Syrjäkylävegaanien ja rauhanaktivistien yhteinen kesäkokemus

Animalia ja Sadankomitea järjestivät 4.-8.8.2010 Lapparbäckin leirikeskuksessa Porvoossa yhteisvoimin nuorille suunnatun (Väki)vallattomat -kesäleirin.

Leirillä keskusteltiin rauhan- ja 
eläinasian yhteyksistä, kuunneltiin mielenkiintoisia puhujia ja puhutiin itsekin, (ranta)saunottiin sekä tutustuttiin uusiin ihmisiin. Yhtenä päivänä leiriläiset vierailivat Loviisan rauhanfoorumissa ja toisena eläintuotantotilalla. Leiriläiset pohtivat, saako tappaa, mitä väkivallattomuus tarkoittaa tänä päivänä, voiko 
olla väkivallatonta elämäntapaa ja liittyvätkö ihmisiin ja eläimiin
 kohdistuva väkivalta toisiinsa. Entä mikä on rauhanliikkeen tulevaisuus ja voivatko 
rauhan- ja eläinjärjestöt toimia väkivallattomuuden puolesta yhdessä?

Leirille osallistunut Sini Savolainen kertoo, miten leiri onnistui:

“(Väki)vallattomat-leiri oli todellinen piristysruiske syrjäseudulla asuvalle aktivistille. Kun asuu pienessä, noin 20 000 asukkaan kaupungissa, jossa on mielestään ainoa vegaani, lannistuu helposti kaiken sen pahan edessä, mitä vastaan itse yrittää omilla kulutustottumuksillaan ja muilla elintavoillaan taistella. Onneksi on tällaisia leirejä.

(Väki)vallattomat oli todella hyvä muistutus siitä, miksi lopetin lihansyönnin yläasteikäisenä ja miksi teen niin montaa muutakin asiaa, joista on vuosien varrella ehtinyt tulla tottumuksia. Lisäksi huomasin, etten olekaan ainoa syrjäkylävegaani, vaan tapasin lisää samanlaisia. Ja vielä omasta maakunnastani! Voi sitä riemua, voi sitä voimaantumisen määrää.

Mielestäni (väki)vallattomat-leirin tyyppisiä nuorten aktivistien kohtaamiseen tarkoitettuja tapahtumia tulisi olla järjestökentällä enemmän, sillä kuten tuollakin leirillä oivalsimme, loppujen lopuksi esimerkiksi rauhankysymykset ja eläinten oikeudet eivät ole niin kaukana toisistaan kuin voisi luulla. Esimerkiksi tappamisen oikeuttamisen retoriikka on usein samaa, oli kyseessä sitten ihminen tai eläin. Sekä ihmisvihollinen että teuraseläin ovat molemmat meille ‘toisia’, joiden olemassaololla tai elämällä ei ole meille merkitystä. Lisäksi samankaltaisesti ajattelevien toimijoiden tapaaminen on aina voimaannuttavaa, varsinkin jos osallistujakuntaa kootaan monipuolisesti eri puolilta Suomea. Silloin myös ideat elävät ja liikkuvat, mikä on mielestäni erittäin tärkeää, jos halutaan, että toiminta leviää myös suurimpien kaupunkien ulkopuolelle.

Leiriläisten kehumisesta jatkankin ohjelman ja leiripaikan sekä ruuan kehumiseen. Ohjelman toteutus oli mielestäni loistava. Alustajat todella tiesivät, mistä puhuivat, ja osasivat vastata myös kiperiin kysymyksiin. Painavan asian vastapainoksi liikuttiin luovasti pihamaalla ja käytiin silittelemässä luomulampaita - ja ihmettelemässä lampaita neuroottisesti tuijottavaa lammaskoiraa. Täydellistä. Ruokaa oli tarjolla melkein joka välissä, ja hyvää ruokaa olikin. Iltaisin uitiin ja saunottiin, kuten jokaisella kunnon leirillä kuuluu, paitsi että jokaista kunnon leiriä ei pidetä meren rannalla kauniiden maisemien äärellä.

Nyt jo kaukana takana päin on siis todellinen voimaviikko, jonka aikana sai pohtia omaa vakaumustaan, mutta myös miettiä sitä, miksi niin moni edelleen syö lihaa ja astuu armeijan harmaisiin, vaikka molemmille on vaihtoehtonsa. Entä miten tästä porukasta edes murto-osa saataisiin ajattelemaan asioita edes hetki, vaikka sitä ostoskoria täyttäessä? Siihen ei valitettavasti saatu valmiita vastauksia eikä koulutusta. Yhdestä asiasta olen kuitenkin varma: Tämä leiri aloitti järjestökentällä jotain jatkamisen arvoista, yhteistyön, joka tuo nuoret toimijat yhteen. Leirillä joku lohkaisikin, että tämä porukka tulee vielä muuttamaan maailmaa, ja parempi olisikin, sillä aika huonossa maailmassahan tässä tällä hetkellä toimitaan.”

Lehden numero: