- Sadankomitean ja Rauhanliiton julkaisivat Pax-lehteä vuoteen 2018 saakka. Voit edelleen tutustua lehden arkistoon. »
- Nähdään 2020 »
- Lasten rikosoikeudellinen vastuu ja lapsisotilas Dominic Ongwenin tapaus Kansainvälisessä rikostuomioistuimessa »
- Suomen puolustusmenot ovat Euroopan kärjessä »
- 1963 – Suomi murroksen keskellä »
- Sadankomitean linja »
- Mitä kuuluu rauhanlähettiläille? »
- Kansainvälinen rikostuomioistuin antaa toivoa sorretuille rohingyoille »
- Nuoret mukaan päättämään rauhasta ja turvallisuudesta »
- Katuväkivalta Kapkaupungissa »
- 20 vuotta Rauhankoulua »
- Kirja-arvio: Hävittäjähankinta on poliittinen päätös »
- Aseistakieltäytymisuutisia »
- Sadankomitean rauhanpalkinto kansainvälisen oikeuden tutkija Jarna Petmanille »
- Turkkia rakennetaan luonnon ja ihmishenkien kustannuksella »
- Kaupungistuminen ja ilmastonmuutos uhkana turvallisuudelle kehitysmaissa »
- David McReynolds 1929-2018 »
- Kirja-arvio: Syyrialaisten toiveet demokratiasta diktatuurin ja islamismin puristuksessa »
- Kirja-arvio: Rauhaa rakentamassa? Kansalaisjärjestöt hauraissa maissa »
- Arkinen seitan ja perunamuussi »
- Valkoiset unikot - pasifistisymbolilla nationalismia vastaan »
- Onnea Matti Mäkelä 70 vuotta! »
Kirje Länsi-Saharasta
Nimeni on Brahim ja olen kotoisin sahrawien pakolaisleireiltä. Synnyin tänne vuonna 1996 eli 18 vuotta sitten. Et ole ehkä koskaan kuullut paikasta jossa asun, mutta kerron sinulle siitä.
Pakolaisleirit sijaitsevat Tindoufissa, Lounais-Algeriassa. Leirejä on viisi: Aaiun, Auserd, Boujdour, Dakhla sekä Smara, ja jokaisessa niissä asuu noin 20 000 ihmistä. Näiden lisäksi on vielä niin sanottu pääleiri, jonka nimi on Rabuni.
Itse vartuin Smarassa, jossa meillä tai kenelläkään muullakaan ei ollut väritelevisiota vaan kaikki olivat vain mustavalkoisia. Sähköjohtoja ei myöskään ollut eikä niitä ole vieläkään. Sähköä saamme lataamalla auton akkuja aurinkokennoilla päiväsaikaan.
Lapsena meillä ei ollut juurikaan leluja tai muita tavaroita vaan leikimme hiekalla sekä ympäristöstä löytämillämme metallin ja muovin paloilla. Myöhemmin päiväkodissa saimme oikeita leluja, joita kansainväliset järjestöt olivat meille lahjoittaneet. Ne tekivät meidät onnellisiksi.
Leirit, joissa asumme, eivät ole kuten valtaosa pakolaisleireistä. Mekin asumme teltoissa, mutta emme sellaisissa rivistössä olevissa vaaleissa pikkuteltoissa, joita näkee muualla. Me käytämme suuria neliönmuotoisia vihreitä telttoja, joihin mahtuu sisään kerrallaan jopa 15 ihmistä. Teltoissa ei silti vakituisesti asu viittätoista ihmistä. Kerrallaan niissä on noin paljon ihmisiä silloin, kun vietämme aikaa ystävien ja naapureiden kanssa teetä juoden. Kansalaisjärjestöt jakavat joka viides vuosi uusia telttoja perheille.
Kun asuu paikassa, missä lämpötila kesäisin kohoaa 45-50 asteeseen eikä ilmastointia tai jääkaappia ole, voi ymmärtää millaista on olla pakolainen keskellä maailman suurinta hiekkaerämaata. Talvella puolestaan yöt ovat hyvin kylmiä ja kun kotona ei ole lämmitystä, se tekee myös talvista hyvin vaikeita.
Ravinnon osalta olemme täysin kansainvälisen humanitaarisen avun varassa. Monet kansalaisjärjestöt samoin kuin EU ja YK toimittavat leireille perusruokaa kuten jauhoja, öljyä, papuja ja niin edelleen. Muu täytyy ostaa toreilta, joilla ei enää myydä yhtä paljon ja yhtä hyvää tavaraa kuin ennen.
Käännös: Antti Kurko
Tietoa Länsi-Saharan tilanteesta ja historiasta.
Teksti on julkaistu aiemmin Rauhanpuolustajien Rauhan puolesta -lehdessä. Rauhanpuolustajat työskentelee Länsi-Sahara-kysymyksen kanssa tiiviisti.
Lehden numero:
Banners
