Helsinki-prosessia tarvittaisiin taas

Urho Kekkosen muistomerkki ei ole sattumalta Hesperian puistossa Finlandia­talon vieressä. Juuri Finlandia-­talo oli neljäkymmentä vuotta sitten Euroopan turvallisuus­- ja yhteistyökokouksen Etyk:n päätösasiakirjan allekirjoittamisen näyttämö. Tämän huippukokouksen saamiseksi Helsinkiin – ja ylipäänsä edistämään kokouksen aikaansaamista – Urho Kekkonen oli valjastanut Suomen koko ulkopoliittisen koneiston tekemään johdonmukaista työtä usean vuoden ajan.

Elokuun 1. päivänä 1975 kaunis kesäinen sää palkitsi pitkään jatkuneet ponnistelut. 35 valtion päämiehet allekirjoittivat Etyk:n Helsingin päätösasiakirjan, joka tunnetaan kansainvälisesti nimellä Helsinki Final Act. Kokousprosessin neuvottelut ja päätösasiakirja jakautuivat neljään niin sanottuun koriin. Ensimmäinen koski rajoja, toinen kansainvälistä yhteistyötä, kolmas ihmisoikeuksia ja neljäs prosessin jatkoa.

Kokousta ei syyttä kutsuta historialliseksi. Monien mielestä vasta Helsingin Etyk oli toisen maailmasodan lopullisesti päättävä rauhankokous. Tälle käsitykselle on vahva perusta, sillä vasta päätösasiakirjan allekirjoituksilla kaikki allekirjoittajavaltiot tunnustivat olemassa olevat rajat ja niiden sisällä olevat valtiot.

Tämä oli tietysti tärkeätä ennen kaikkea Neuvostoliitolle ja Itä­-Euroopan maille, mutta rauhan edellytysten vahvistumisen takia kaikille. On tärkeätä huomata että Etyk:n laajassa Euroopassa olivat mukana sekä USA että Kanada. Puhuttiin turvallisuusalueen muodostamisesta Vladivostokista Vancouveriin. Oleellista oli myös, että päätösasiakirjassa vahvistettiin uudelleen kaikkien allekirjoittajamaiden ehdoton sitoutuminen YK:n peruskirjan edellyttämään kansainväliseen järjestykseen.

On tärkeätä muistaa, että elettiin kylmän sodan ja ydinase ­varustelukilvan maailmassa. Helsingin Ety-kokous ei poistanut tätä tosiasiaa, mutta se antoi uudenlaiset ja paljon turvallisemmat puitteet suurvaltablokkien väliselle kiistelylle. Kun Helsinki­-prosessi oli pantu liikkeelle, siitä muodostui monikäyttöinen referenssi sekä diplomaattiselle toiminnalle että kansalaisjärjestöjen työlle.

Päätösasiakirjan allekirjoittamisen aikoihin Suomessa (eikä vain Suomessa) suhtauduttiin kokouksen kolmanteen koriin, eli ihmisoikeuksien noudattamista koskeviin sitoumuksiin, varsin kyynisesti. Kyyninen ajatus kulki seuraavasti: Hyväksymällä olemassa olevat rajat länsi tunnustaa hävinneensä rauhanteon neuvostoblokille. Tämän takia USA ja länsi tarvitsivat viikunanlehdeksi kolmannen korin, jotta kotiyleisölle voitiin osoittaa lännen myös saaneen jotakin ja neuvostoblokin joutuneen tekemään myönnytyksiä. Voimapolitiikkaan uskoville kyynikoille ne tietysti olivat yhtä tyhjän kanssa.

Jo seuraavana vuonna Neuvostoliittoon syntyi kuitenkin maan historian ensimmäinen ihmisoikeusjärjestö Moscow Helsinki Group. Tästä alusta sukeutui muutamassa vuodessa poliittinen ihmisoikeusliike International Helsinki Federation, jolla oli lähes kaikki Etyk ­maat sekä Itä­ että Länsi­Euroopassa kattava kansallisten Helsinki­komiteoiden verkosto. Suomen kyynistä ja peräti varovaista ilmapiiriä poliittisiin ihmisoikeuskysymyksiin kuvastaa, että Suomen Helsinki­-komitea perustettiin vasta vuonna 1989. Samaa kuvastaa myös Suomen myöhäinen liittyminen Euroopan Neuvostoon ja Euroopan Ihmisoikeussopimukseen.

Mary Kaldor on kuvannut kirjoissaan sitä valtavaa merkitystä, mikä valtiojohtojen Etyk:n päätösasiakirjan allekirjoittamisella oli demokratiaa ja ihmisoikeuksia edistävien kansalaisjärjestöjen muodostumiselle Itä­Euroopassa. Ilman näiden kansalaisjärjestöjen edustaman demokratiakulttuurin vaikutusta kommunismin hajoamisprosessista olisi muodostunut paljon rumempi tapahtumasarja kuin käytännössä tapahtui.

Myös diplomaattisena prosessina Etyk osoitti elinkykynsä. Neuvostoliiton hajoamisprosessin ja Itä­-Euroopan maiden itsenäistymisen yhteydessä järjestettiin useita Ety ­kokouksia. Marraskuussa 1990 järjestettiin Pariisissa toinen huippukokous Helsingin 1975 kokouksen jälkeen. Siellä hyväksyttiin Uuden Euroopan peruskirjaksi nimetty asiakirja (Charter of Paris for a New Europe), jossa vahvistettiin kaikki vuoden 1975 sitoumukset. Lisäksi sovittiin ydinaseiden hallinnasta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen.

Pariisin Ety­-kokouksen seurauksena Etyk institutionalisoitiin Ety ­järjestöksi (Etyj). Käytännössä Etyj on keskittynyt ihmisoikeus­ ja demokratiakysymyksiin sekä rauhanturvatehtäviin. Viime aikoina Etyj on ollut mukana niissä kansainvälisissä ponnisteluissa, joilla rauha pyritään palauttamaan Ukrainaan.

Etyj on historiansa aikana osoittanut monin tavoin tavattoman suuren hyödyllisyytensä. Tämä koskee sekä Etyj:n demokratia­ ja ihmisoikeusulottuvuuden institutionalisointia että rauhanturvatoimintaa erilaisissa – jäätyneissäkin – konflikteissa. Moni lienee ajatellut, että Eurooppa päästäkseen eteenpäin Ukrainan ja Krimin tapahtumien jälkeen, tarvitsisi taas Ety ­ huippukokouksen.

Sellaista ei tietenkään voida pitää ennen kuin kaikki osapuolet ovat valmiit hyväksymään kokouksessa sovittavan kansainvälisen järjestyksen ja sen edellyttämät pelisäännöt. Venäjän edustajana pääministeri Medvedev ehdotti joitakin vuosia sitten sopimista uudesta eurooppalaisesta turvallisuusjärjestelmästä. Silloin monet ihmettelivät, mihin sellaista tarvitaan, kun ovat olemassa sekä Helsingin päätösasiakirja että Uuden Euroopan peruskirja.

Ilmeisesti on kuitenkin olemassa monia kysymyksiä, joiden suhteet Vladivostokista Vancouveriin ulottuvan Euroopan valtioiden keskinäiset ja valtioiden sisäisesti sovellettavat pelisäännöt kaipaavat täsmentämistä. Turvallisuus on yhteisesti sovittavien pelisääntöjen mukaan elämistä, ei epävarmojen sotilaallisten voimatasapainoasetelmien kanssa pelkäämistä. Siksi sellaisia tunnusteluja, jotka tähtäisivät kolmannen Ety-kokouksen aikaansaamiseen, tulisi pitää vireillä.