Väkivaltaviihde - helppo tapa saada suuria yleisöjä?

Kirjoittaja:

Toiminnalla ja väkivaltaisuudella elokuville saadaan nykyään suuria yleisöjä. Esimerkiksi Nälkäpeli-elokuvat kuuluvat Suomessakin viime vuosien suosituimpiin. Ne kertovat tytöstä, joka päätyy vasten tahtoaan johtamaan kapinaa tyranniaa vastaan. Tarina sijoittuu dystooppiseen Amerikkaan, joka on jaettu toinen toistaan sorretumpiin 12 vyöhykkeeseen. Nälkäpeli on vuosittainen tapahtuma, jossa tyttö ja poika jokaiselta vyöhykkeeltä valitaan kilpailemaan toisiaan vastaan pelissä, josta vain yksi heistä selviää voittajana – ja ylipäätään elossa. Kilpailu televisioidaan jännitystä janoavalle kansakunnalle. Elokuvien taustalla olevat kirjat on kirjoitettu kritiikkinä sensaatiohakuiselle tosi-tv:lle, jossa tehdään jatkuvasti kuohuttavampia asioita.

Miksi sitten näihin kriittisiin kirjoihin perustuvat elokuvat keskittyvät toimintaan ja taistelukohtauksiin? Elokuvat ovat helppoa katsottavaa puhtaana toimintaviihteenä vailla syvällisempää sisältöä, vaikka juuri sitä ne kritisoivat. On vaikea uskoa, että tekijät eivät olisi ymmärtäneet kirjojen viestiä mutta silti he ovat päättäneet tehdä elokuvista helposti katsottavia kassamagneetteja. Samasta syystä on äskettäin kritisoitu myös J.R.R. Tolkienin lastenkirjaan perustuvia Hobitti-elokuvia. Elokuvat ovat nopeatempoisia, synkkiä ja verisiä ja siksi niille on Suomessa annettu ikärajaluokitus K-12.

Syiksi väkivaltanviihteen suosioon on esitetty kiinnostusta sekä luonnollisia vaistoja ja aggressioita että moraalia ja oikeutta kohtaan. Katsoja saattaa myös uppoutua kokonaan elokuvan maailmaan ja unohtaa arjen, kun hänelle tarjoillaan tarpeeksi voimakkaita tunneärsykkeitä. Elokuvantekijät ja televisiokanavat kilpailevat keskenään jännittävimmästä ohjelmasta ja lapset ovat tottuneet näkemään murhia ja väkivaltaa televisiossa pienestä pitäen. Väkivaltaviihteen laaja tarjonta tekee väkivallasta myös sosiaalisesti hyväksyttävää ja luo käsitystä väkivallan luonnollisuudesta.

Tutkimuksissa on myös todettu, että väkivaltaviihde lisää väkivaltaista käytöstä. Todellisessa sodankäynnissä miehittämättömiä ilma-aluksia ohjaavat sotilaat kuvaavat pommittamista ja ampumista samanlaiseksi kuin videopelissä. Raja todellisuuden ja viihteen välillä hämärtyy, eivätkä ruudulla näkyvät pisteet enää tunnu ihmisiltä.
Samalla kun väkivallasta tehdään sosiaalisesti hyväksyttyä siitä tulee myös seksikästä ja tavoiteltavaa. Elokuvien ja television väkivaltaiset sankarit ovat viehättäviä ja ihailtavia, kuten

James Bond, tiukassa keltaisessa nahka-asussa sarjamurhaava Kill Bill –päähenkilö Morsian sekä taistelevat, lihaksikkaat, öljytyt, puolialastomat miehet elokuvassa 300.
Väkivaltaviihde on useimmiten suunnattu pojille ja miehille, jotka sitä enemmän katsovat, mutta tähän Nälkäpelit tekevät poikkeuksen. Päähenkilö Katnissia on pidetty feministisenä sankarina ja roolimallina tytöille. Hän ei ole seksikäs eikä välitä romansseista vaan keskittyy kapinan johtamiseen. Hän ei myöskään halua sotaa ja väkivaltaa vaan uhraisi mieluummin itsensä. Siitä syystä onkin entistä häkellyttävämpää, että elokuvat on tehty houkuttelemaan ihmisiä, joita kiinnostavat toiminta, räiskintä ja väkivalta eikä niiden kritiikki. Valitettavasti ilman toimintaa elokuva varmaan saisi pienemmät katsojaluvut.

Lehden numero: