Pääkirjoitus: Assangenation

Kirjoittaja:

 

Tuomas Kyrön kirjassa Mielensäpahoittaja vanha melkein-leskimies kertoo vaikeasta suhteestaan maailmaan. Kirja koostuu monologeista, joista jokainen alkaa sanoilla ”kyllä minä niin mieleni pahoitin”. Esimerkiksi: "Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun aurinko paistoi." Onko tämä nyt laitaa, mies kysyy, onko nyt hyvä näin sitten. Ja vastaa: ”kyllä ei ole”. Asiat eivät ole hyvin, sillä ne ovat toisin kuin aiemmin. Ennen oli paremmin, paremmassa maailmassa.

Kanadan pääministerin Stephen Harperin läheinen avustaja ja Calgaryn yliopiston politiikan tutkimuksen professori Tom Flanagan sanoi keskiviikkona CBC-kanavan keskusteluohjelmassa, että Wikileaksin perustaja Julian Assange pitäisi tappaa. Flanagan on pahoittanut mielessä koko maailman puolesta ja sanoi olevansa erittäin vihainen paljastuksista. Hänen mukaansa paljastuksissa ei ole mitään hyvää, ja ne voivat jopa johtaa sotaan.

Myös USA:n republikaanien entinen vara- ja mahdollinen tuleva presidenttiehdokas Sarah Palin on myös jo ehtinyt osoittaa poliittisen älynsä ja kirjoittaa Facebookissa, että Assange on ”antiamerikkalainen operoija, jolla on verta käsissään. Miksei häntä jahdata yhtä ensisijaisesti kuin al-Qaidaa ja Taleban-johtajia?”

Mike Huckabee, toinen ehdokas republikaaniehdokkaaksi, puolestaan sanoi, että ”kuka ikinä onkaan se hallituksen edustaja, joka vuoti nuo tiedot, on syyllistynyt maanpetokseen, ja mikä tahansa teloitusta lievempi rangaistus olisi hänelle liian lempeä”.

Hyvin moni on siis pahoittanut mielensä siitä, että maailma on osoittautunut toisenlaiseksi kuin he kuvittelivat. He kuvittelivat, että maailmassa on mahdollista suunnitella salaisia operaatioita, ylläpitää poliittis-militaristisia kaksois- tai kolmoisstrategioita, urkkia ja vakoilla toisten valtioiden edustajia tai pimittää tietoa siitä, mitä tapahtuu todella. Heistä tämä on niin tärkeää, että se, joka on paitsi osoittanut, että näin käytännössä tapahtuu, myös kertonut, millaisista asioista on ollut kyse, ansaitsee kuolla.

Nämä globaalin valtapolitiikan mielensäpahoittajat vetoavat toistuvasti siihen, että vuotaminen ja paljastaminen asettaa viattomia ihmisiä vaaraan ja on isku vasten kansallista turvallisuutta. Itse he kuitenkin ovat niin mielikuvituksettomia, että he ilman muuta ovat sitä mieltä, että nimeltä mainitun ihmisen tappamisesta on sopivaa ja viisasta puhua julkisesti. Tämä jos mikä on verenhimoista ja muutenkin sosiaalisesti haastavaa käyttäytymistä.

En tiedä Julian Assangesta kovin paljon enempää kuin ihmiset yleensäkään. En tiedä, onko hän Ruotsissa tai jossain muualla syyllistynyt seksuaaliseen ahdisteluun tai väkivaltaan. En tietenkään puolustele ketään, joka on, riippumatta siitä, mitä muuta tämä ihminen on tehnyt. Tämä mahdollinen rikos tai synti ei kuitenkaan oikeuta puhumaan kenestäkään terroristina, kansallisena uhkatekijänä tai ylipäätään ihmisenä, joka ansaitsisi kuolla.

Se, mitä Assange on tehnyt Wikileaksin kontekstissa, on puolestaan minusta äärimmäisen kiinnostavaa ja pikemminkin merkki ja metafora maailman, politiikan ja median murroksesta kuin vihamielinen tai väkivaltainen yritys panna toimeen tällaista murrosta. Wikileaks on olemassa, koska se on verkottuneessa ja elektronisessa maailmassa mahdollista. Kaikki tiedot, jotka ovat elektronisessa muodossa, ovat potentiaalisesti kosketuksissa keskenään, ja kun tiedonvälitys muuttuu virtuaaliseksi, se elää ja tapahtuu tiedon rajapinnoilla. Samalla rajat liudentuvat, ja se, mikä aiemmin miellettiin lähdemateriaaliksi, lähentyykin uutista tai muuttuu siksi ja toisinpäin.

Mutta. Kun tieto muuttuu virtuaaliseksi, todellisuus muuttuu samalla vähemmän virtuaaliseksi. On vähemmän ilmatiiviitä taskuja, joihin tavallisten ihmisten, median ja kansalaisyhteiskunnan katse tai huomio ei ylettäisi. Se, mistä politiikassa tai valtioiden ja armeijoiden johdossa päätetään, ja mihin tietoon ja tiedon analysointiin päätökset perustuvat, ei silloin ole enää oma erillinen sfäärinsä tai mikroilmastonsa, vaan myös se joutuu kosketuksiin erilaisten rajapintojen kanssa. Tiedon välittyminen, levittyminen ja analysointi virtualisoituu, mutta todellisuus kirkastuu: näin meidän yhteiskuntajärjestelmäämme operoidaan, näin sitä synnytetään, tämä on tietoon perustuvien systeemien tulosta.

Tämä ei ole vanhaa, vaan uutta maailmaa, mutta kyse ei ole science fictionista. Näin tapahtuu jo nyt, ja Wikileaks on tästä oivallinen esimerkki - ja nimenomaan Wikileaksin globaalin julkisuusvyörytyksen myötä lukemattomat uudet ihmiset ovat väistämättä nähneet ja ymmärtäneet, miten maailma on jatkuvassa toisenlaiseksi tulemisen tilassa.

Aivan kaikki eivät tietenkään ole ymmärtäneet. Heidän mielestään Assange, joka on kääntänyt suuren valonheittimen muutokseen maailman nähdä, on syyllinen muutoksen seurauksiin. Samoin he kuvittelevat, että ne, joita vanhat menettelytavat ovat kaikkein eniten hyödyntäneet, ovat oikeutettuja eliminoimaan sen, joka on hyötyfunktion paljastanut.

Tai sitten he todella ovat vain verenhimoisia ihmisiä ja tahtovat ylipäätään jaella fatwoja ihmisille, joista eivät pidä. Voi myös olla, että heistä on ylipäätään kiva tappaa muita ihmisiä. Mutta jos tappaa, on syyllinen toisen kuolemaan, ja siitä taas ei voi syyttää Assangea, vaikka hän onkin paljastanut, mitä länsimaat esimerkiksi Irakissa tai Afganistanissa ovat saaneet aikaan.

Jos ja kun Assange eliminoidaan, hänen osoittamansa muutos joka tapauksessa jatkuu ja etenee aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tappaminen on harvoin muutenkaan ollut mielekäs tai tehokas keino jo käynnissä olevien yhteiskunnallis-poliittisten prosessien pysäyttämiseen tai torppaamiseen. Sitä paitsi: onko olemassa eettinen pienemmän pahan periaate tai oikeutettuja kuolemantuomioita? Kyllä ei ole, ei edes silloin, kun joku on pahoittanut mielensä.

Lehden numero: