Israel pelkää afrikkalaisten pakolaisten heikentävän valtion juutalaista luonnetta

Kirjoittaja:

Tammikuun alussa tuhannet Eritreasta, Somaliasta ja muista Afrikan maista lähteneet pakolaiset osoittivat mieltään Israelin pakolaispolitiikkaa vastaan. Mielenosoittajien mukaan Israel ei noudata YK:n pakolaissopimuksen velvoitteita.

Viimeisen vuosikymmenen aikana Afrikan maista on paennut Siinain kautta Israeliin runsaat 50 000 turvapaikanhakijaa, ennen kuin Egyptin ja Israelin rajalle pystytetty aita sulki reitin.

Israeliin saapuneet pakolaiset on ensiksi vangittu, minkä jälkeen heidät on päästetty joko ehdonalaiseen vapauteen tai he ovat saaneet väliaikaisen oleskeluluvan, mikä ei kuitenkaan oikeuta työntekoon. Vankiloista vapautetut pakolaiset jäävät myös paitsi terveydenhuollosta, koulutuksesta ja muista yhteiskunnallisista palveluista, kertoo afrikkalaisia pakolaisia tukeva ARDC-järjestö.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on todennut, että pakolaisten mielenosoitukset eivät muuta hallituksen politiikkaa. Netanjahun mukaan kyse ei edes ole pakolaisista, vaan Afrikasta saapuvat ovat lainrikkojia. Israelin väestö- ja maahanmuuttoviraston neuvonantaja Daniel Salomon sanoo suurimman osan saapuneista olevan "laittomia talouspakolaisia".

Guardianin mukaan Israelin populistiset poliitikot ovat paisutelleet pakolaisongelmaa ja vaatineet pakolaisten välitöntä karkottamista.

Salomon kertoo, että Israel ei kuitenkaan aio pakottaa ketään lähtemään, mutta pitkään Israelissa olleet laittomat pakolaiset voidaan siirtää Negevin autiomaan pakolaiskeskuksiin. Pakolaisten vapaaehtoista poistumista on myös vauhditettu 3500 dollarin suuruisella hallituksen maksamalla avustuksella.

Israel haluaa päästä eroon Afrikan maista saapuneista pakolaisista, koska hallitus pitää pääosin islaminuskoisia pakolaisia valtion vihollisina sekä uhkana valtion juutalaiselle luonteelle. Salomon toteaa: ”Israel ei ole koskaan harkinnut vastaanottavansa suuria pakolaisjoukkoja, lukuun ottamatta juutalaisia maahanmuuttajia.”

Nihkeä suhtautuminen muihin kuin juutalaissiirtolaisiin on ollut leimallista koko Israelin valtion olemassaolon ajan. ARDC:n mukaan vuoden 1948 jälkeen vain vajaat 200 henkilöä on saanut YK:n pakolaissopimukseen perustuvan turvapaikkaoikeuden.

Muiden kuin juutalaisten maahantulon estäminen oli tavoitteena myös vuonna 2012 hyväksytyssä,  myöhemmin Israelin korkeimman oikeuden kumoamassa laissa. Laki olisi mahdollistanut laittomasti Israeliin saapuvien vangitsemisen jopa kolmeksi vuodeksi ilman oikeudenkäyntiä tai karkotuspäätöstä.

Tuolloin käydyssä keskustelussa Israelin sisäministeri Eli Yishai totesi: ”Tänne [Israeliin] saapuvat muslimit eivät usko edes sitä, että tämä maa kuuluu meille, valkoisille".

Lehden numero: