- Sadankomitean ja Rauhanliiton julkaisivat Pax-lehteä vuoteen 2018 saakka. Voit edelleen tutustua lehden arkistoon. »
- Nähdään 2020 »
- Lasten rikosoikeudellinen vastuu ja lapsisotilas Dominic Ongwenin tapaus Kansainvälisessä rikostuomioistuimessa »
- Suomen puolustusmenot ovat Euroopan kärjessä »
- 1963 – Suomi murroksen keskellä »
- Sadankomitean linja »
- Mitä kuuluu rauhanlähettiläille? »
- Kansainvälinen rikostuomioistuin antaa toivoa sorretuille rohingyoille »
- Nuoret mukaan päättämään rauhasta ja turvallisuudesta »
- Katuväkivalta Kapkaupungissa »
- 20 vuotta Rauhankoulua »
- Kirja-arvio: Hävittäjähankinta on poliittinen päätös »
- Aseistakieltäytymisuutisia »
- Sadankomitean rauhanpalkinto kansainvälisen oikeuden tutkija Jarna Petmanille »
- Turkkia rakennetaan luonnon ja ihmishenkien kustannuksella »
- Kaupungistuminen ja ilmastonmuutos uhkana turvallisuudelle kehitysmaissa »
- David McReynolds 1929-2018 »
- Kirja-arvio: Syyrialaisten toiveet demokratiasta diktatuurin ja islamismin puristuksessa »
- Kirja-arvio: Rauhaa rakentamassa? Kansalaisjärjestöt hauraissa maissa »
- Arkinen seitan ja perunamuussi »
- Valkoiset unikot - pasifistisymbolilla nationalismia vastaan »
- Onnea Matti Mäkelä 70 vuotta! »
Kolumni: Sitä niittää, mitä kylvää
”Sitä niittää, mitä kylvää”, toteaa puolustusministeri Seppo Kääriäinen omilla netti-sivuillaan. Hän on kerrankin oikeassa. Suomi toimi ja toimii edelleen käytännössä – niin kauan kuin ei ole sopimukseen liittynyt – jarrumiehenä miinakysymyksessä. Nyt ihmetellään, miksi niin helposti syntyi sellainen käsitys, että Suomi toimii vastahankaisesti myös rypälepommineuvotteluissa.
Niin miksiköhän on jäänyt sellainen kuva, että Suomi kyllä mielellään puhuu konfliktien jälkihoidosta, ihmisoikeuksista, siviilien asemasta konflikteissa, kansainvälisen normiston tärkeydestä, mutta käytännössä, kun on kyse omista valinnoista tai jostain luopumisesta, ei olekaan niin noko nuukaa sen yleisen hyvän kanssa? Kansallinen intressi – varsinkin ja lähes aina kun kyse asiasta, johon sotilaat pääsevät sekaantumaan – menee kansainvälisen yhteisen edun edelle.
Sitä niittää mitä kylvää. Kun TV uutisoi, että Suomi ei kannata rypäleammusten täyskieltoa, kansalaiset tuohtuivat, mutta ei se yllätyksenä tullut miinaprosessin jälkeen. Suomessa on moniin muihin läntisiin demokratioihin verrattuna puolustusvoimilla valtava vaikutusvalta taustalla, kun tehdään päätöksiä – myös niitä, jotka vaikuttavat kasainväliseen maineeseemme ja rooliimme maailmassa.
Tällä kertaa Suomi kuitenkin päätti olla mukana rypälepommineuvotteluissa, eikä jättäytynyt heti alkumetreillä keskustelujen ulkopuolelle. Tätä pitää pitää hyvänä asiana. Toinen asia on, että suomalaisen kansalaisyhteiskunnan ja rauhanliikkeen on pidettävä huolta, että Suomi aikanaan ajaa tiukkaa sopimusmäärittelyä – kattavaa sopimusta, ei vesitettyä, joka on täynnä pommin mentäviä porsaanreikiä.
Tätä varten on nyt koottava yhteistyöverkosto rypälepommien vastaisen työn tueksi Suomessa. On kerättävä nimiä adresseihin ja herätettävä kansalaismielipide.
Niin kauan kuin emme vielä saa kaikkia sotia lopetettua, emmekä kaikkia aseita kiellettyä, on tehtävä työtä sen puolesta, että edes maailmalla noudatettaisiin normia, joka vaatii siviilien suojaamista ja kieltää sellaisten aseiden käytön, jotka aiheuttavat suhteetonta kärsimystä, eivätkä erota sotilasta siviilistä.
Sellaisia epäinhimmillisiä aseita ovat henkilömiinat, ja sellaisia ovat tänä päivänä käytössä olevat rypälepommit. Handicap International arvioi uudessa Norjan hallitukselle tekemässään raportissa, että viimeisten 10 vuoden aikana jopa 98 % rypälepommien uhreista on ollut siviilejä.
Tästä tulee työntäyteinen vuosi.
____
Kirjoittaja on Suomen Rauhanliiton toiminnanjohtaja, Sadankomitealiiton hallituksen jäsen ja Suomen miinojen vastaisen kampanjan koordinaattori.
Lehden numero:
Banners
