Toshiba-omenat

Kirjoittaja:

Toshiba-omenat ovat ihan tavallisia uuniomenoita, paitsi ettei niitä varten tarvitse lämmittää uunia, vaan ne tehdään aikaa/hermoja/sähköä säästäen mikrossa. Olen kutsunut mikrossa tehtäviä uuniomenia toshiba-omeniksi siitä lähtien kun luin Marina Lewyckan kirjan Traktorien lyhyt historia ukrainaksi, tai ehkä jo kun silloinen heilani luki kirjan. Siinä yksi päähenkilöistä tekee toshiba-omenia ja omenat ovat tärkeä kotionnen symboli.

Uunin lämmittäminen kuluttaa runsaasti sähköä ja vie turhaan aikaa omenia odotellessa, ja mikroversio on oikeastaan yhtä hyvää, nopeampaa ja ekologisempaa vain. Tähän reseptiin voit käyttää ihan priimoja omenia, mutta myös vähän kulahtaneet tai maahan pudotessaan kolhiintuneet omenat sopivat oikeastaan yhtä hyvin. Jopa sellaiset, joita hyvien omenapuiden omistajat eivät viitsisi käyttää kuin mehuun, sopivat nekin meille muille toshiba-omenien valmistukseen. Poista pahiten kolhiintuneet kohdat ja mahdolliset ruvet kuitenkin pilkontavaiheessa.

Mikron ei tarvitse olla merkiltään Toshiba. Reseptistä riittää noin kahdelle innokkaalle omenansyöjälle hyväksi iltapalaksi. Useammalle kannattaa tehdä useampi annos. Toshiba-omenat säilyvät tarvittaessa jääkaapissa pari päivää.

1 l omenanpaloja, melko pienet palaset kypsyvät nopeimmin ja ovat siksi hyviä
1 dl kaurahiutaleita (mieluiten ei pikahiutaleita, mutta kyllä nekin tähän sopivat)
2 rkl fariinisokeria (myös muu sokeri käy, mutta fariinisokeri on maukkainta)
ripaus kanelia

Laita kuumuutta kestävään kulhoon kaikki ainekset ja pöyhi niitä vähän, jotta ne sekoittuvat. Omenat voivat hyvin jäädä astian pohjalle, mutta ainakin kaurahiutaleiden ja sokerin on hyvä vähän sekoittua. Laita astia mikroon ja lämmitä täydellä teholla 6-8 minuuttia, tehosta riippuen. Nauti vaniljakastikkeen tai vastaavan kanssa, tai paljaaltaan.


Kuva: pudica_nyls/Flickr

Lehden numero:

Aiheet:

Uusimmat jutut samasta aiheesta

Kaksi syksyistä risottoa kaurasta »

Syksyllä metsät ovat täynnä sieniä ja kesäkurpitsaakin on paljon saatavilla. Molempia kannattaa syödä, jos on mahdollisuus

Jasmiinikuohu eli kupliva jäätee »

Jasmiinikuohu sopii niihin tilanteisiin kun haluaa tarjoilla itselleen tai muille jotain erityisen raikasta ja juhlavaa.

Tofu-pinaattipiirakka »

Tofu-punaattipiirakka sopii kesäpiknikille tarjoiltavaksi sellaisenaan tai vaikka kesäisen salaatin kanssa.