Pääkirjoitus

Kirjoittaja:

Persianlahden sodan alkaessa vuonna 1991 olin 12-vuotias. Makasin vanhempieni kanssa kreikkalaisella hiekkarannalla, ja luin sihisevällä innolla yhä uudestaan Timen ja Newsweekin juttuja tietokonepelimäisestä sodasta ja koneista, joilla sitä käytiin. Näin ne ongelmat ratkotaan! Pahiksille turpaan ja ohjusta perään!

Seitsemäntoista vuotta myöhemmin seisoin aamunkoitteessa Iranissa, Shirazin kaupungin ulkopuolella, Persepoliksen raunioilla. Aleksanteri Suuri oli polttanut kaupungin maantasalle vuonna 330 ennen ajanlaskun alkua. Aleksanteri taisi haluta antaa Ateenan Akropolin polttaneille pahiksille turpaan. Oman aikansa New Yorkista oli hiekan keskellä jäljellä vain arpiset rauniot. 

Raunioita, niitä on kaikkialla. Lukemattomat kaupungit on rakennettu moneen kertaan uudestaan. Ympäri Eurooppaa sadoissa suurissa kaupungeissa omien vanhempieni sukupolvi syntyi raunioiden keskelle.

Yhdeksännellä luokalla revin tapettia uudessa kodissamme, ja tapetin alta löytyi valtava, paikattu halkeama. Kadun toisella puolella Eduskuntatalon kulmassa näkyy edelleen pommien tekemät rosot graniittissa. Rakennukset ovat tietysti vähän eri asia kuin ihmiset, mutta niiden arpia voi kuka vaan koskettaa. Ehkäpä ammuttujen, räjähtäneiden, kaasutettujen, kuolleiden, vammautuneiden ja seonneiden muisto on se arpi, joka ihmisistä jää ja joka kannustaa toimimaan. Auschwitzissä murhattiin 1,1 miljoonaa ihmistä, mutta yksi harvoista selvinneistä oli Jack Tramiel. Vajaat 40 vuotta myöhemmin Tramiel toi kauppoihin maailman suosituimman kotitietokoneen Commodore 64:n. Tietokone on tietysti vähän eri asia kuin ihminen. 

Rauhan puolustamisessa ei ole kyse hippeilystä vaan ongelmien ratkaisemisesta ennen kuin aseet puhuvat. Se taas ei ole utopiaa vaan arkipäivää. Edes aseriisunta ei ole utopiaa: maailman yleisimpiin aseisiin lukeutuvat henkilömiinat kieltävä Ottawan miinakieltosopimus allekirjoitettiin 1997. Varastoista on sen jälkeen tuhottu kymmeniä miljoonia henkilömiinoja. 

Väkivallan kierrettä on hankala katkaista, kun konfliktin kumpikin osapuoli on maalannut itsensä uhriksi, jonka on taisteltava kunnes toinen lopettaa. Gazassa myydään suosittuja hajuvesiä, jotka on nimetty nyrkkipajoissa tehtyjen, Israeliin ammuttavien ohjusten mukaan. Israelissa taas on alettu erotella palestiinalaisia eri busseihin. 

Vuonna 1955 tummaihoinen Rosa Parks kieltäytyi luovuttamasta paikkaansa bussissa Alabamassa. Ehkä tälläkin hetkellä joku palestiinalainen kieltäytyy Israelissa poistumasta bussista. Jonkun pitää vielä kuulla siitä. 

---

Tämä on ensimmäinen päätoimittamani Pax. Yritämme kertoa asioita, joita et vielä tiennyt. 

Iso kiitos Jussi Förbomille Paxin ansiokkaasta päätoimittamisesta.

Lehden numero:

Uusimmat jutut samasta aiheesta

Nähdään 2020 »

Pax ei ilmesty vuonna 2019.

Onnea 55-vuotiaalle! »

Tänä vuonna rauhanjärjestö Sadankomitea täyttää 55 vuotta. Tätä juhlaa vietetään kohtuullisen pienimuotoisesti, mutta menneitä muistellaan kuitenkin hiukan tavallista enemmän tässä ja syksyn toisessa numerossa. Sadankomitea on perustettu osana 1960-luvun liikehdintää ja se on muuttanut Suomea enemmän, kuin on äkkiä ajattelisi, samoin kuin tietenkin monet muutkin 1960-luvun liikkeet.

Minä olen lumeavioliitossa »

Monet maahanmuuton käytännöt ovat läpeensä rasistisia. Tietyistä maista maista tulevat suomalaisten puolisot saavat perhesiteen perusteella oleskeluluvan ja toisista maista tulevat eivät. Viranomaiset arvioivat avioliittoja kriteerein, joita ei löydy laista. Avioliittolaissa ei mainita sanaa rakkaus kertaakaan, sen sijaan laissa todetaan, että kaksi henkilöä, jotka ovat sopineet menevänsä avioliittoon keskenään ovat kihlautuneet.