Aihe: Puolustusmäärärahat

Asehankintoihin halutaan lisärahaa »

Tulevan vuoden talousarvioesityksessä esitetään noin viittä prosenttia valtion kaikista menoista. Esitys on hiukan kuluvaa vuotta pienempi.

Puolustuksen parlamentaarinen selvitysryhmä, siviilirohkeutta please  »

Puolustusministeriö asetti viime viikolla puolustuksen pitkän aikavälin haasteita käsittelevän parlamentaarisen selvitysryhmän. Ryhmän asettaminen perustuu viimeisimmän turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon eduskuntakäsittelyn yhteydessä tehtyyn linjaukseen.

Finanssikriisi ei verottanut varustelua »

Syksyn 2008 finanssikriisi iski lujaa talouden perusinstituutioihin, mutta asevoimien resursseihin se ei yltänyt. Päinvastoin, myös kriisin jälkeen valtaosa Euroopan maita nosti puolustusmäärärahojaan.

data-cke-saved-src=/files/kuvat/moz-screenshot-1.png

Pages

Subscribe to Aihe: Puolustusmäärärahat