- Sadankomitean ja Rauhanliiton julkaisivat Pax-lehteä vuoteen 2018 saakka. Voit edelleen tutustua lehden arkistoon. »
- Nähdään 2020 »
- Lasten rikosoikeudellinen vastuu ja lapsisotilas Dominic Ongwenin tapaus Kansainvälisessä rikostuomioistuimessa »
- Suomen puolustusmenot ovat Euroopan kärjessä »
- 1963 – Suomi murroksen keskellä »
- Sadankomitean linja »
- Mitä kuuluu rauhanlähettiläille? »
- Kansainvälinen rikostuomioistuin antaa toivoa sorretuille rohingyoille »
- Nuoret mukaan päättämään rauhasta ja turvallisuudesta »
- Katuväkivalta Kapkaupungissa »
- 20 vuotta Rauhankoulua »
- Kirja-arvio: Hävittäjähankinta on poliittinen päätös »
- Aseistakieltäytymisuutisia »
- Sadankomitean rauhanpalkinto kansainvälisen oikeuden tutkija Jarna Petmanille »
- Turkkia rakennetaan luonnon ja ihmishenkien kustannuksella »
- Kaupungistuminen ja ilmastonmuutos uhkana turvallisuudelle kehitysmaissa »
- David McReynolds 1929-2018 »
- Kirja-arvio: Syyrialaisten toiveet demokratiasta diktatuurin ja islamismin puristuksessa »
- Kirja-arvio: Rauhaa rakentamassa? Kansalaisjärjestöt hauraissa maissa »
- Arkinen seitan ja perunamuussi »
- Valkoiset unikot - pasifistisymbolilla nationalismia vastaan »
- Onnea Matti Mäkelä 70 vuotta! »
Mitä rauha on?
Rauha on ihmiskunnan ikiaikainen unelma. Me eurooppalaiset olemme uskotelleet itsellemme saavuttaneemme pisimmän tähänastisen rauhan. Johon toiset lisäävät vähän vaatimattomammin ”ainakin Euroopassa”. Lähempi tarkastelu osoittaa, ettei ihan sielläkään. Mutta tulosta ei kannata mitenkään vähätellä. Huonomminkin olisi voinut mennä, kun näkee tilanteen Ukrainassa. Niin, miten kestävä rauha yleensäkään on mahdollinen uudessa uljaassa – mutta niin hauraassa maailmassa?
Kansallisvaltion uudet haasteet
Kansallisvaltioajattelu on saanut uusia haasteita meidän aikanamme. Miten luoda kansallinen kulttuuri väestölle, joka muuttuu koko ajan?
Nykyaikaa kutsutaankin myös uudeksi kansainvaelluksen aikakaudeksi. Ihmiset todellakin liikkuvat aikaisempaa enemmän. Se on luonnollista, koska he voivat vertailla elinolosuhteita eri maissa. Kokiessaan kotimaassaan turvattomuutta esimerkiksi uskonnon, etnisen alkuperän, sukupuolen tai seksuaalisen suuntautumisen vuoksi ihminen saattaa harkita aikaisempaa helpommin muuttoa muualle. Yhteiskunnallinen aktiivisuus on hyvin usein syynä pakolaisuuteen. Tietysti kyseessä voi olla myös yksinkertaisesti toive taloudellisesti tai muutoin paremmasta elämästä, jolloin puhumme perinteisesti siirtolaisuudesta, vaikka eron tekeminen näiden kahden termin välillä voi käytännössä olla vaikeaa. Lisäksi yhä useampi ihminen opiskelee tai tekee työtä ainakin jonkin aikaa ulkomailla. Samoin matkustaminen työn tai oman virkistäytymisen vuoksi kasvaa vuosi vuodelta.
Kohtaaminen lisää tietoa, joka voi johtaa oman maan olojen arviointiin, uusiin ystävyyksiin, jopa rakastumisiin. Euroopan niin kuin muidenkaan maanosien valtioiden rajoja ei ole piirretty kansallisuuksien pohjalta vaan sotien ja ihan muiden kuin kulttuurillisten syiden pohjalta. Kun tähän lisätään edellä kuvaamani erilaiset syyt liikkua maiden rajojen yli pysyvästi tai toistaiseksi, on vaikea uskoa, että missään ainakaan edes jossain määrin demokraattisessa maassa voisi olla vain yhden kielen ja kulttuurin valtio.
Ihan toinen asia sitten on, miten tämä tosiasia on otettu huomioon. Yleensä aika huonosti. Vähemmistöjä saatetaan vähätellä tai niitä voidaan pitää jopa vaarallisina. Jos oman maan vähemmistö onkin naapurimaan enemmistö, tilannetta seurataan tarkemmin. Jos vähemmistö on muuallakin vähemmistö, siihen ei yleensä kiinnitetä senkään vertaa huomiota. Selkeä esimerkki tästä on yleiseurooppalainen vähemmistömme eli romanit. Kurdit jakavat saman kohtalon.
Vähemmistökysymykset ovat haastaneet ja tulevat haastamaan vielä monta maata demokratiaa rakennettaessa. Jos pysymme Euroopassa, Ukraina on itsestään selvä esimerkki vaikeasta tilanteesta. Tätä kirjoitettaessa aselepo on kestänyt - vaikkakin jo natisten. Etenkin USA:n puolelta on jo väläytetty taloudellisten sanktioiden lisäämistä Venäjään päin ja Ukrainalle annettavaa puolustustukea. Johtaako tämä sitten ongelmien ratkaisuun ja millä tavalla, näyttää jäävän epäselväksi.
Onko Ukrainan konflikti syntynyt sarjasta eri osapuolten epäonnistuneita tilannearviointeja ja harkitsemattomia tekoja vai onko kyse ollut maan jo valmiiksi sekavan tilanteen harkitusta hyväksikäytöstä Venäjän puolelta? Sen vastauksen saanemme vasta tulevaisuudessa. Mitä tapahtuu seuraavaksi, on kysymys, joka on täällä Yhdysvalloissa toistuvasti eri uutisissa.
Ei yksin vaaleista
Vahva rauha rakentuu demokratialle. Olemme siitä varmaan yhtä mieltä. Mutta onko läntinen maailma tuijottanut liikaa vaaleihin, niin tärkeitä kuin ne ovatkin kansan tahdon ilmaisijana? Pitäisikö katse kiinnittää enemmän siihen, mitä tapahtuu vaalien välissä.
Vaaleissa kansa luovuttaa vallan valitsemilleen henkilöille – mutta ei ilman ohjausta. Juuri tämän vuoksi vaalit on tärkeää käydä avoimesti ja reilusti, niin että tiedettäisiin, mihin valtakirja on annettu. Parlamenttien päätökset eivät toteudu ihmisen arjessa ilman hallintoa ja oikeuslaitosta. Hyvä, tehokas hallinto ja rehellinen tuomioistuinlaitos ovat yhtä lailla kansan tahdon toteuttajia.
Ilman hyvää hallintoa ja toimivaa oikeuslaitosta ihmisten usko demokratiaan tulee horjumaan. Ne ovat myös ihmisoikeuksien turva arjessa, mutta niiden rakentaminen vie paljon kauemmin kuin vaalien toimittaminen. Minun huolenaiheeni onkin usein, niin lähellä kuin kaukana, paljon enemmän hyvän hallinnon ja toimivan oikeuslaitoksen puute kuin seuraavien vaalien lopputulos.
Meillä ei siihen ehkä osata innostua samalla tavoin, kun asiat ovat sekä kansainvälisesti vertaillen että kansalaisten enemmistönkin mielestä suurin piirtein kunnossa. Mutta itsetyytyväisyyden syntiin ei pidä langeta. Ihmisoikeuksien pitää kuulua todella kaikille. Silloin tarkoitan, ei vain poliittisia oikeuksia, vaan myös taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia.
Rauhanliikkeen painopisteistä
Rauhanliike on perinteisesti kertonut ihmisille sodan järjettömyydestä. Sen kyvyttömyydestä rakentaa rauhaa. Ihmisiä kauhistuttaa ympäri maailmaa Isisin, Boko Haramin ja muiden äärimmäisyysliikkeiden väkivalta ja tarkoituksellinen julmuus. Miten näiden ei-valtiollisten toimijoiden kanssa käydään keskustelua? Voiko voimakeinoihin turvautua väkivallan pysäyttämiseksi? Mikä on lääkkeen oikea määrä?
Yhdistyneet kansakunnat ja sitä kautta kansainvälinen oikeus ei pelkästään oikeuta maita puolustamaan itseään, vaan se velvoittaa myös suojelemaan, jos joku kansa tai kansanryhmä on vaarassa joutua kansanmurhan kohteeksi tai vastaavaan tilanteeseen.
Kirjoitan tätä lyhyttä pohdiskeluani täällä Harvardin yliopistossa, jossa opiskelijat ovat järjestäneet Eurooppa-viikon Atlantin yli tapahtuvan yhteistyön vahvistamiseksi. Salit ovat täynnä innokkaita keskustelijoita ympäri maailmaa. Rauha ja sen uhat ovat olleet läpikäyvinä teemana.
Se on erinomainen asia, sillä mikään ei voi olla tärkeämpää tässä globaalissa, entistä enemmän toinen toisistamme riippuvaisessa maailmassa. Onnittelut Sadankomitealle Pax-lehdessä aloitetusta keskustelusta. Toivottavasti me lukijat uskallamme antaa siihen vahvan erimieltäkin sallivan, mutta rakentavan pohdiskelun.