Kirja-arvostelu: Millaista on kasvaa sodan keskellä

Åsne Seierstad: Groznyin enkelit
ISBN 978-951-0-33917-6
Juva 2008
331 s.

Teksti: Timo Mielonen

Groznyin enkelit on kolmas Åsne Seierstadin suomeksi julkaistu kirja. Aikaisemmat ovat Afganistanin naisten asemaa kuvaava Kabulin kirjakauppias ja Irakia käsittelevä Satayksi päivää. Kuten kirjan nimestä voi päätellä, Groznyin enkelit kertoo Tšetšenian sodasta – tai täsmällisemmin sodista ja niiden vaikutuksista sekä tšetšeeneihin että venäläisiin. Kirja keskittyy erityisesti Tšetšenian toiseen sotaan ja Seierstadin matkoihin Tšetšeniaan vuosina 2006 ja 2007.
Ensimmäisen sodan alkaessa 1994 Seierstad oli Moskovassa norjalaisen Arbeiderbladet-lehden freelance-pohjainen kirjeenvaihtaja. Hän matkusti Kaukasukselle ja raportoi sieltä kahden vuoden ajan lehdelleen.
Tuolloin matkustaminen Tšetšeniaan oli suhteellisen helppoa. Seierstad kertoo menneensä Moskovassa puolustusministeriöön kysymään “Olisiko teillä paikkaa Groznyin koneeseen?” Lyhyen keskustelun jälkeen paikka koneesta oli löytynyt.
Toinen matka vuonna 2006 ei ollut yhtä yksinkertainen, sillä toimittajat pääsivät Tšetšeniaan vain valvotusti. Matkustaminen onnistui Groznyista kotoisin olevan ystävän avulla, naamioitumalla pohjoiskaukasialaiseksi ja matkustamalla Pojois-Ossetian kautta.

Sota tuhoaa yhteiskunnan ja moraalin

Perille päästyään Seierstad tapasi Groznyin enkeliksi kutsutun Hadizatin, yhden kirjan keskeisimmistä henkilöistä. Hadizat perusti miehensä Malikin kanssa Groznyihin lastenkodin, johon sijoitettiin orpolapsia. Seierstad asui lastenkodissa, osallistui sen elämään ja kirjasi muistiin lasten kokemuksia sodasta.
Lasten kokemukset ovat karmeita – kuten tytön, joka oli päivisin pakotettu veljensä kanssa varastamaan, ja jota hänen setänsä öisin raiskasi useiden vuosien ajan. Tai toinen sisaruspari, joiden äiti toisena sotatalvena luhistui kokonaan, eikä enää kyennyt huolehtimaan lapsistaan.
Yhtään helpompia eivät ole aikuistenkaan tšetšeenien kokemukset. Niihin sisältyy kidutusta, katoamisia, pidätyksiä kapinallisiksi epäiltynä, yhteisön ulkopuolelle sulkemista, teloituksia tai kunniamurhia.
Sotiminen aiheuttaa tuhoisaa jälkeä. Aineellisten vahinkojen lisäksi sotiminen tuhoaa yhteiskunnan rakenteita ja rapauttaa moraalia. Järjestäytyneen yhteiskunnan lait ja normit syrjäytyvät ja jäljet ovat tuhoisia, erityisesti lapsille. Monilla Hadizatin lastenkodin lapsilla on oppimis- ja sopeutumisvaikeuksia, mutta joukossa on myös selviytyjiä.
Groznyin ja tšetšeenien sotakokemusten lisäksi Seierstad kertoo myös, miten sota on vaikuttanut venäläisiin. Hän seuraa Moskovassa asuvan tšetšeeninaisen pahoinpitelystä syytetyn kolmen nuorukaisen oikeusprosessia, sitä seuraavaa vankeutta ja nuorukaisten vapautumista. Samoin Seierstad on haastatellut Tšetšeniassa vakavasti haavoittunutta venäläistä sotilasta ja hänen äitiään. Tšetšeniaan ja Venäjälle sijoittuvia elämäntarinoita Seierstad taustoittaa ja kehystää niiden yhteyksillä historiaan ja vallitsevaan poliittiseen todellisuuteen.

Tšetšenian kaksi todellisuutta

Absurdin, mutta hyödyllisen poikkeaman kirjan sisältöön tuo Seierstadin kuvaus matkastaan Tšetšenian presidentin Ramzan Kadyrovin virkaanastujaisiin huhtikuussa 2007 sekä hänen kuukautta myöhemmin tekemästään virallisesta Groznyin matkastaan.
Kummatkin matkat tapahtuvat täysin Kadyrovin hallinnon ehdoilla ja valvonnassa, mistä syystä Seierstadin kohtaama todellisuus oli kuin toiselta planeetalta verrattuna hänen Hadizatin lastenkodissa ja muualla “epävirallisessa” Tšetšeniassa kohtaamaansa todellisuuteen.
Kun luin Seierstadin kirjaa, mietin usein, miten ihmeessä hän on kyennyt sen kirjoittamaan. Kun kirjan lukeminenkin usein ahdistaa, voi vain kuvitella, kuinka ahdistavaa on ollut ensiksi kuulla kaikista julmuuksista, ihmisoikeusloukkauksista ja rikoksista ja sitten kirjoittaa ne kirjaksi.
Kaikesta ahdistavuudestaan huolimatta Groznyin enkelit on hyödyllinen ja ennen kaikkea erilainen sotakirja. Se valottaa sodan vaikutuksia siviileihin ja ennen kaikkea lapsiin. Liian usein sodista raportoiminen keskittyy varsinaisiin sotatoimiin ja siviilien kohtaloa käsitellään numeroina. Niin ja niin monta tuhoutunutta rakennusta, haavoittunutta, kuollutta tai orpoa. Groznyin enkelit antaa äänen niille, joilta ei koskaan kysytty, halusivatko he sotaa; he vain joutuivat elämään sodan keskellä.
Ansioistaan huolimatta Seierstadin kirja herättää myös kysymyksiä. Vaikka kaikkien lasten nimet on muutettu, kuten oikein onkin, voidaan kysyä, olisivatko lapset halunneet Seierstadin kertovan kaiken sen, minkä hän on kirjaansa sisällyttänyt. Kirjassa esiintyvät aikuiset ovat saaneet päättää, esiintyvätkö he omalla nimellään vai eivät. Silti on mahdollista, että henkilöt tunnistetaan ja he joutuvat vaikeuksiin.
Seierstad on toki pohtinut näitä kysymyksiä. Kiitoksissaan hän toteaa:
“Ei ole aivan vaaratonta kertoa tarinaansa tällaisessa kirjassa, mutta kuten Hadizat sanoi: myös vaikeneminen on vaarallista”. Onneksi on olemassa rohkeita ihmisiä.