Venäjä ja aseidenriisunta

Kirjoittaja:

Venäjästä puhuttaessa nousevat näinä päivinä esiin ennen kaikkea mielikuvat pommituksista, asioiden sotilaallisesta manipuloinnista, infosodasta ja vihreistä miehistä. Aseidenriisunta, asevalvonta, rauhanvälitys ja kansalliset dialogit konfliktien ratkaisemiseksi taas tuntuvat tyystin menettäneen ajankohtaisuutensa.

Tarkemmin ajateltuna tämä ei kuitenkaan pidä paikkansa. Ydinasevaltana Venäjä on jatkuvasti asevalvonta-asioiden ytimessä. YK:n turvaneuvoston jäsenenä sen näkemysten painoarvo on huomattava pyrittäessä säätelemään ja ratkomaan sotia ja eri puolilla maailmaa riehuvia konflikteja.  Syyria on tästä yksi esimerkki. Venäjä oli avainvaltioita soviteltaessa ydinteknologiaan liittyviä kiistoja Iranin osalta ja viimeksi Venäjä on ilmoittanut valmiudesta toimia välittäjänä Saudi-Arabian ja Irakin välisissä kiistoissa.

Venäjä noudattama politiikka ja lähestymistapa ovat myös tärkeitä siltä kannalta, että usein se on keskeinen konfliktien taustalla vaikuttava tekijä. Ilman Venäjän aktiivista myötävaikutusta Ukrainan konflikti pysyy jäätyneenä ja samat asetelmat toistuvat monien lähialueiden konfliktien yhteydessä, Abhasiassa, Etelä-Ossetiassa, Transnistriassa, Vuoristo-Karabahissa ja Krimillä. Kirjassa analysoidaan kaikkia näitä konflikteja.

Venäjän lähestymistapa on monelta osin klassinen: Neuvostoliiton perintönä se sai valtavan ydinasearsenaalin, suuret sotavoimat sekä aseman YK:n turvaneuvostossa ja tätä perintöä se pyrkii valtapoliittisesti hyödyntämään. Varsinkin ydinaseet tarjoavat mahdollisuuden kansalliselle itsetunnolle elintärkeäksi koetulle esiintymiselle yhtenä maailman suurvalloista.
Esimerkiksi presidentti Obaman puheet hänen presidenttikautensa alkuaikoina ydinaseista luopumisesta ovat Venäjälle kauhistus. Yhdysvaltojen merkitys johtavana maailmanvaltana ei tästä juuri kaventuisi. Onhan toiminta kilpailu- ja markkinavaltiona nykypäivän maailmassa paljon oleellisempaa kuin olemus varusteluvaltiona, mutta Venäjällä tämän tunnustaminen on ylivoimaisen vaikeaa. Markkinavaltiona Venäjä kuuluu peränpitäjiin. Itseymmärrys keskeisenä suurvaltana voitaisiin unohtaa ja siksi on tärkeää pitäytyä näkemyksissä, joiden mukaan asevoima on edelleen keskeisin vallan, vaikuttamisen ja aseman mitta kansainvälisessä politiikassa.

Myös aseidenriisunta, asevalvonta ja suhtautuminen rauhanvälitykseen on Venäjän politiikassa valjastettu tämän näkemyksen pönkittämiseen. Useimpien konfliktien yhteydessä tämä lähestymistapa vie perustan sopimiselta ‒ ja tämä ongelma liittyy varsinkin lähialueiden konflikteihin. Vaikutukset ovat ongelmallisia myös Venäjän itsensä kannalta, sillä muiden kansainvälisen politiikan nykyisten vaikuttajien tapaan se ei ole kyennyt asemoimaan itseään keskeiseksi alueelliseksi vaikuttajaksi ja näin vahvistamaan mielikuvia itsestään omaa ominaispainoaan suurempana vaikuttajana.

Kirjan keskeisenä sanomana onkin, että Venäjän politiikkaa ja sen kiemuroita voi hyvin ymmärtää voimapoliittisten oppien pohjalta. Myös Venäjällä on erilaisia koulukuntia ja lähestymistapoja, mutta voimapoliittiset näkemykset ovat käydyissä kiistoissa jääneet hallitseviksi.  Tässäkin suhteessa Venäjä on menneisyyshakuinen ja tämä on perin ongelmallista niin Venäjälle itselleen kuin kansainväliselle yhteisölle yleensä.

Pertti Joenniemi (ed.), Russia’s Approach to Arms Control, Peace Mediation and National Dialogues.
TAPRI, 2015, 201 sivua.

Lehden numero:

Aiheet: