi vuodesta 1998 vuoteen 2007 noin 40%. Näiden vuosien aikana Suomesta viestiin yli miljoona niin kutsuttua siviiliasetta, eli kivääreitä, pienoiskivääreitä, haulikoita ja pistooleita. Lisäksi Suomesta on myyty patruunoita, joista Sadankomitean vuonna 2009 tehdyn selvityksen mukaan osa on myyty sellaisiin maihin, joissa on ollut käynnissä sisäinen konflikti. Suomesta on myös myyty sotatarvikkeita ihmisoikeuksia rikkovaan Saudi-Arabiaan 4,7 miljoonalla eurolla vuosina 2000-2007

Suomen aseviennin seuraaminen on vaikeaa muun muuassa sen vuoksi, että puolustustarvikkeiden kauppaa koskevat puolustusvoimien tilastot ovat ylimalkaisia. Asekaupan julkinen valvonta on myös pitkälle kansalaisjärjestöjen ja niiden yksittäisten jäsenten rajallisten resurssien varassa.

Ratkaisuja ongelmaan

Asekauppa on globaalia liiketoimintaa, joka vaatii rahoittajia. Vaatimalla omalta pankiltasi ja vakuutusyhtiöltäsi eettistä sijoitustoimintaa voit varmistaa, ettet itse ole mukana tukemassa aseiden tai ampumatarvikkeiden valmistusta tai vientiä.

Tällä hetkellä Suomessa ollaan myös uusimassa aselakia. Oman vaalipiirin kansanedustajiin kannattaakin olla yhteydessä, jotta he rohkaistuvat ottamaan riittävän tiukkoja kantoja uudistustyön yhteydessä. Aselain uudistuksessa asetetaan usein vastakkain ampuma- ja metsästysharrastus ja väkivaltakuolemat.

Harrastaminen on kuitenkin mahdollista, vaikka aselakia tarkastettaisiin esimerkiksi aseita koskevien säilyttämismääräysten tai lupavalvonnan kehittämisen osalta. Voisi jopa todeta, että tiukka laki takaisi vastuullisen harrastamisen edellytykset ja samalla vähentäisi sitä mahdollisuutta, että aseet joutuvat sopimattomiin käsiin.

Sadankomitean pienasesivut avattu

Sadankomitean pienaseita käsittelevät kampanjasivut on nyt avattu. Sivustolta löytyy tietoa pienaseista, kampanjasta sekä kampanjakiertueen liikkeistä. Tervetuloa tutustumaan! Pienasekampanja löytyy osoitteesta www.sadankomitea.fi/pienaseet

Sadankomietan pienasekampanja on the road

Sadankomitean pienasekampanja lähtee kiertämään Suomea ja mukavia kesätapahtumia. Meidät on mahdollista löytää muun muuassa Porin ja Porvoon mahdollisuuksien toreilta, Työväen musiikkitapahtumasta Hämeenlinnasta sekä lukuisilta kesätoreilta.

Tarkempi “pyssybussin” aikataulu on nähtävissä Sadankomitean kampanjasivuilla. Lisätietoja kampanjan liikkeistä saa HK Hellsteniltä osoitteesta hanna.hellsten@sadankomitea.fi.

Lehden numero: