Malin kriisi on vielä kaukana ratkaistusta

Kirjoittaja:

Katja Vuoren laaja analyysi kuvaa järjestäytyneen rikollisuuden, huumekaupan, islamistien ja heikkojen valtioiden muodostamaa monimutkaista ongelmavyyhteä.

Tammikuussa 2010 Luis Rueda, 28 vuotta CIA:ta palvellut terrorismin ja sissisodan asiantuntija, varoitti PBS-kanavan haastattelussa al-Qaedan Pohjois-Afrikalle muodostamasta uhasta: "Malista ja Mauritaniasta on kehittymässä maailmanlaajuisen al-Qaedan hermokeskus. Jätämme reagoimatta tähän trendiin oman turvallisuutemme kustannuksella."

Kansainvälisellä yhteisöllä olisi pitänyt olla aikaa kehittää vastastrategia Sahelin alueen islamistiryhmien varalle. Malin viimevuotiset tapahtumat vaikuttivat kuitenkin yllättäneen länsimaat valmistautumattomana.

Säännöllisin väliajoin leimahtaneista tuareg-kapinoista huolimatta Mali on nähty demokratisoitumisen mallioppilaana. Maa on ollut läntisten hallitusten lemmikki, jolle avustusvirrat ovat valuneet verrattain vuolaina. Länsimaiden rooli Malin sisäisten jännitteiden rauhoittamisessa on rajoittunut Malin armeijan vahvistamiseen. Kestävän ja pitkäikäisen poliittisen ratkaisun kätilöimiseen ei ole kuitenkaan löytynyt riittävää tahtoa eikä taitoa. Useisiin kapinoihin johtaneet ristiriidat päätösvallan ja resurssien jakamisesta Bamakon ja Azawadin tuaregien kesken on jätetty Malin sisäisesti setvittäviksi. Laihoin tuloksin, osoittaa nyt käynnissä oleva konflikti.

Pohjois-Malissa puhjennut kapina kirvoitti kansainvälisen reaktion siinä vaiheessa, kun aluksi tuaregien suurempaa itsemääräämisoikeutta vaatineen MNLA:n liittolaisen roolissa  taistelleet islamistiryhmät AQIM, Anser Dine ja MUJAO kaappasivat konfliktin ohjat. Islamistiryhmät valtasivat nopeassa tahdissa Pohjois-Malin tärkeimmät kaupungit. Siivilituaregien paetessa väkivallan ja sharia-lakeja noudattaneen islamistihallinnon jaloista, länsimaat havahtuivat Sahelin todellisuuteen.

Malin poliittinen johto ja kansainvälinen yhteisö uskoivat taistelujen pysyvän maan pohjoisosissa. Islamistikapinallisten nujertamiseen tähtäävän, YK:n valtuuttaman afrikkalaisvetoisen sotilasoperaation oli tarkoitus käynnistyä vasta tulevana kesänä. Joukkojen kokoamiselle kuviteltiin olevan runsaasti aikaa. Islamistiryhmät päättivät kuitenkin kokeilla onneaan Malin poliittisen tilanteen pysyessä sekavana ja lähtivät vuodenvaihteessa etenemään etelään. Bamakoa lähestyvät joukot johtivat Malin presidentin kiireiseen avunpyyntöön, johon Ranska odotetusti tarttui. Operaatio Serval käynnistyi ilmaiskuin tammikuun 11. päivänä.

Islamistiterrorismi on kuitenkin vain yksi Malia piinaavista vitsauksista. Peter Beaumont muistuttaa Guardian -lehden analyysissään Malin nykyisen kriisin olevan "maata yli viisikymmentä puoli vuotta vaivanneiden jännitteiden ja heiveröisen hallinnon rapautumisen kulminaatiopiste", ei äkillinen terrorismin ryöpsähdys. Strategisiin tiedusteluanalyyseihin erikoistuneen Stratfor Global Intelligencen analyytikko, entinen Yhdysvaltojen ulkoministeriön terrorismiasiantuntija Scott Stewart varoittaa fiksoitumasta liikaa terrorismin vastaisen sodan näkökulmaan: "väkivaltainen aktivismi ja laajamittainen rikollisuus ovat kuuluneet Sahelin kiinteään kalustoon jo kauan ennen kuin jihadisti-ideologia sai alueella jalansijan".

Alueella kiehuu myrkyllinen kapinallisten, jihadistien, huumerikollisten sekä korruptoituneen valtiovallan ja armeijan hämmentämä keitos, jonka neutralisoiminen pelkästään sotilaallisin keinoin on sula mahdottomuus. Länsimaat, Ranskan ja Yhdysvaltain johdolla, pyrkivät vuosikausia vahvistamaan Malin turvallisuus- ja oikeussektoria sekä suoran rahoituksen että teknisen avun kautta. Toiveena oli keskushallinnon ja armeijan vahvistaminen ja sitä kautta maan pohjoisosien kapinallisliikehdinnän pysäyttäminen ja islamistiryhmien kukistaminen.

Sahelin aluetta pitkään seuranneet asiantuntijat pelkäävät kuitenkin kansainvälisen yhteisön sortuneen vanhaan virheeseen, josta jo presidentti Paasikivi politiikantekijöitä varoitti: "Uskotaan kuten asioiden toivotaan olevan ja toimitaan ikään kuin se, mitä toivotaan olisi totta." Armeijan vahvistamiseen keskittyvä vakauttamisstrategia olisi saattanut toimia, mikäli Malin hallituksella olisi ollut vilpitön tahto ratkaista poliittisesti tuaregien itsemääräämispyrkimyksiin liittyvät kysymykset sekä tarttua Pohjois-Malin rikollisverkostojen purkamiseen. Malin poliittista tilannetta tuntevien mukaan tällaista tahtotilaa ei ole ollut olemassa.

Carnegie Endowmentin raportissa Wolfram Lacher kirjoittaa ulkopuolisten tarkkailijoiden ja Malin korkeiden virkamiesten myöntäneen organisoidun rikollisuuden uhkaavan Malin ja laajemmin koko Sahelin turvallisuutta. "Huomio kiinnitettiin kuitenkin yksipuolisesti AQIM:in ja muiden islamistiryhmien rikollisyhteyksiin. Valtion virkamiesten ja maan poliittisen johdon osuudelta rikollisliigojen toimintaan ummistettiin silmät."

Kansainvälinen huumekauppa on levittänyt lonkeroitaan Keski- ja Länsi-Afrikkaan 2000-luvun alkupuolelta lähtien. Huumekaupan verkostot ovat rakentuneet 1980-luvulla toimineiden, tullimaksuja kiertäneiden salakuljetusliigojen luomille yhteyksille. Pohjois-Malin huumekuljetuksiin sekaantuneet tahot ovat turhan usein onnistuneet muuntamaan rikoksista kerätyn vaurauden myös demokraattista kehitystä vääristäväksi poliittiseksi vaikutusvallaksi ja turvallisuutta uhkaavaksi sotilaalliseksi ylivoimaksi.

Länsi- ja Keski-Afrikka ovat nousseet tärkeiksi huumeiden kauttakulkureitiksi osittain Pohjois-Amerikan huumesodan epäonnistumisen myötä. Pohjois-Amerikan kokaiinimarkkinoiden saturoituminen on ohjannut kansainväliset huumekauppiaat hakemaan kasvua Euroopasta. Länsi-Afrikan rannikkovaltioiden ja Sahelin alueen heikot hallintorakenteet, huonosti palkattu armeija ja poliisivoimat sekä laajalle levinnyt korruptio ovat mahdollistaneet kuljetuskäytävän luomisen alhaisilla kustannuksilla ja pienillä rangaistusten riskeillä. Eurooppaan kulkevan kokaiinin sekä arabimarkkinoille suunnatun marokkolaisen kannabiksen lisäksi alueella liikkuu Afganistanista ja Pakistanista Yhdysvaltoihin matkaavat opiaatit.

Malin huumekauppakytkyt vilahtivat laajemmin kansainvälisessä mediassa marraskuussa 2009, kun Malin pohjoisosassa sijaitsevan Tarkintin kaupungin läheisyydessä nousuun kiihdyttänyt Boeing 727 räjähti kiitoradalle. Guinea-Bissaussa rekisteröity kone nigerialaismiehistöineen oli lentänyt tutkintatietojen mukaan jo pitempään säännöllisesti reittiä Kolumbia – Mali, rahtinaan huumeita. Yhdysvaltojen lähetystöstä vuotaneiden tietojen mukaan Malin viranomaiset yrittivät alkuun peitellä onnettomuuskoneeseen liittyneitä faktoja. Peittelyn syyksi selvisi korkean tason poliitikkojen sekä armeijan upseeriston sotkeutuminen huumerahdeilla rahastamiseen.

Korkean tason poliitikkojen ja viranomaisten sekaantumisesta huumekauppaan on todisteita Malin lisäksi myös Keniasta, Guinea-Bissausta ja Etelä-Afrikasta. Länsi-Afrikan ja Sahelin kautta kulkee YK:n huumausaine ja rikosasioiden toimiston UNODC:in arvioiden mukaan vuosittain yli 50 tonnia kokaiinia. Vuoden 2011 Länsi- ja Keski-Afrikan kokaiiniliikenteen tuotto rikollisverkostoille nousi UNODC:in arvion mukaan noin 900 miljoonaan dollariin. Afrikkalaisten narkovaltioiden lista pitenee uhkaavasti, potentiaalisesti katastrofaalisin seurauksin. Joissain maissa huumekartellit ovat tunkeutuneet niin laajalle ja korkealle valtion elimissä, että aletaan puhua huumepomojen johtamista "vallankaappauksista".

Tarkintin onnettomuuden jälkipuinnissa UNODC:n pääjohtaja Antonia Maria Coasta muistutti myös Sahelin alueen hallituksenvastaisten ryhmien rahoittavan toimintaansa huumerahalla. Malissa toimivista islamistiryhmistä erityisesti MUJAO on keskeinen toimija alueen huumekuvioissa. Wolfram Lacher toteaa MUJAO:n perustajissa olleen kovan linjan jihadisteja, mutta ryhmä on kehittynyt myöhemmin lähinnä huumeiden salakuljettajien suojakilveksi.

Huumeliikenteen lisäksi Sahelin alueella toimii yhä useita salakuljetusverkostoja. Alueen huokoisten rajojen yli liikkuu tupakan lisäksi muun muassa timantteja ja lääkkeitä. UNODC:n mukaan alueella käydään myös vilkasta laitonta asekauppaa. Länsi- ja Keski-Afrikassa kaupataan vuosittain noin 7-10 miljoonaa pien- ja kevytasetta – konepistooleja, rynnäkkökivääreitä ja kranaatinheittimiä.

Ulkomaalaisten kidnappaukset lunnaita vastaan ovat eniten kansainvälistä huomiota kerännyt Sahelin aluetta kiusaava rikollisuuden muoto. Kidnappauksista ovat vastuussa islamistiryhmät, joihin on sulautunut puhtaasti rikollisin motiivein toimivia elementtejä. Kidnappaukset palvelevat hybridiryhmien kahtalaisia vaikuttimia, toimien samanaikaisesti sekä keinona rahoittaa jihadia, että henkilökohtaisen rikastumisen välineenä. Ensimmäinen islamistiryhmille myöhemmin tyypilliseksi muodostuneen mallin mukainen kidnappaus tapahtui eteläisessä Algeriassa vuonna 2003. Muutaman vuoden suvantovaiheen jälkeen ulkomaalaisten kidnappaukset tulivat pysyväksi osaksi Sahelin islamistiryhmien taktiikkaa.

Kaikki uhrien vapauttamiset ovat tapahtuneet lunnasrahoja vastaan, ei pelkästään vastaeleenä poliittisiin myönnytyksiin. Sieppausten kohteiksi on valittu kansalaisia niistä maista, joiden tiedetään olevan suostuvaisia lunnasneuvotteluille. Lunnaiden suuruudesta on vaikea saada tarkkoja lukuja, mutta Lacherin mukaan vapautusrahat liikkuvat 1,5–4 miljoonan dollarin haarukassa uhria kohden. Vuodesta 2008 AQIM:in, MUJAO:n sekä länsimaisten hallitusten vapautusneuvotteluissa käyttämien välittäjien – lähinnä afrikkalaisten poliitikkojen ja korkeiden virkamiesten – taskuihin arvioidaan sujahtaneen 40–65 miljoonaa dollaria lunnasrahoja.

Kidnappausten luonnetta kuvastaa hyvin nyt käynnissä olevan kriisin aikana Algerian Saharassa, in Amenasin kaasukentillä tapahtunut ulkomaalaisten työntekijöiden sieppaus. AQIM:in johdon kanssa riitaantunut, yhä globaalin al-Qaedan hierarkiaan lukeutuvan Mokhtar Belmokhtarin johtama ryhmä väitti sieppaukseen olevan vastalause Ranskan Serval-operaatiolle ja Algerian suostumukselle ilmantilansa käyttöön islamistikohteita vastaan. Algerian tiedustelupalvelun mukaan sieppausta oli kuitenkin alettu suunniteltu jo ennen Ranskan sotilaallista väliintuloa Malissa. Scott Stewart summaa traagisesti päättyneen kaappauksen motiiveja: "Kaappauksella ei ollut juurikaan tekemistä al-Qaedan tavoitteiden tai terrorismin vastaisen sodan kanssa. Sen sijaan sillä oli paljonkin tekemistä lunnaiden maksimoimisen kanssa."

AQIM:in ja muiden islamistiryhmien nousu merkittäväksi poliittiseksi ja sotilaalliseksi voimaksi Sahelin alueella on siis rahoitettu pääasiassa länsimaiden maksamilla lunnasrahoilla. Ranskalais-beniniläinen toimittaja, AQIM, the kidnapping industry -kirjan tekijä Serge Daniel analysoi länsimaiden roolia ulkomaalaisten sieppausdraamoissa: "Monet länsimaat ovat olleet erittäin avokätisiä kidnappaajien suhteen. Maksetut lunnaat ovat olleet valtavia. Yksittäiset valtiot ovat virallisesti julistaneet kieltäytyvänsä lunnasrahojen maksamisesta, mutta julkisista lausunnoista poikkeava totuus on ollut laajalti tiedossa. Länsimaat ovat luoneet ennakkotapauksia, joissa käydään vaihtokauppaa erittäin vaarallisten yksilöiden kanssa. Kidnappauskriiseissä länsimaat ovat luopuneet kansainvälisestä ‘älä neuvottele terroristien kanssa’-periaattesta."

Wolfram Lacherin moittii länsimaita myös siitä, että ne ovat kidnappaustilanteissa kaivaneet maata afrikkalaisen alueellisen yhteistyön alta painostaessaan Afrikan hallituksia taipumaan kidnappaajien vaatimuksiin terroriteosta epäiltyjen tai tuomittujen vankien vapauttamiseksi. Rikollisten vapauttaminen on luonut eripuraa Sahelin maiden keskuudessa. Lacher toteaa, että Algerian ehdottama lunnaiden maksamisen kriminalisoiminen tai kategorinen lunnaiden suorittamisesta kieltäytyminen ei ole realistinen tavoite. Länsimaiden tulisi kuitenkin löytää jonkinlainen koherentti, kansainvälinen kehys kidnappaustilanteisiin reagoimiseen.

Sahelin alueen valtioiden hallinnollisten rakenteiden vahvistamisessa ja poliittisen kulttuurin tervehdyttämisessä keskeistä olisi, että länsimaat luopuisivat erilaisten välimiesten käyttämisestä mahdollisissa neuvotteluissa kidnappaajien kanssa. Välittäjien käyttäminen on ruokkinut epäterveitä yhteyksiä valtion instituutioiden ja islamisti- ja rikollisryhmien kesken ja rapauttanut demokraattisten prosessien toimintaa.

Vaurastuneiden islamistien on ollut helppoa rekrytoida riveihinsä myös jihadista piittaamattomia taistelijoita. Niukkojen laillisten tulonlähteiden keskellä köyhyyttä vastaan kamppailevat nuoret miehet ovat helppoja saaliita dollaritukkoa heiluttaville rekrytoijille. Azawadin ja Bamakon välissä sijaitsevan Moptin alueella toimiva kansalaisjärjestöjohtaja Tata Touré Diarra kuvasi ihmisten ahdinkoa Africa Reportin haastattelussa: "Aiemmin Pohjois-Malissa asunut setäni pakotti poikansa muuttamaan pois Azawadista tänne Moptiin. Sharia-lakeja ja radikaalia islamismia vierastava setäni pelkäsi poikiensa liittyvän MUJAO:n joukkoihin. Pohjois-Malissa ei ole mitään töitä nuorille miehille ja MUJAO maksaa rivitaistelijoilleen 300 000 CFA frangia (580 dollaria) kuussa. Se on kolme kertaa opettajan kuukausitulot."

Islamistiryhmien nousun sekä rikollisorganisaatioiden vahvan jalansijan Sahelin alueella on mahdollistanut alueen hallitusten, hallintorakenteiden ja armeijoiden heikkous ja korruptoituneisuus. Sahelin valtioiden heikkous ei ole ensisijaisesti Yhdysvaltojen eikä muiden länsimaiden vika. Kuitenkin Yhdysvaltojen viimeaikaisella tuella Sahelin hallituksille, erityisesti niiden terrorismin vastaisten valmiuksien kehittämiseen, on ollut suunnittelemattomia ja ei-toivottuja seurauksia. Joitakin Yhdysvaltojen avustamia ja kouluttamia armeijoita Pohjois- ja Länsi-Afrikassa voi kuvata lähinnä poletein koristeltuja univormuja kantaviksi rikollisorganisaatioiksi. Mitä paremmin Yhdysvallat on kouluttanut ja varustanut noita joukkoja, sitä tehokkaampia ne ovat olleet huumekuljetuksissa, sotilasvallankaappauksissa sekä voittoa tavoittelevassa yhteistyössä merirosvojen ja terroristiryhmien kanssa.

Center for Global Development -järjestön ohjelmajohtaja, tutkija Todd Moss suomii blogissaan Yhdysvaltojen Sahelin terrorisminvastaista politiikkaa, jonka kehittämiseen hän itsekin aikanaan osallistui toimiessaan ulkoministeriön virkamiehenä. "Tilanne ei ole helppo. Malin ongelmat ovat erittäin monisyisiä ja Yhdysvaltain politiikan työkalut karkeita. On mahdollista, että Mali olisi syöksynyt yhdessä yössä demokratian mallimaasta romahtaneeksi valtioksi, Yhdysvaltain tekemisistä riippumatta. Uskon kuitenkin Yhdysvaltain epäonnistuneen politiikan olevan ainakin osa ongelmaa. Malin tämän hetkinen kriisi osoittaa, että vuosikymmenen panostus Malin armeijan kehittämiseen ei ole tuottanut tuloksia. Islamistiryhmät ovat voimissaan ja Malin armeija romahti kolmessa päivässä kapinan alettua."

Sahelin alueen vakauttamista ajatellen vaikuttaa huolestuttavalta, että Yhdysvaltain hallinto ei anna signaaleja globaalin terrorismin vastaisen politiikkansa reivaamisesta. "Ulkoministeriön edustaja vakuutti Heritage-järjestön puheessaan ‘olemassa olevien työkalujen ja toimintatapojen jatkuvan’. Toisin sanoen: se, mitä teemme, ei toimi, mutta suunnittelemme kuitenkin tekevämme enemmän samaa" , Moss ihmettelee.

Yhdysvaltain ulkoministeriö on julkisesti myöntänyt, että kenelläkään ei ole tiedossa, kuinka paljon Sahelin terrorismin vastaiseen kampanjaan on tähän mennessä investoitu, koska suunnittelu ja toimeenpano pilkkoutuvat niin useiden eri viranomaisten vastuualueisiin ja budjettilinjoihin. Moss luonnehtii tilannetta absurdiksi: "Ei ihme, että tuloksia ei näy. Mikäli Yhdysvallat on vakavissaan sitä mieltä, että osallistuminen terrorismin vastaiseen taisteluun Afrikan mantereella on kansallisen edun mukaista, Malin kriisi osoittaa perusteellisen strategian uudelleen ajattelun tarvetta."

Ranska on johtanut yritystä palauttaa rauha Maliin sotilaallisen keinoin. Presidentti Hollande on paistatellut sekä Bamakon että Pariisin suosiossa sotilasoperaatio Servalin vapauttaessa rivakasti Pohjois-Malin kaupunkeja islamistien vallasta. Ranskan innokkuuden syyksi on epäilty malilaisten islamisteilta pelastamisen lisäksi omien taloudellisten etujen turvaamista. Malin vajoaminen kaaokseen uhkaisi myös naapurimaan Nigerin uraaniliikennettä. Nigerin kaivokset puolestaan tuottavat neljänneksen Ranskan ydinvoimaloiden käyttämästä uraanista. Lisäksi ranskalaisella öljyjätillä Totalilla on oikeuksia laajaan Sahelin aluetta halkovaan öljykenttään.

Operaatio Serval on edennyt ilmaiskuista harvaanasuttujen aavikkoalueiden haravoimiseen 4000 ranskalaissotilaan voimin. Ranskan joukot toimivat yhteistyössä Malin armeijan sekä alun perin kapinallisten puolella taistelleen, sittemmin anti-islamistisiin joukkoihin liittyneen tuaregryhmittymän, MNLA:n kanssa. Kapinallisten kitkemisessä Pohjois-Malista riittää haastetta. Sotilasasiantuntijat kuvaavat islamistiryhmiä nopeasti liikkuviksi, tehokkaasti aseistetuiksi ja erittäin motivoituneiksi. Globe-lehden Afrikan kirjeenvaihtaja Geoffrey York varoittaa voitontunnelmiin tuudittautumisesta: "Suurimpien kaupunkien takaisinvalloittaminen oli ennakoidusti helpoin osa Malin monimutkaista vakauttamisprosessia. Islamistikapinalliset ovat jo pitkään rakentaneet tunneli- ja luolaverkostoja Pohjois-Malin aavikko- ja vuoristoalueilla."

Al-Jazeeran välittämässä julistuksessa islamistiryhmittymät vakuuttivat kaupungeista vetäytymisen olevan strateginen valinta ja väliaikainen vaihe Pohjois-Malin konfliktissa. Länsimaat odottavat aavikon haravoinnin sujuvan kuitenkin rivakasti. Ranska on väläytellyt tavoittelevansa joukkojen kotiuttamista jo maaliskuun kuluessa, jolloin viestikapulan on suunniteltu siirtyvän YK:n tukemalle yhteisafrikkalaiselle AFISMA-operaatiolle. Aikataulussa pysyminen näyttää epätodennäköiseltä. AFISMA kärsii pahasta resurssipulasta ja operaation käynnistyminen on jo nyt alkuperäisestä aikataulusta myöhässä.

Seuraava askel olisi korvata AFISMA virallisella rauhanturvaoperaatiolla huhtikuun kuluessa. Kansainvälisen yhteisön mukaan varsinaisen sotilaallisen operaation loppu ajatellaan olevan jo näkyvissä. Malin toivotaan olevan kypsä poliittisen tilanteen vakauttamiseen ja vaaleja puuhataan kunnianhimoisella aikataululla. Maan väliaikainen hallitus on ilmoittanut järjestävänsä valtakunnalliset vaalit jo toukokuussa. Ilmoitus on herättänyt ihmetystä. Kansainvälisten asiantuntijoiden mukaan näin nopea aikataulu on logistinen ja tekninen mahdottomuus, minkä lisäksi malilaiset haluaisivat jonkinlaisen väkivallan repimien yhteisöjen paranemisprosessin käynnistyvän ennen vaaliuurnille menoa.

Malin väliaikainen hallitus ja kansainvälinen yhteisö, Ranskan johdolla, puhuvat ikään kuin konfliktin loppu olisi jo selkeänä näkyvissä. Useimmat Malin tilannetta pitempään seuranneet sekä monet malilaiset poliitikot ja kansalaisaktivistit uskovat puheen nopeasta rauhasta ja vakaudesta olevan lähinnä toivekuvia, ei todellisuutta. Monet ovat huolissaan siitä, että Serval-operaatiosta tuntuu puuttuvan täysin näkemys ja suunnitelmat siitä, kuinka taisteluvaiheesta edetään vakauttamiseen ja terroristi- ja rikollisryhmien todelliseen toimintavalmiuksien purkamiseen. Malilaiset pelkäävät haavekuviin nojaavan kiirehtimisen valheelliseen "normaalitilaan" siirtymisessä vaarantavan kestävän rauhan ja vakauden rakentamisen.

Africa Reportin haastattelema timbuktulainen kansanedustaja El Hadij Baba Haïdara toteaa kansainvälisen läsnäolon olevan tarpeen Malissa vielä pitkään pohjoisten osien takaisinvaltaamisen jälkeenkin. "Afrikan maiden ongelmat alkavat aina presidentin vaalien jälkipeleistä. Kansainvälisen yhteisön tulisi valvoa koko vaaliprosessia. Vaalien kanssa ei myöskään tulisi kiirehtiä. Tärkeämpää on kansallinen dialogi Malin poliittisesta tulevaisuudesta. Dialogin kautta tulisi ratkaista vaikeat alueiden epätasa-arvoon ja koettuun epäoikeudenmukaisuuteen liittyvät kysymykset. Vasta kun noista pelisäännöistä on päästy yhteisymmärrykseen, on vaalien aika."

Arvostetun rauhanvälitykseen ja -neuvotteluihin keskittyvän Humanitarian Dialogue järjestön johtaja David Harland hahmottelee le Temps -lehden haastattelussa konfliktin ratkaisua samansuuntaisesti kuin malilaisparlamentaarikko: "Viralliset neuvottelut hallituksen ja kaikkien Pohjois-Malissa toimivien kapinallisryhmittymien välillä eivät todennäköisesti olisi hedelmällisiä. Kapinalliskenttä on pirstoutunut liian useisiin sisäisestikin hajanaisiin ryhmiin. Kapinan alun perin aloittaneiden tuaregien vaatimukset lähtevät täysin eri näkökohdista kuin islamistien tavoitteet. Tie kohti alueen pysyvämpää vakautta kulkee nähdäkseni vuosikymmeniä kyteneen tuareg-kysymyksen perinpohjaisen ratkaisemisen kautta. Pohjois-Malin rauhoittamiseksi alueelle tarvitaan paitsi väkivallan lopettamista, myös kunnollisia valtion instituutioita ja hallintorakenteita."

Poliittisten haasteiden lisäksi Malissa – ja koko Sahelin alueella – olisi löydettävä ratkaisuja islamisti-rikollisvyyhden purkamiseksi. Vastauksia etsiessään kansainvälinen yhteisö ja Afrikan johtajat voisivat hakea oppeja Afganistanin kokemuksista. Yli kymmenen vuotta Afganistanista ja Pakistanista Associated Pressille ja ABC Newsille raportoinut Gretchen Peters on perehtynyt organisoidun rikollisuuden ja islamistiryhmittymien yhteenkietoutumisen vaikutuksiin alueen vakauttamisen kannalta. Kirjassaan Seeds of Terror Peters painottaa, että kapinallis- tai terroristiliikkeitä ja organisoitua rikollisuutta ei tulisi tarkastella erillisinä asioina silloin kuin on kyseessä aseellisen konfliktin ratkaisu.

Vakauttamisstrategian tulisi pureutua eri toimijoiden muodostamiin verkostoihin ja tunnistaa ryhmien hybridiys. Alueilla, joissa islamisti- ja rikollisryhmät muodostavat verkostoja, erilaiset intressit – poliittiset, taloudelliset, uskonnolliset ja rikolliset – vaikuttavat yhteenkietoutuneena. Suuri haaste vakauttamiselle on, että rikollisverkostoja pitäisi pystyä purkamaan yhteistyössä islamistiryhmien ja korruptoituneiden valtion toimijoiden kanssa. Juuri niiden samojen toimijoiden kanssa, jotka elävät taloudellisessa ja poliittisessa hyötysuhteessa rikollisen toiminnan kanssa.

Petersin mukaan kansainvälisen yhteisön sekä Yhdysvaltojen terrorismin vastaisen toiminnan suurin puute on, että organisoitunut rikollisuus nähdään lainvalvontakysymyksenä ja islamistiryhmät sotilaallisena uhkana. Vain kolikon yhteen puoleen keskittyvät strategiat eivät tuota toivottua tulosta. Pysyvämmän vakauden saavuttamiseen tarvitaan terroristi/rikollisverkostojen kattavaa analyysia, johon perustuen voidaan luoda kokonaisvaltainen toimintastrategia.

Petersen korostaa myös, että yhteen valtioon keskittyvät toimenpiteet eivät pysty vakauttamaan tilannetta pysyvästi. Rikollis- ja islamistiverkostot eivät kunnioita valtioiden rajoja. Niiden purkamiseen tähtäävien toimien pitäisi myös vaikuttaa alueellisesti. Afganistanin oopiumkauppaa johdetaan pitkälti Pakistanista, voittorahat valkaistaan Karachissa ja Arabi-emiraattikunnissa ja osa rahoista päätyy lopuksi läntisille pankkitileille.

"Organisoidun rikollisuuden nokkamiesten päämääränä ei ole wahhabi-islamin levittäminen eikä Yhdysvaltojen joukkojen häätäminen Arabian niemimaalta. Heidän päämääränään on tehdä rahaa – kasoittain rahaa. Näiden liikemiesten bisnekset jatkuvat tuottoisina niin kauan kuin Afganistan, Pakistan ja Keski-Aasia pysyvät epävakaina, alikehittyneinä ja ilman toimivaa hallintoa", Petersen toteaa. Hän kannustaa Afganistanin turvallisuuden ja vakauden parantamiseksi laajamittaiseen alueelliseen yhteistyöhön. Organisoidun rikollisuuden rahaliikenteen suitseminen ja islamistiryhmien rahavirtojen tukkiminen vaatii vielä laajempaa kansainvälistä yhteistyötä rahalaitosten, rikostutkijoiden ja sotilasasiantuntijoiden välillä.

Samat haasteet ovat vastassa Sahelin alueella. Rikollisliigat toimivat useiden alueen valtioiden alueilla, omaten lisäksi yhteyksiä kaikille mantereille. Malissa toimivista islamistiryhmistä etenkin AQIM on verkostoitunut laajalti. Tiedossa ovat AQIM:in yhteydet Nigerian Boko Haramiin, Somalian al-Shabaabin sekä Jemenin AQAP:hen. Syksyn 2012 isku Yhdysvaltojen konsulaattiin Benghazissa herätti epäilyjä AQIM:in toiminnasta myös Libyassa. Malin pohjois-osien takaisin valtaaminen sotilaallisin keinoin on siis vain alkusoittoa afrikkalaisen terrorismin riisumiselle aseista.

Tammikuisessa puheessaan kongressille Yhdysvaltojen ulkoministeri Hillary Clinton vertasi Malin tilannetta Afganistaniin: "Tämä tulee olemaan erittäin vakava, jatkuva uhka. Katsokaa kuinka suuri Pohjois-Mali on, katsokaa alueen topografiaa – siellä ei ole pelkästään autiomaata vaan myös luolia. Tilanne vaikuttaa tutulta. Meidän on jatkettava ponnisteluja, sillä meillä ei ole varaa antaa Malin kehittyä terrorismin turvasatamaksi." Petersenin analyysin valossa Clintonin vertaus ei osu Malin ja Afganistanin tärkeimpään samankaltaisuuteen. Pahin uhka ei nouse erämaaluoliin piiloutuvista islamisteista vaan organisoidun rikollisuuden, valtiollisten toimijoiden ja islamistiterroristien muodostamasta vaarallisesta vyyhdestä.

Länsimaat ovat korostaneet jatkuvasti, että Malin kriisi on Afrikan sota, jossa Ranska ja muut voivat tarvittaessa avustaa, eikä missään nimessä uusi Afganistan. Länsimaiden haluttomuus sitoutua pitkäaikaiseen sotilaalliseen läsnäoloon Sahelissa, juuri kun Afganistanista ollaan vihdoin vetäytymässä, on ymmärrettävää. Samoin on selvää, että Malin kriisin ratkaisu vaatii Sahelin alueen ja laajempien afrikkalaisten yhteistyöelinten kuten ECOWAS:in ja Afrikan Unionin sitkeää panostusta. Islamisti-rikollisverkostojen purkaminen on kuitenkin utopistinen tavoite ilman laajempaa kansainvälistä yhteistyötä.

Entinen YK:n pääsihteeri Kofi Annan julkisti helmikuussa tuoreen yhteistyöryhmän aloittavan huumekaupan purkamistyön Länsi-Afrikassa. Nigerian ex-presidentin Olusegun Obasanjon johtamalla viisaiden kerholla on komea nimi: Commission on the Impact of Drug Trafficking on Governance, Security and Development in West Africa. Jääkö komissio pienen piirin puhekerhoksi, vai onnistuuko se nostamaan huumerikollisuuden vaikutuksen osaksi kokonaisvaltaisempaa Länsi-Afrikan vakauttamisstrategiaa, on tässä vaiheessa kysymysmerkki. UNODC tukee virallista ja epävirallista yhteistyötä eri maiden ja eri viranomaistahojen välillä organisoidun rikollisuuden taltuttamiseksi, myös Länsi-Afrikan ja Sahelin alueella. UNODC:in ohjelmat ovat kuitenkin pienimuotoisia ja todellisilta vaikutuksiltaan vähäisiä, eikä niitä ole integroitu laajempien terrorismin vastaisten ohjelmien tai edes YK:n rauhanturvaoperaatioiden toteuttamiseen.

Malin pohjois-osien sotilaallinen takaisin valtaaminen on edennyt tähän mennessä rivakasti, mutta maata vaivaavien vakavien turvallisuusuhkien ratkaisut vaikuttavat olevan vielä täysin hakusalla. Rikollisuuden, islamistiterrorin ja valtion rakenteiden heikkouden aiheuttamien ongelmien ratkaisemisen lisäksi Mali tarvitsee kipeästi resursseja humanitäärisiin tarkoituksiin. YK:n humanitäärisen avun toimiston OCHA:n mukaan yli 4 miljoonaa ihmistä Malissa tarvitsee hätäapua ja ruokapula pohjoisen pahenee yhä. OCHA arvioi Malin tämän vuotisen humanitäärisen avun tarpeen 373 miljoonaan dollariin. Tässä vaiheessa rahoittajamaat ovat luvanneet avustustoimintaan 16 miljoonaa dollaria, eli vaivaiset 4 prosenttia tarvittavista varoista. On vaikea nähdä, kuinka kitsastelu väkivallan repimien yhteisöjen perustarpeiden turvaamisessa palvelisi Malin turvallisuusuhkien hälventämispyrkimyksiä.

Lehden numero:

Aiheet:

Uusimmat jutut samasta aiheesta

Afrikan unionin ja kansainvälisen rikosoikeustuomioistuimen monimutkainen suhde »

Useampi Afrikan unionin (AU) jäsenvaltio on ilmoittanut eroaikeistaan kansainvälisestä rikosoikeustuomioistuimesta ICC:stä. AU on tukenut eroaikeita ja antanut lauselman, jossa se kehottaa jäsenvaltioita tutkimaan eromahdollisuuksia.

Mitä Maliin kuuluu? »

”Nämä vaalit ovat uuden Malin symboli. Malin, joka on luottavainen menestyksensä suhteen. Mali seuraa äänestäjien valitsemaa suuntaa. Uskon, että tämä on voitto Malille”, vakuutti heinäkuun lopussa pidettyjen presidentinvaalien voittaja Ibrahim Boubacar Keita kiitospuheessaan.

Journalismissa rauha on etupäässä sotaa »

Harvassa julkaisussa sota on niin käsinkosketeltavasti ja syvällisesti läsnä kuin rauhanjärjestöjen julkaisemassa, rauhantyölle omistetussa lehdessä. Kamppailu rauhan puolesta on perehtymistä sotaan, konflikteihin, ihmisoikeusloukkauksiin ja humanitaarisiin kriiseihin. Hyviä uutisia on vähän, ja jos niitä on, ne on yleensä piilotettu rivien väleihin – Malin tulehtunut tilanne ei vielä ole kärjistynyt täysimittaiseksi sisällissodaksi.