Sadankomitea hakee uutta tapahtuma- ja kampanjakoordinaattoria

Sadankomitea hakee uutta tapahtuma- ja kampanjakoordinaattoria. Koordinaattorin tehtävä on vakituinen ja osa-aikainen. Työpiste on Helsingin Pasilassa, mutta työ vaatii jonkin verran matkustamista kotimaassa. Osa työstä on mahdollista toteuttaa sopimuksen mukaan myös etätyönä ja työajat ovat joustavat.

Sadankomitea järjestää tapahtumia, joista osa on suunnattu nuorille ja osa laajemmalle kohdeyleisölle. Tapahtumakoordinaattori vastaa tapahtumien suunnittelusta ja järjestämisestä yhteistyössä pääsihteerin ja luottamushenkilöiden kanssa. Tämä on tehtävän vakituinen osa ja vastaa noin 25% työaikaa.

Sadankomitea kampanjoi vuonna 2014 erityisen voimakkaasti rypäleaseita vastaan ja Oslon sopimuksen puolesta. Kampanjakoordinaattori vastaa materiaalien päivityksestä ja kampanjan koordinoinninsta. Tämä tehtävän osa on määräaikainen ja vastaa noin 25% työaikaa. Määräaikaisuuden perusteena on kampanjatyön projektiluonteisuus.

Lisäksi tapahtuma- ja kampanjakoordinaattorin tehtäviin kuuluu vastata osuudesta hallintoa ja muita järjestön juoksevia asioita. Tämä osuus sovitellaan valitun henkilön osaamisen ja kiinnostuksen mukaan yhteistyössä pääsihteerin kanssa. Lisäksi tapahtuma- ja kampanjakoordinaattori toimii tarvittaessa pääsihteerin sijaisena.

Tapahtuma- ja kampanjakoordinaattorin tehtävä on vuonna 2014 puolipäiväinen ja sen jälkeen vähintään 25%. On mahdollista, että tapahtuma- ja kampanjakoordinaattorille voidaan ajoittain tarjota lisää työtä riippuen järjestön käynnissä olevista hankkeista ja rahoituksesta.

Odotamme hakijoilta tapahtumajärjestämiseen ja -markkinointiin sekä kampanjan koordinointiin soveltuvaa osaamista, joka voi olla hankittu koulutuksen tai kokemuksen kautta.

Arvostamme kokemusta järjestötoiminnasta, kiinnostusta rauhankasvatukseen ja turvallisuuspolitiikkaan, taittotaitoa, osaamista sosiaallisen median käytöstä järjestötyössä sekä joustavuutta työaikojen ja -olojen suhteen. Hakijoiden ei tarvitse olla Sadankomitean jäseniä.

Tehtävästä maksetaan 1073,4 euroa kuussa vuonna 2014 puolipäiväisenä ja tämän jälkeen 25% työajasta 536,7 euroa. Vapaamuotoiset hakemukset tehtävään ja ansioluettelot toimitetaan viimeistään 8.1. mennessä sähköpostitse osoitteeseen sadankomitea(at)sadankomitea.fi, laitathan otsikkoon sanan työhakemus. Työ alkaa tammikuun loppupuolella tai sopimuksen mukaan. Osa hakijoista kutsutaan haastatteluun.

Lisätietoja: Pääsihteeri Eekku Aromaa p.0405831142, eekku.aromaa(at)sadankomitea.fi

Sadankomitea on antimilitaristinen, puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton rauhanjärjestö. Sadankomitea toimii rauhanomaisin keinoin aseidenriisunnan puolesta ja vastustaa sotilaallista voimankäyttöä, asevarustelua sekä yhteiskunnan militaristisia rakenteita.

Lehden numero: