EU-perustuslain ratifionti - menetetty mahdollisuus?

Kirjoittaja:

Suomen eduskunta päätti itsenäisyyspäivän aattona, tiistaina 5.12.2006,  suurella enemmistöllä Euroopan unionin perustuslaillisen sopimuksen ratifioinnista. Ranskan ja Hollannin kielteisten kansanäänestystulosten jälkeen on jokseenkin varmaa, ettei perustuslaki ainakaan sellaisenaan tule koskaan astumaan voimaan. Eduskunnan päätöksen tarkoitus on siksi jokin muu kuin sopimuksen voimaansaattamisen edistäminen. Mikä?

Idealistisesti voisimme ajatella, että päätöksellä haluttiin antaa sisällöllinen viesti siitä, miten Suomi pyrkii osallistumaan Euroopan unionin kehittämiseen. Ikävä kyllä on helppoa osoittaa, ettei tällainen idealistinen tulkinta ole mahdollinen. Maamme hallitus ja eduskunta katsovat virallisissa arvioissaan, että sopimus Euroopan perustuslaista on perusluonteeltaan “kodifioiva”. Suomeksi sanottuna maamme poliittisen johdon kanta on, ettei sopimus olennaisesti muuta Euroopan unionia. Tästä johtuen hallitus ja eduskunnan enemmistö katsovat, että sopimus on myös helppo hyväksyä.

Virallisen kannan valheellisuus paljastuu kun huomioimme kuinka tarkasti Suomen poliittinen eliitti on vastustanut kansanäänestystä asiasta. Kansanäänestystä on vastustettu, koska on pelätty kielteistä tulosta. Pelko on kuitenkin aiheeton jos virallinen kanta, jonka mukaan sopimus perustuslaista ei juurikaan muuta Euroopan unionia, on tosi. Jos taas pelko on aiheellinen, ratifioinnin olennaisimmat perustelut ovat muita kuin virallisesti on kerrottu.
 
Suomi pysyy ruodussa
sisällöstä riippumatta?

Nähdäkseni ratifioinnilla on kaksi päätarkoitusta. Sillä halutaan ensinnäkin antaa mahdollisimman selvä viesti EU-politiikan suunnannäyttäjille Brysselissä ja muissa jäsenmaissa. Kun ilmoitamme, että meille kelpaa tämä sopimus, joka ei kelvannut ranskalaisille ja hollantilaisille ja joka ei tule astumaan voimaan, ilmoitamme samalla, ja olennaisemmin, valmiudestamme hyväksyä jokin muu myöhempi sopimus, sen sisällöstä riippumatta. Suomi aikoo pysyä ruodussa, tämä on viestimme.

Psykohistoriallisesti päätös on Suomelle looginen, joskaan ei ainoa mahdollinen. Päätöksellään Suomi ikään kuin palaa suomettumisen aikakauteen. Tehtävämme pienenä maana kovassa maailmassa ei ole oma aloitteellisuus ja ihanteellisuus vaan sopeutuminen.

Myös sisäpoliittisesti ratifointipäätöksen ydintarkoitus on kurin ylläpitäminen. Eduskunnan äänestyksessä punnittiin yksittäisten kansanedustajien, ja ennen kaikkea eduskuntapuolueiden, valmiutta osallistua myönteiseen ja rakentavaan Eurooppa-politiikkaan. Tällöin myönteisyydellä tarkoitetaan juuri äsken todettua myötämielisyyttä olennaisesti muualla tehtäviin integraatioratkaisuihin niiden sisältöön katsomatta.

Eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtaja Jari Vilén onkin viime syksynä julkisesti esittänyt mielenkiintoisen arvion lähivuosien tapahtumista. Vilénin mukaan Ranskan presidentinvaalien jälkeen voidaan isojen EU-maiden kesken päästä sopuun perustuslaillisen sopimuksen kevennetystä versiosta. Tämä “kevytversio” voidaan sitten 5.12.2006 tehdyn määräenemmistöpäätöksen nojalla hyväksyttää Suomen eduskunnassa kenties jopa yksinkertaisella enemmistöllä. Kansanäänestystä tällöin ei tietenkään tarvita, tuskin edes laajempaa julkista keskustelua tai asiantuntija-arvioita.

Suomen hallituksen ja eduskunnan linja on ymmärrettävä. Me olemme pieni maa, eikä maailma kovin helposti taivu ihanteidemme mukaiseksi. Silti juuri tässä tapauksessa, tänään, Suomella olisi kaksi hyvää syytä valita alistumisen sijaan toinen, korkeamman profiilin strategia Eurooppa-politiikkansa lähtökohdaksi.

Mistä EU hakee oikeutuksensa?

Euroopan unioni on tunnetusti kriisissä niin demokratiansa kuin visionsa puolesta. Demokratia-kriisiin Euroopan unioni voi reagoida kahdella tavalla. Se voi lähteä siitä, että nykyisessä globalisaation maailmassa ylin julkinen valta, jota EU jäsenmaissa edustaa, on yhä vähemmän riippuvainen kansanvaltaisesta oikeutuksesta. Oikeutusta haetaan kansanvaltaisten menetelmien sijaan tuloksilla, ennen kaikkea turvallisuuspoliittisten ja taloudellisten saavutusten kautta. Toisena mahdollisuutena on yrittää ankkuroida Euroopan unionin ylikansallinen julkinen valta selkeästi kansalaisten tahtoon.

Sopimuksessa Euroopan unionin perustuslaista sanotaan, että perustuslaki “ilmentää Euroopan kansalaisten ja valtioiden tahtoa rakentaa tulevaisuuttaan yhdessä”. (Art. I-1.1.) Pykälä velvoittaa hakemaan EU:n vallalle kansalaisten suostumus. Jos ja kun näin ei tehdä ratkaisu vaikuttaa itsessään siihen, minkälaista Euroopan unionin valta on. Se ei ole valtaa, jonka kansalaiset tietoisesti ovat antaneet unionille vaan se on valtaa, jolle unioni joko onnistuu tai epäonnistuu saamaan jälkikäteen kansalaisten tuen. Epäonnistumisen lasku voi historian saatossa muodostua kovaksi

Suomi osallistuisi ennaltaehkäisevästi EU-projektin kriisiytymisen ehkäisemiseen sillä, että se hakisi ainakin omalta osaltaan unionin suurille ratkaisuille mahdollisimman laajan oikeutuksen etukäteen. Juuri tälle tarkoitukselle eduskunnan ratkaisu tekee karhunpalveluksen.

Eurooppa tarvitsee visioita

Eduskunnan hätiköinti ratifioinnin kanssa on menetetty mahdollisuus myös sen suhteen mitä annettavaa Suomella voisi olla keskustelulle Euroopan tulevaisuudesta. Eurooppalainen yhdentyminen voi menestyä vain, jos kansalaiset saadaan innolla mukaan. On aivan selvää, ettei nykyinen markkinaliberaali ja turvallisuushakuinen integraatio ole tässä mielessä mikään tie menestykseen.

Eurooppa tarvitsee uusia innostavia visioita. Poliittisen eliitin kyky tuottaa näitä visioita itse, ilman laajaa julkista keskustelua, mitattiin perutuslaillisen sopimuksen valmistelussa. Tulos ei ole mairitteleva.

Paljon parempaan tulokseen voidaan päästä jos kansalaisilta haetaan osallistumisen kautta ideoita ja neuvoa. Tehokkaan keinon tarjoaisi neuvoa-antava kansanäänestys useasta yhdentymisen vaihtoehdoista. Oletetaan että kansalaiset saavat ensin esittää erilaisia visioita siitä, minkälaisen Euroopan unionin he haluavat ja myöhemmin äänestää eri vaihtoehtojen paremmuudesta. Tällaisen menettelyn haittapuolena on esitetty, ettei sen kautta helposti päästä kovin yhtenäiseen visioon. Eri maissa erilaiset mallit voisivat menestyä. Asian voisi kuitenkin kääntää myös toisin päin.

Eikö juuri unelma yhdestä ja yhtenäisestä valtiovallasta ole aikansa elänyt? Jotta Euroopan unioni voisi todella kasvaa uudeksi jälkikansalliseksi poliittiseksi projektiksi sen täytyy edetä tällaisesta “suvereniteetti-haikailusta” johonkin luovempaan visioon siitä, mitä julkinen valta voi tällä vuosisadalla olla.

Epäyhtenäinen integraatio

Monikeskinen Eurooppa, jossa eri maaryhmät, kansallisvaltiot ja alueet muodostavat monimuotoisen ja monen renkaan ja keskiön yhteistyön sikermän voisi vihdoin tarjota eurooppalaisille, myös suomalaisille, yhteistyöprojektin, johon voisimme innostuneesti osallistua.

Tällaiselle luovalle, epäyhtenäisen integraation projektille on kaksi estettä. Yhtenä esteenä on 1800-luvulta peritty poliittinen ennakkoluulo, jonka mukaan Euroopan unioni voi olla vahva turvallisuuspoliittinen ja talouspoliittinen toimija maailmassa vain, jos sille luodaan yhtenäinen komentokeskus. Toisen esteen muodostaa poliittisen mielikuvituksen puute. Olemme niin kauan eläneet valtiollisen suvereniteetin mielikuvan vankeina, että meidän voi olla vaikea käsittää minkälaista poliittinen toimijuus voisi olla, joka ei enää perustu kuvitelmaan yhdestä vallan keskuksesta, jonka hallinta on kaiken poliittisen kamppailun ydin.

Todellisuus on kuitenkin muuttumassa silmiemme edessä. Pyrkimys keskitetyn, yhtenäisen Euroopan unionin rakentamiseen saattaa olla tulossa tiensä päähän. Mitä nopeammin me näemme myös Suomessa uuden, sikermämäisen integraation hyvänä mahdollisuutena, jonka vaihtoehdoista kannattaa keskustella, sitä nopeammin meilläkin voidaan osallistua luovasti eurooppalaisen politiikan visioiden kehittämiseen.
___

Kirjoittaja on filosofian yliopistonlehtori ja dosentti Helsingin yliopistossa.

 

 

 

 

 

Lehden numero:

Uusimmat jutut samasta aiheesta

Robottiasekiellon tuoreimmat kuulumiset »

Samoihin aikoihin, kun YK:n robottiasekokouksessa päädyttiin turhauttavaan lopputulemaan, europarlamentaarikot asettuivat tukevasti kiellon kannalle, kirjoittaa Minna Vähäsalo

Oikeuskanslerilta kritiikkiä ulko- ja puolustusministeriöille vientiluvista »

Rauhanliitto ja Sadankomitea tekivät oikeuskanslerille kantelun valtioneuvoston Patria Land Systemsille myönnetyistä vientiluvista Arabiemiraatteihin. Oikeuskansleri ei löytänyt valtioneuvoston päätöksistä laittomuuksia tai toimivallan ylityksiä, mutta ratkaisuun sisältyi useita kriittisiä kommentteja ulko- ja puolustusministeriöille

Korruption paljastajat tulilinjalla »

Kahdessa EU-maassa, Slovakiassa ja Maltalla on kuollut viimeisen vuoden aikana tutkiva toimittaja työnsä seurauksiin. Molempien työ paljasti valtaapitävien poliitikkojen ja järjestäytyneen rikollisuuden yhteyksiä.