Sadankomitean linja

Kirjoittaja:

1960-luvun henki kiteytyi Sadankomiteassa. Kirjoitin ensimmäiseen kirjaamme Ydinasioita (Tajo 1966) hurmaantuneesti: ”Sadankomitea edustaa selvästikin uutta aikaa. Se on seurausta tämän hetkisistä yhteiskunnallisista voimavirtauksista ja on samalla itse luomassa niitä. Sadankomitea on kehityksen aallonharjalla tai vähän sitä edellä, se soittaa päivän säveltä ja kirjoittaa itse nuotit.” Nytkin ajattelen, että oli aika ihanaa olla nuori 1960-luvulla, kuvitella tulevaisuutta ja vaikuttaa sen muotoutumiseen itse.  Sadankomitea mursi vielä 1960-luvulla voimakkaana  vaikuttaneen ahdasmielisen ja talvisotaan tuijottaneen kulttuurisen ilmapiirin. Uusille ajatuksille luotiin uusia foorumeita, jos vanhoissa ei löytynyt tilaa.

Vuonna 1963 Sadankomitea perustettiin nimenomaan sitoutumattomana rauhanliikkeenä. Pesäeron suunta oli Neuvostoliiton rauhanliike, jonka osa oli Rauhanpuolustajat.  Yhteistyön rakentaminen kariutui alkuunsa. Vastustimme kaikkien ydinaseita. Suuntauduimme Englannin ydinaseiden vastustajien linjoille. Aika pian meille kävi myös selväksi, että edustamme pasifismin vastapooli ei ollut niinkään militarismi kuin antikommunismi. Meidät, sitoutumattomat vasemmistolaiset, demarit, keskustaliberaalit ja kaiken maailman idealistit leimattiin siekailematta kommunisteiksi. Osasta sitten tulikin sellaisia.

Meistä oli luonnollista toimia samoin ajattelevien kanssa riippumatta siitä, mihin puolueeseen kukin oli suuntautunut. Ajoimme samaa asiaa niissä kaikissa. Kovin monta vuotta tämä yhteistyö ei kuitenkaan säilynyt rikkumattomana. Ensimmäinen vakava ristiriita syntyi Pentti Järvisen vasemmistopopulistien suuntauksen kanssa. Hän halusi värvätä mukaan Espan puistossa oleskelleet nuoret tunnuksena rukouslauantaiden poistaminen. Vaikka tavoite toteutui, ei hanke johtanut enempään.

Toinen melkein samanaikainen irtiotto syntyi vaatimuksesta osallistua kehitysmaiden aseellisen vapaustaisteluun. Pidimme vaatimusta vääränä, koska se johtaisi militaristisella pohjalla syntyviin valtioihin. Niin kuin sitten johtikin. Sadankomitea tuki kyllä useita vapautusliikkeitä, mutta pysyttelimme poliittisen ja humanitaarisen tuen puitteissa. Pieni osa jäsenistä vaati kuitenkin erityisesti Vietnamin taistelun tukemista Neuvostoliiton ronnalla ja Rauhanpuolustajien osana, mihin emme suostuneet. 

Myöhemmin tämä suuntaus meni vielä pidemmälle, torjui aseistakieltäytymisen, liittyi SKP:n taistolaisiin ja alkoi vaatia tositoimia Suomi-konepistooli kädessä. Tämä vei uskottavuutta koko liikkeeltämme, vaikka emme lähteneet siihen mukaan.

Sadankomiteassa pyrittiin ymmärtämään myös niitä, joiden mielipiteitä ei hyväksytty. Ymmärrettiin, että yhteys ja keskustelu eri mielipiteiden välillä jatkuu aina. Sadankomiteassa oltiin iloisia jokaisesta järkevästä ja asiantuntevasta vastustajasta. Tutustuimme moniin kenraaleihin ja joistakin tuli ystäviämme. Vaikka en ole vuosikymmeniin ollut aktiivinen Sadankomiteassa, edelleen suuri osa parhaista ystävistäni on noilta  aktiiviajoiltani.

Pidän erittäin arvokkaana sitä, että Sadankomitea on halunnut ja kyennyt pitämään eri puoluekannan omaksuneita ihmisiä joukoissaan aktiivina jäseninä tarvitsematta turvautua puolueiden mandaatteihin. Tämä on suojellut liikettä paljolta pahalta ja olennaisella tavalla mahdollistanut sen, että liike on täyttänyt jo 50 vuotta.  Kiitän ja onnittelen liikkeen nykyisiä aktivisteja ja johtajia!

Kirjoittaja on valtiotieteen tohtori, työmarkkinaneuvos, tietokirjailija.  Helsingin Sadankomitean sihteeri 1963-65, puheenjohtaja 1965-67, Ydin-lehden päätoimittaja 1968-69. Suomen Sadankomiteliiton puheenjohtaja 1969-70.

Lehden numero: