Runo
Odota ihminen
sillä ihminen sinä vielä olet.
Kunpa säilyttäisi määritelmänsä
jota piirtää
kaukaa lähestyvä tuuli
joka tuo lopulta pihaan tuntemattoman puun lehden
kevätsade
joka pesee iholta rakastelun tuoksun ja jättää jälkeensä kylmän
iltapäivällä, kun laukut on pakattu
tai sumu
jonka läpi ei näe sormiansa
ennen kuin alkaa taas seljetä, ja jalat vievät polulle
jota eivät ole vielä kulkeneet.
Vieraan perheen lapsella on jano.
Käsivarret hohtavat pronssia
valossa
joka on niin kirkas, että silmät pitäisi sulkea
tai kääntää katse varjoon.
Äärettömyys silmissään lapsi pyytää vettä
astuu askeleen nurmikolla.
Kauneus työntää ympäröivän tieltään
hukuttaa hetkeksi ikuisuuden
muistin
ja talon josta huoneet puuttuvat
josta paljaat jalat ilmestyivät pihamaalle.
Laske aseesi.