Runo

Odota ihminen

sillä ihminen sinä vielä olet.

Kunpa säilyttäisi määritelmänsä

jota piirtää

kaukaa lähestyvä tuuli

joka tuo lopulta pihaan tuntemattoman puun lehden

kevätsade

joka pesee iholta rakastelun tuoksun ja jättää jälkeensä kylmän

iltapäivällä, kun laukut on pakattu

tai sumu

jonka läpi ei näe sormiansa

ennen kuin alkaa taas seljetä, ja jalat vievät polulle

jota eivät ole vielä kulkeneet.

Vieraan perheen lapsella on jano.

Käsivarret hohtavat pronssia

    valossa

joka on niin kirkas, että silmät pitäisi sulkea

tai kääntää katse varjoon.

Äärettömyys silmissään lapsi pyytää vettä

    astuu askeleen nurmikolla.

Kauneus työntää ympäröivän tieltään

    hukuttaa hetkeksi ikuisuuden

muistin

ja talon josta huoneet puuttuvat

    josta paljaat jalat ilmestyivät pihamaalle.

Laske aseesi.