Vakaumus vaakalaudalla

Kirjoittaja:

Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) julkaisi 15.6.2015 tutkimuksen ”Siviilipalveluksen muuttuneet merkitykset maanpuolustusvelvollisuuden kokonaisuudessa” ja tiedotti siitä otsikolla: ”Tutkimus: Vain vähemmistö hakeutuu siviilipalvelukseen vakaumuksen perusteella”. Tutkimuksen toteuttaja, Kymenlaakson ammattikorkeakoulun tutkimusjohtaja, Valdemar Kallunki teki tutkimuksen pohjalta vahvoja johtopäätöksiä ja esityksiä, jotka ovat herättäneet vilkasta keskustelua julkisuudessa ja sai ainakin Aseistakieltäytyjäliiton (AKL) kritisoimaan raporttia ja sen esityksiä heti tuoreeltaan.

TEM:n tutkimusraportin taustalla on Siviilipalvelus 2020 -raportissa todettu tiedontarve koskien siviilipalvelusta. Tutkimustarkastelun taustalla on siviilipalveluksen historiallinen kehitys, palvelusmuotoon liitetyt merkitykset sekä järjestelmän rooli uskonnon ja omantunnon vapauden mahdollistajana. Tutkimus tarkastelee palvelukseen hakeutumisen syitä, velvollisten osallisuutta ja palveluskokemuksia, joista erityistarkastelussa ovat vakaumus ja käytännölliset syyt. Tutkimusta varten toteutettiin ensimmäinen siviilipalveluksen alku- ja loppukysely, vastaajina yhteensä 1 897 siviilipalvelusvelvollista ja 728 työpalvelun esimiestä.

Siviilipalveluksen tarkoituksena on asevelvollisen vakaumuksen huomioivan palvelusmuodon tarjoaminen maanpuolustus-velvollisuuden suorittamiseksi. Vuosittain siviilipalveluksen suorittajia on noin 1800 henkeä. Palvelukseen hakeutumistavoista yleisin on varusmiespalveluksesta siviilipalvelukseen siirtyminen, toiseksi yleisin kutsunnoissa ilmoittautuminen ja kolmanneksi yleisin palveluksen lykkäämisen jälkeen siviilipalvelukseen hakeutuminen.

Siviilipalvelusvelvolliset ovat erittäin heterogeeninen ryhmä, johon kuuluu niin korkea-asteen suorittaneita kuin syrjäytymisriskin piirissä olevia. Velvollisten työttömyyskokemukset ja koulutuksen keskeyttäminen ovat yleisiä, mutta toisaalta 8 prosentilla on korkeakoulututkinto. Siviilipalveluksella voidaan nähdä olevan nuoria työhön integroiva merkitys, sillä raportin mukaan kokemukset sekä koulutusjakson että työpalvelun osalta ovat huomattavan myönteisiä. Velvolliset arvioivat useilta osin työtään myönteisemmin kuin suomalainen työväestö keskimäärin.

Raportissa siviilipalveluksen nykyiset merkitykset tiivistetään neljään ulottuvuuteen. Nämä ovat siviilipalvelus yleiselle asevelvollisuudelle alisteisena, vakaumukseen perustuvana, käytännöllisiin syihin nojaavana ja sosiaalisia hyötyjä tuottavana palvelusmuotona. Raportissa tarjotaan myös ratkaisuja niin siviilipalveluksen vakaumusta koskevien ehtojen selkiyttämiseen, palvelusmuodon nykyistä laajempaan hyödyntämiseen, velvollisten sosiaalisen tuen vahvistamiseen, palvelukseen hakeutuvien ennakkoinformaation vahvistamiseen kuin työpalvelun kehittämiseen. Erityistä huomiota kiinnitetään kuitenkin varusmiespalveluksesta siviilipalvelukseen siirtyvien omantunnon vapauteen. Ratkaisuna esitetäänkin harkittavaksi, että järjestelmään lisättäisiin uusi palveluskelpoisuusluokka.

Aseistakieltäytyjäliitto (AKL) kritisoi heti julkaisupäivänä lehdistötiedotteessaan tutkimusraporttia ihmisoikeuksien puuttumisesta sekä esitystä koskien vakaumuksellisuutta koskevien ehtojen löyhentämistä ongelmallisena. AKL toteaa tiedotteessaan seuraavaa: ”ehdotus luopua vakaumuksen vaatimisesta kytkeytyy asevelvollisuusjärjestelmän kriisiytymiseen. Noin kolmasosa asevelvollisuusikäisistä miehistä ei enää suorita armeijapalvelusta loppuun, ja noin neljäsosa ei mitään asevelvollisuusjärjestelmään sisältyvää palvelusta. Armeijan käyvien määrä pienenee erittäin todennäköisesti myös jatkossa, joten ainoa tapa pelastaa miehiä koskeva yleinen asevelvollisuus olisi lisätä palveluksen armeijan ulkopuolella suorittavien määrää.”

AKL:n mukaan tällainen pyrkimys on kuitenkin hyvin ongelmallinen ihmisoikeuksien kannalta, koska YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskeva yleissopimus kieltää orjuuden ja pakkotyön, mikä puolestaan estää siviilipalveluksen muuttamisen muita kuin vakaumuksellisia aseistakieltäytyjiä koskevaksi palvelusmuodoksi. Vaikka asevelvollisuus on rajattu sopimuksessa pakkotyön ulkopuolelle, koskee rajaus kuitenkin vain asepalvelun luonteista palvelusta ja palvelua, joka lain mukaan vaaditaan omantunnonsyistä kieltäytyjältä. Niin Euroopan ihmisoikeussopimuksessa kuin ILO:n pakkotyön kieltävässä sopimuksessa on vastaava säännös. ”Asevelvollisuuden ylläpitäminen ja siviilipalveluksen järjestäminen siitä vakaumuksen perusteella kieltäytyville on siis sopimuksen perusteella sallittua, mutta sitä ei saa muuttaa laajasti siviiliyhteiskunnassa toteutettavaksi rauhan aikaiseksi työvelvollisuudeksi”, AKL huomauttaa ja muistuttaa: ”siviilipalvelus rikkoo jo nyt Suomen kansainvälisiä ihmisoikeusvelvoitteita. YK:n ihmisoikeuskomitea vaati viimeksi heinäkuussa 2013 Suomea lyhentämään siviilipalveluksen kestoa. Samalla se vaati Suomea laajentamaan palveluksesta rauhan aikana vapautetuille Jehovan todistajille myönnettyä erikoiskohtelua koskemaan myös muita aseistakieltäytyjäryhmiä. Suomi ei ole kuitenkaan tehnyt asialla mitään”.

Oli tutkimuksen toteuttamisesta, tuloksista tai johtopäätöksistä mitä tahansa mieltä, tutkimus on kuitenkin merkittävä sinänsä jo siksi että siviilipalveluksesta ei ole aiemmin ollut saatavilla juurikaan tutkimustietoa. Tutkimustietoa pidetään tärkeänä siviilipalvelusjärjestelmän ja -toiminnan kehittämisessä ja siksi onkin keskeistä miten tutkimustietoa tulkitaan ja mitkä asiat raportissa nostetaan esiin. Vakaumuksen nostaminen merkittävästi esille ja sen käyttäminen johtopäätösten muodostamiseen ja esitysten pohjana voidaan pitää ongelmallisena ottaen huomioon itse vakaumuksen tutkimisen ongelmallisuuden, mikä raportissakin tuodaan esille. Selvää on että tutkimustietoa tarvitaan, mutta sitä tarvitaan monipuolisesti, niin että erilaiset näkemykset tulevat paremmin esille. Jos seuraavaksi saataisiin mukaan vaikka ne ihmisoikeudetkin.

Lehden numero: