Kirje Länsi-Saharasta 6: Kamppailua veden kanssa

Kirjoittaja:

Brahim Buhaia
Brahim Buhaia

Olen yrittänyt monesti kertoa ulkomaalaisille ystävilleni pakolaisleiriemme vesihuollosta. Tarkan kokonaiskuvan antaminen asiasta on kuitenkin vaikeaa. Toivottavasti tämä kirje valottaa asiaa hieman. Kun sahrawien pakolaisleirit perustettiin Saharan aavikolle vuonna 1975, leireille kaivettiin nopealla aikataululla kaivoja, jotta välttämättömin vedenhuolto saatiin järjestettyä. Nykyään muutamat näistä kaivoista ovat vielä käytössä ja osa on ehtinyt kuivua.

Jonkin ajan päästä vettä ryhdyttiin jakamaan isoilla tankkereilla jokaisen perheen omaan tuhannen litran vesisäiliöön noin kolmen viikon välein. Vuodesta 2014 lähtien leireille on rakennettu uusi maanalainen vedenjakelujärjestelmä, jonka avulla vettä voidaan jakaa ihmisille paljon useammin eli noin kahden viikon välein. Vedensaantiin liittyy kuitenkin yhä monia ongelmia: vesijohtojärjestelmä ei toimi kunnolla ja vettä on edelleen liian vähän – etenkin kesäisin, kun sille olisi eniten tarvetta.

Kolmesta neljään kertaa vuodessa vesisateet yltävät myös aavikolle, usein kevyinä yhden tai korkeintaan kahden päivän jaksoina. Koska sadepäiviä on niin harvakseltaan, suurin osa ihmisistä ja etenkin lapset nauttivat niistä. Tämä vuosi oli kuitenkin erilainen.

Lokakuun lopulla leireille osui viikon mittainen rankkasade, joka muutti leirit vetiseksi helvetiksi. Savitiilistä rakennetut talot alkoivat hajota jo parin päivän tauottoman rankkasateen jälkeen. Viikon jälkeen lähes kaikki talot olivat kärsineet pahoja vahinkoja, hajonneet osiin tai kokonaan romahtaneet jättäen yli 25 000 ihmistä kodittomiksi.

Tarkalleen 40 vuotta miehityksen ja maanpaon jälkeen osuneet sateet olivat suurin luonnonkatastrofi, joka on koetellut pakolaisleirejä. Vuonna 2006 leirit kärsivät myös tulvista, mutta ne eivät olleet mitään verrattuna tämänvuotiseen. Mielialaa kohottavat hieman vain aavikolle muodostuneet lammet, joissa lapset nyt uivat, leikkivät ja pitävät hauskaa samalla tavalla kuin he olisivat ilakoineet meressä, mikäli kotimaamme rannikkoa ei olisi miehitetty.

Kun Marokko miehitti Länsi-Saharan vuonna 1975, se ei miehittänyt ainoastaan koko maata vaan myös sen luonnonvaroiltaan rikkaimmat alueet. Länsi-Saharan rannikko on vieläkin miehityksen alla. Se estää meitä kulkemasta Atlantin valtamerelle sekä pääsemästä käsiksi sen antimiin, ja sen vuoksi syömmekin nykyään tuoreen kalan sijaan kiinalaisia ja tanskalaisia kalasäilykkeitä. Pakolaisleireillä asuvat ihmiset odottavat yhä sitä päivää, kun he voivat palata takaisin kotimaahansa ja nauttia merestä, joka varastettiin meiltä 40 vuotta sitten.

Kirjoitus on kuudes ja viimeinen osa sarjasta Kirjeitä Länsi-Saharasta. Osat 1, 2, 3, 4 ja 5 sekä lisätietoa Länsi-Saharasta.

Suomentanut: Antti Kurko

Teksti on julkaistu aiemmin Rauhanpuolustajien Rauhan puolesta -lehdessä. Rauhanpuolustajat työskentelee Länsi-Sahara-kysymyksen kanssa tiiviisti.

Lehden numero: