"Hyvä rauhanlaulu analysoi ja näkee tilanteen"

Kun Merja Minkkinen (tuolloin Merja Hurri) 1980-luvun alussa aloitti kokoamaan rauhanlauluja, edessä oli kunnianhimoinen urakka: kerätä yksiin kansiin kolmisensataa vuotta rauhanliikkeen musiikkia. Tehtävä myös onnistui, ja vuonna 1982 Rauhankirjallisuuden edistämisseura sai painosta Rauhanlauluja-teoksen. Pari vuotta myöhemmin ilmestyi vielä Rauhanlauluja II. Kirjoissa oli yhteensä kolmesataa laulua tarinoineen, nuotteineen ja tarvittaessa suomennoksineen.

^{Rauhanlaulukirjat. Kuva: Minna Vähäsalo}

Yhteiskunnallisten liikkeiden laulut kiinnostavat Minkkistä yhä. Hän on koonnut teoksen naisliikkeen lauluista, ja parhaillaan työn alla on ympäristölaulujen kokoaminen. Tarkoituksena on julkaista ympäristölaulukokoelma ja järjestää projektin teemoilta lauluilta. Ympäristöliikkeen lauluhistoria on vielä kirjoittamatta, ja osittain se risteää myös rauhanlaulujen tarinan kanssa. Esimerkiksi ydinaseiden ja ydinvoiman yhteydet, sodan ympäristövaikutukset ja ilmastonmuutoksen vaikutus turvallisuuteen ovat huolettaneet sekä rauhan- että ympäristöaktivisteja.

Hengellisistä arkkiveisuista antimilitaristisiin lauluihin

Tavatessani Minkkisen keskustelimme kuitenkin rauhanlauluista, niiden historiasta ja merkityksestä. Rauhanlaulujen alkuperää on mahdotonta tarkasti ajoittaa. Siinä missä sotamusiikkia tunnetaan lähes koko kirjoitetun historian ajalta, rauhanlaulut ovat usein olleet ”epävirallista”, suullista perimätietoutta, joka on jäänyt tallentamatta valtioiden ja hallitsijoiden historioihin ja asiakirjoihin. Rauhanlaulut ovat kautta historian kulkeneet rinta rinnan militarististen laulujen kanssa. Tämä johtuu siitä, että molempien kimmokkeina on usein ollut sota, jota on käyty, odotettu ja pelätty. Usein suhde on ollut vieläkin tiiviimpi. Samaa säveltä ja uudelleen kirjoitettuja sanoituksia on hyödynnetty sekä militaristisessa että rauhanlaulussa.

Varhaisimmat säilyneet rauhanlaulut ovat 30-vuotisen sodan ajalta Saksasta ja Alankomaista, ja Suomesta tunnetaan 1700-luvulta peräisin olevia kappaleita. Vanhimmat eurooppalaiset rauhanlaulut olivat usein virsiä tai hengellisiä arkkiveisuja. Tietoisesti pasifistisia ja antimilitaristisia lauluja alettiin tehdä runsaammin vasta 1900-luvulla. Suomen historiasta Merja Minkkinen mainitsee kansalaissodan ja sen jälkimainingit ajankohdaksi, jolloin pasifistisia ja antimilitaristisia lauluja syntyi hyvin paljon.

Millainen on hyvä rauhanlaulu?

”Hyvä rauhanlaulu todella analysoi ja näkee senhetkisen tilanteen. Hyviä rauhanlauluja on kahdenlaisia. On yhteislauluja tyyppiä ’We Shall Overcome’ – ei olisi kansalaisoikeusliikettä eikä 60-luvun Vietnamin sodan vastaista liikettä ilman ’We Shall Overcomia’ tai ’Blowing in the Windiä’. Ne on olleet kaikkien tuntemia hengennostattajia, joita laulettiin jokaisessa tilanteessa. Yleensä niissä puhutaan ’meistä’. Sitten on tällaisia, joissa subjekti onkin ’minä’. Ne ovat henkilökohtaisempia lauluja, jotka kertovat jostain tapauksesta tai yksittäisestä sotilaasta. Ne kertovat, mitä sota minulle merkitsee. Niitä ei lauleta yhteislauluna, mutta ne ovat ihan yhtä tärkeitä”, kuvailee Minkkinen.

Se, mitkä rauhanlaulut jäävät elämään, on Minkkisen mielestä sattumanvaraista, ja moni laulu vaipuu pysyvästi unohduksiin. Pidetyimmät ja rauhanliikkeen aktiivisimmin käyttämät muistetaan tietysti helpoimmin. Sattumanvaraisuutta havainnollistaa kappaleen ”Jäähyväiset aseille” tarina. 1980-luvun puolessavälissä Minkkinen oli mukana järjestämässä televisioitua rauhanlaulukonserttia, johon hän valitsi yhdeksi kappaleeksi Kollaa kestää -yhtyeen ”Jäähyväiset aseille”. Laulajaksi valikoitui Liisa Tavi, joka mieltyi lauluun niin, että levytti sen. Nykyisin kappale muistetaankin varsinkin Tavin versiona.

Aihepiiri rauhanlauluissa on laaja. Merja Minkkinen nostaa esimerkiksi Agneta Pleijelin, Ronny Armbjörnssonin ja Kaj Chydeniuksen kappaleen ”Laulu perunasta”, jossa sotaa lähestytään perunan ja nälän kautta. Veikko Lavin ”Kärpästen peittämät silmät” kertoo myös nälänhädästä. Toiset rauhanlaulut ovat puolestaan samalla rakkauslauluja.

Rauhanlauluista keskustellessa esimerkit tulevat useimmiten menneisyydestä: esimerkiksi 1960- ja 1980-luvun kiireisiltä vuosilta. Uutta kuitenkin tehdään koko ajan, ja Minkkinen nostaa esimerkiksi Palefacen tuotannon. Toisin kuin vaikkapa folk 1960-luvulla tai punk 1970–80-luvuilla, nykypäivänä ei kuitenkaan ole yhtä musiikkigenreä, joka olisi erityisen lähellä rauhanliikettä. ”Nuorisomusiikki on hajaantunut kuin mediatodellisuus yleensäkin.”

Laulut rauhanaatteen kiteyttäjinä

”On kulunut tasan 50 vuotta Lapualaisoopperasta. Mielestäni on hyvä, että se herätettiin henkiin. Arvo Salon tekstit – ”Me emme tee mitä emme tahdo”, ”Ei väkivaltaa” – kuvaavat selkeästi esimerkiksi sitä, miten minä käsitän rauhan ja rauhantyön. Kun haastattelin Saloa silloin, hän kertoi, että taustalla on kirja ”Yksiulotteinen ihminen”, joka kertoi, kuinka ihminen, joka ei suvaitse moniulotteisuutta, alkaa pelätä kaikkea erilaista. Tämä on suoraan verrattavissa tämänhetkiseen suvakkikeskusteluun. Arvo Salo olisi nykyaikana suvakki tai kukkahattutäti numero yksi. Ajatuksen esittäminen oli aika radikaalia 60-luvulla. Ihmistä ei saada pakottamalla, väkivallalla mihinkään hyvään. Se ajatus on todella kannatettava. Erilaisuuden pelko on meissä kaikissa, mutta sen voi voittaa, jos uskaltaa ottaa sen riskin, että toinen on ihminen.”

Rauhanlaulut siis kiteyttävät rauhanaatteen olennaisimpia ajatuksia ja vahvistavat uskoa niihin. Lapualaisoopperan uudelleen herättäminen vuonna 2016 kertoo Minkkisen mukaan siitä, että nuoressa polvessa on paljon, jotka näkevät 60-luvun lauluissa tässä päivässä ajankohtaisia totuuksia.

Rauhaa rauhanlaulut edistävät etenkin kuvaamalla sotaa realistisesti ja nostamalla esiin kriittisiä ääniä: ”Rauhanlauluissa kuvataan yksittäisen ihmisen tai ihmisjoukon kautta, mitä sota oikeasti aiheuttaa. Se on vastapuheen eli sen, että meitä uhkaa vihollinen ja meidän täytyy puolustautua, jokaisen on uhrattava, toinen puoli ja ainoa, jolla kansallishengen väärää nostatusta voidaan välttää. Mitä sota on sotilaalle tai mitä se on siviileille? Rauhanlaulut kertovat ennen kaikkea elämän moninaisuudesta ja elämän arvosta. Elämää pitäisi aina varjella. Ei voida ajatella, että kun jokin vihollinen on murskattu, sen jälkeen elämä olisi jollain tavalla parempaa tai turvatumpaa, koska niitä vihollisia löytyy aina uudestaan. Inhimilliseltä kannalta sota ei ole millään tavalla kannattavaa. Nuoren elämän tuhlaaminen on aina järjetöntä. Rauhanlaulujen tehtävä on sen osoittaminen, että sota on kerta kaikkiaan järjetöntä, raakaa ja turhaa puuhaa. Mitään hyvää sillä ei yleensä koskaan saavuteta.”

Monet rauhanlaulut kertovat myös, kuinka väkivaltaa, pelkoa ja asevarustelua voidaan vastustaa. Esimerkiksi listattuaan joululahjatoiveensa jousista ydinkärkiin Arvo Salo kirjoittaa:
Oi Joulupukki!
Tuo ne tänne vaan.
Tuo aseet kaikki –
niin ne riisutaan!
(Arvo Salo, ”Kirje joulupukille”)

Onko sinulla nuotteja, sanoituksia tai muistitietoa ympäristölauluista? Ympäristölaulukeräykseen voit osallistua lähettämällä ne sähköpostitse merja.minkkinen(a)elisanet.fi.

Lähteinä on käytetty haastattelun lisäksi teoksia Rauhanlauluja ja Rauhanlauluja II (toim. Merja Hurri; Helsinki: Rauhankirjallisuuden edistämisseura 1982 ja 1984 sekä Merja Minkkisen artikkelia ”Uraani halkeaa ja kaunis luonto katoaa” (Ydin 1/2016).