Aihe: Rauhanliitto

20 vuotta Rauhankoulua »

20 vuotta täyttävän Rauhankoulun vahvuus on sisällöissä, työtä tehdään pedagogisesti laadukkaiden draamallisten sisältöjen kehittämiseksi.

Tappajarobottiteknologia edistyy nopeammin kuin niiden kieltoa vaativa sopimus – ”meiltä alkaa loppua aika” »

Kansalaisjärjestöt haluaisivat kieltää autonomiset asejärjestelmät kansainvälisellä sopimuksella ennen kuin sotia ryhdytään käymään tappajaroboteilla. YK-tasolla käytävät neuvottelut etenevät kuitenkin hitaasti. Muun muassa Suomi ei vielä kannata täyskieltosopimusta.

Rauhanliike 110 – ihmisiä ja järjestöjä! »

Rauhanliikkeellä Suomessa on kunniakas ja itsenäistä Suomea vanhempi historia. Taustajuttu Rohkea on rauhan kannalla -keskustelujuttuun valottaa Rauhanliikkeen taustoja.

Rypäleaseiden hävitys jatkuu – samaan aikaan siviiliuhrien määrä kasvanut »

Sopimusvaltiot jatkavat työtään rypäleasekieltosopimuksen toimeenpanemiseksi. Ratifiointi etenee ja suurin osa rypäleasevarastoista on tuhottu.

Yhdessä rauhaa - 110-vuotias rauhanliike satavuotiaassa Suomessa »

Helmikuussa 1907 perustettiin ensimmäinen suomalainen rauhanjärjestö ja kymmenen vuotta myöhemmin Suomen eduskunta hyväksyi itsenäisyysjulistuksen. Tänä vuonna saammekin siis juhlia satavuotiasta Suomea ja vuosikymmenen vanhempaa rauhanliikettä.

Toimintavinkki: vaikuta valtion budjettiin! »

Lähetä viestiä eduskuntaan ja vaikuta rauhanjärjestöjen toimintamahdollisuuksien puolesta!

Rauhanaseman remonttikampanja onnistui yli odotusten »

Rauhanaseman remonttiin kerättiin joukkorahoituksella varoja. Kampanja keräsi tavoitesumman jo ensimmäisellä viikolla.

Jos haluat, että rauhanliike on olemassa »

Nyt jos koskaan on aika tulla mukaan rauhanliikkeeseen. Jäsenyys rauhanjärjestössä on selvä viesti väkivallattoman maailman puolesta, niin lähellä kuin kaukanakin.

Valta valvoo sinua – ydin valvoo valtaa! »

Sadankomitealaisesta rauhanliikkeestä alkunsa saanut Ydin-lehti täyttää tänä vuonna 50. Tule mukaan juhlimaan!

Rauhanliiton kunniajäsen, pasifisti ja sotaveteraani Harry Holtti kuoli 107-vuotiana »

Aseistakieltäytyjä Harry Holtti oli vanhin suomalainen sotaveteraani. Hän kuoli elokuussa elettyään pitkän elämän ja palveluaan muun muassa sodassa aseettomana, Rauhanliiton paikallisaktiivina Pohjanmaalla ja pastorina vapaakirkollisessa liikkeessä.

Pages

Subscribe to Aihe: Rauhanliitto