Suomalaista joukkojenhallintaa Kosovossa

”Lyhyet kilvet, lyhyet patukat sekä rynnäkkökiväärit”, summaa eversti Kallio suomalaisten kansainvälisten kriisinhallintajoukkojen suojavarustuksen ennen Kosovon vuoden 2004 kevään mellakoita. Kallio toimi suomalaisten kriisinhallintajoukkojen ja Keskisen monikansallisen prikaatin komentajana Kosovossa vuosina 2004–2005.

Ongelmallista silloisessa välineistössä oli kiväärin ja patukan sijoittuminen voimankäytön vastakkaisiin äärilaitoihin. Koska mellakoitsijat olivat tietoisia siitä, että suomalaiset kriisinhallintajoukot eivät käytä aseitaan joukkojenhallintatilanteissa, he heittivät esimerkiksi kiviä ja hakkasivat joukkoja jalkoihin pitkillä harjateräksillä. ”Tarvittiin siis välineistöä, jolla pystyttäisiin pitämään mellakoitsijat kauempana, niin sanotusti kivenheiton päässä”, Kallio toteaa. Käyttöön otettiin noin 180 cm pitkät kilvet, visiirillä varustetut suojakypärät, turvajalkineet sekä iskunkestävät suojahanskat. Lisäksi suomalaiset saivat kyynelkaasun käyttöoikeuden vuonna 2005.

Tietoa ennen kohtaamista

Tiedustelutieto on avainasemassa, kun kriisinhallintajoukot muodostavat kokonaiskuvaa siitä, mistä eri etniset ryhmät tietyillä alueilla puhuvat ja millaisia toimia ne suunnittelevat. Tällöin sotilaat pystytään siirtämään nopeasti kyseisille alueille, eversti Jari Kallio kertoo. Yleensä pelkkä kriisinhallintajoukkojen näkyvä läsnäolo voi toimia riittävänä pelotteena mellakoiden ja yhteenottojen välttämiseksi. Näin osapuolet pystytään pitämään erillään toisistaan sekä torjumaan tilanteiden laajeneminen vakavammiksi. Kallio lisää, että mellakoihin osallistumista suunnitteleville pyritään aina selittämään rajat, joiden sisällä he saavat toimia, sekä poliisin ja sotilaiden oikeudet mellakan torjumiseen kyseisten rajojen ylittyessä.

Kallion mukaan Kosovossa käytettiin myös erilaisia videolaitteita ja kameroita. Yksi näistä oli kaukotähystyslaite ”Kotka”, joka sijoitettiin nostolava-auton päähän noin 20 metrin korkeuteen. Laite välitti ihmisen tunnistamiseen riittävän tarkkaa kuvaa jopa kolmen kilometrin säteeltä. Se osoittautui käteväksi tilanteiden ennaltaehkäisyn kannalta, sillä kauempanakin kokoontuvat väkijoukot pystyttiin havaitsemaan. Kun auto ja siihen kiinnitetty kamera ajettiin demonstratiivisesti kokoontuvan väkijoukon luo, toimi se myös hyvänä pelotteena, koska paikalliset tiesivät, että heidät oli myöhemmin mahdollista tunnistaa videonauhoilta. Taltiointivälineet toimivat myös kriisinhallintajoukkojen analyyttisenä työkaluna. Tällöin laitteen nauhoja jälkikäteen katsottaessa pystyttiin seuraamaan, miten kriisinhallintajoukot olivat joukkojenhallintatilanteissa toimineet ja miten niiden toimintaa voitaisiin parantaa entisestään.

Joukkojenhallintatehtävät sisältävät Kallion mukaan usein myös paikallisten alueiden tai kulttuurillisesti tärkeiden kohteiden, kuten kirkkojen ja koulujen, suojaamista uhkaavalta ilkivallalta. Esimerkkinä tästä hän mainitsee tilanteen, jossa Keskisen prikaatin sotilaiden muodostama osasto suojasi serbien Gračanican luostaria estäen suuren albaanijoukon pääsyn kohteeseen. Jos albaanit olisivat päässeet vahingoittamaan luostaria, olisi se voinut johtaa kostotoimiin serbien puolelta ja tilanne olisi mahdollisesti laajentunut entistä vakavammaksi.

Kyynelkaasua ja käärmeitä kulttuurierot suuria

”Eroja löytyi kansallisuuksien väliltä valtavasti”, vastaa eversti Kallio kysyttäessä joukkojenhallinnallisista kulttuurieroista Kosovossa. Hänen mukaansa erot johtuivat osittain eri maiden toimintatavoista ja joukkojen kotimaan tilanteesta, osittain taas niistä voimankäyttöoikeuksista, joita eri mailla oli.

Kallio toteaa, että vaikka suomalaisten toiminta oli tarkoin määriteltyä, mukana oli myös maita, joilla ei ollut juuri mitään rajoitteita siinä, miten joukkojenhallintatilanteissa toimitaan. Tällaisten maiden sotilaat saattoivat käyttää kovaakin voimaa, mikä saattoi johtaa tilanteiden eskaloitumiseen mielenosoittajien ja kriisinhallintajoukkojen välillä. Tämä tarkoitti usein sitä, että yksi joukkojenhallinnan päätehtävistä, väestön tai kohteen suojaaminen, saattoi jäädä toissijaiseksi. Esimerkkinä tällaisesta kovan voiman käytöstä Kosovossa hän mainitsee käärmeiden heittämisen mellakoitsijoiden joukkoon. Mainitsematta, mistä kansallisuuksista on kyse, Kallio toteaa, että tällaisia menetelmiä käyttäneiden maiden sotilaita ei enää myöhemmin hyväksytty toimimaan etulinjassa, vaan he olivat yleensä reservinä. Tilanteen eskaloituminen ja siitä mahdollisesti seuraava ongelmien pitkittyminen olivat liian suuri riski.

Kallio kertoo myös kyynelkaasun käyttöoikeuksissa olleen maiden välisiä eroja. Siinä missä silloinen puolustusministeri Seppo Kääriäinen myönsi suomalaisille kriisinhallintajoukoille kyynelkaasun rajoitetun käyttöoikeuden vuonna 2005, osalla kriisinhallintatehtäviin osallistuneista maista oli oikeus käyttää voimakkaita kyynelkaasuja. Tällaiset kaasut ovat ehdottomasti kiellettyjä suomalaisilta joukoilta niiden mahdollisesti hyvinkin vaarallisten terveydellisten haittavaikutusten vuoksi.

Sotilaiden kuva joukkojenhallinnan tulevaisuudesta

Eversti Kallio uskoo, että suomalaisia sotilaita tullaan tarvitsemaan kansainvälisissä joukkojenhallintatehtävissä tulevaisuudessakin. Operaatioihin valmistautumista harjoitellaan jatkuvasti, sillä osallistuminen kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan on yksi Puolustusvoimien lakisääteisistä tehtävistä.

Kallio muistuttaa, että joukkojenhallintatehtävien tulisi aina olla ensisijaisesti paikallisen poliisin järjestyksenpitoon lukeutuva tehtävä, sillä olisi eduksi, että tilanteen rauhoittamisesta vastaisivat maan omat viranomaiset. Sotilaiden tulisi ottaa osaa toimintaan vasta siinä vaiheessa, kun poliisin omat voimat eivät tilanteen rauhoittamiseen riitä. Kallion mukaan kansainvälisillä kriisialueilla, kuten esimerkiksi Kosovossa, on kuitenkin usein ongelmana se, että paikallisen poliisin voimat ovat liian pienet ja yleinen turvallisuus rakentuu tämän takia erityisesti alkuvaiheessa sotilaiden varaan. ”Tästä syystä sotilaiden rooli joukkojenhallinnallisissa operaatioissa tulee varmasti olemaan merkittävä tulevaisuudessakin”, eversti Kallio arvioi.

Artikkeli on julkaistu ensimmäiseksi Suomen asevienti 2012 raportissa.

KFOR
Kuudesta eri kansallisuudesta koostuvan Keskisen monikansallisen prikaatin (Multi-National Brigade Center) keskivahvuus oli vuosina 2004 ja 2005 noin 1700 sotilasta, ja sen toimialueena olivat kaikkein konfliktisensitiivisimmät alueet Kosovon pääkaupungin Pristinan ympäristössä. Kansainvälisten kriisinhallintajoukkojen päätehtävänä oli KFORin (Kosovo Force) päätöslauselman mukaisesti taata kaikille Kosovon asukkaille turvallinen elinympäristö. Toimintaperiaatteellisesti joukkojenhallintatilanteet hoiti ensisijaisesti paikallinen poliisi eli Kosovo Police Force. Jos poliisin voimat eivät tähän riittäneet, YK:n poliisi toimi lisävahvistuksena ja tarvittaessa vielä kriisinhallintajoukot tukivat toimintaa.