Aihe: 2016/05

Rauhansankari Risto Kekkosen muistolle »

Rakastettu ja arvostettu, vuosikymmeniä rauhantyötä ja kehitysyhteistyötä puurtanut diplomi-insinööri ja sotaveteraani Risto Kekkonen on poissa. Hän menehtyi 91-vuotiaana 7. lokakuuta 2016.

Viisi laulua ydinasevastaisen liikkeen syntyvuosilta »

Musiikki oli tärkeässä roolissa ydinaseiden vastaisessa toiminnassa. Alkuvuosista lähtien musiikki kutsui mukaan ja piti yllä tunnelmaa protesteissa.

Karkotuksia vaaralliseen Afganistaniin »

EU ja Afganistan ovat saaneet aikaan palautussopimuksen, jonka nojalla kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet afganistanilaiset voidaan heidän henkilökohtaisesta tilanteestaan riippumatta palauttaa vaaralliseen ja sodan runtelemaan kotimaahansa.

Maamiinojen uhrimäärä kasvoi viime vuonna 75 prosenttia »

Viime vuonna päivittäin keskimäärin 18 ihmistä kuoli tai haavoittui maamiinan tai muun sodassa käytetyn räjähdejäämän vuoksi. Määrä on kasvanut 75 prosenttia edellisvuodesta ja on korkein kymmeneen vuoteen, käy ilmi tuoreesta maamiinaraportista.

Toimintavinkki: vaikuta valtion budjettiin! »

Lähetä viestiä eduskuntaan ja vaikuta rauhanjärjestöjen toimintamahdollisuuksien puolesta!

Rauhanaseman remonttikampanja onnistui yli odotusten »

Rauhanaseman remonttiin kerättiin joukkorahoituksella varoja. Kampanja keräsi tavoitesumman jo ensimmäisellä viikolla.

IPB:n Colin Archerille Sean Mc Bride -palkinto »

IPB:n pääsihteeri Colin Archer on tehnyt pitkän työuran eurooppalaisten rauhanjärjestöjen kattojärjestön pääsihteerinä. Lokakuussa hän sai arvokkaan tunnustuksen työstään.
 

Viestinnän suojan murentaminen etenee »

Perustuslain takaamaan yksityiselämän suojaan kuuluvaa viestin – kirjeen, sähköpostin tai muun samankaltaisen yhteydenpidon – salaisuuden suojaa yritetään murtaa ja merkittävästi laventaa viranomaisten oikeutta seurata luottamuksellista viestintää.

Israelilainen järjestö työskentelee ihmisoikeuksien puolesta kovenevista asenteista huolimatta »

Palestiinalaisalueen miehitystä vastaan toimivia järjestöjä ja aktivisteja leimataan mediassa pettureiksi, niitä syytetään Israel-vastaisuudesta. Lainsäädäntökin rajoittaa ihmisoikeuspuolustajien toimintaa.

Vahva sopimusjärjestelmä Ahvenanmaan sotilaallisen erityisaseman tukena »

Ahvenanmaalla ovat kiellettyjä kaikenlaiset sotilastukikohdat, laivastorakennukset, sotilasilmailuun käytettävät rakennukset sekä kaikki sotilastarkoituksiin käytettävät rakennukset ja laitteet sekä aseiden valmistus, kauttakuljetus ja vienti. Kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori kertoo miksi.

Pages

Subscribe to Aihe: 2016/05