PAXin lukuvinkki: Väkivallattomuus - realistinen vaihtoehto

Kirjoittaja:

Rauhanasemalle ilmestyi hiljattain myyntiin yhdysvaltalaisen politiikan tutkijan ja kirjailijan Gene Sharpin kirjanen Väkivallattomuus - realistinen vaihtoehto. Gene Sharp on tutkinut väkivallatonta vastarintaa 60-luvulta lähtien, ja hänen katsotaan olevan yksi 1900-luvun merkittävimpiä tutkijoita alalla./

Hän työskentelee vuonna 1983 perustamassaan Albert Einstein -instituutissa, joka on erikoistunut tutkimaan väkivallattoman vastarinnan metodeja. Yhdessä eläkkeelle jääneen Yhdysvaltain armeijan upseeri Robert Helveyn kanssa hän on kouluttanut demokratialiikkeitä ympäri maailman, muun muassa Serbiassa, Zimbabwessa, Venetsuelassa ja Burmassa.

Nyt suomennettu teos on suppea, mutta oivallinen esittely aiheeseen. On korkea aika kysyä, “miksi väkivallasta on tullut yleisesti hyväksytty toiminnan muoto niin kaiken hyvän kuin pahankin edistäjänä ja miten tästä sairaudesta voitaisiin päästä pysyvästi eroon.” Kirjanen muistuttaa, ettei sota ja väkivalta ole suinkaan ainoita toimintamuotoja vakavissakaan konflikteissa. Kautta historian on eri konflikteissa taisteltu tukeutumalla psykologisiin, sosiaalisiin, taloudellisiin tai poliittisiin keinoihin tai näiden yhdistelmiin.

Teoksen alkupuolella käydään luettelonomaisesti läpi esimerkkejä väkivallattomasta toiminnasta 1900-luvulta. Osuuden olisi toivonut olevan yksityiskohtaisempi.

Saksassa estettiin väkivallattomasti nationalistipoliitikko Wolfgang Kappin vallankaappausyritys vuonna 1920, kuten myös Ranskan ja Belgian pyrkimys vallata Ruhrin alue vuonna 1923. Gandhin johtama taistelu brittihallintoa vastaan 1920- ja 1930-luvuilla on tietysti alan klassikko, kuten myös Martin Luther King Jr:n johtama kansalaisoikeustaistelu rotusyrjintää vastaan Yhdysvalloissa 1950- ja 1960-luvuilla.

Paljon vähemmälle huomiolle ovat sen sijaan jääneet toisen maailmansodan aikana useissa natsi-Saksan vallottamissa maissa - ennen kaikkea Norjassa, Tanskassa ja Alankomaissa - toteutetut väkivallattoman vastarinnan kampanjat, kuten myös El Salvadorin ja Guatemalan diktaattorien väkivallattoman vastarinnan ansiosta lyhyeen päättynyt valta keväällä 1944.

Prahan vuosien 1968 ja 1969 tapahtumista olisi ollut mukava lukea muutakin kuin vain maininnan kahdeksan kuukauden yhteistyöstä kieltäytymisestä. Milan Kunderalta muista lukeneeni, että tsekit poistivat katujen nimikyltit ja saattoivat siten kaupungin vallanneen neuvostoarmeijan kiusalliseen epätietoisuuteen. Mihin suuntaan mahtoi kadunmiehen sormi osoittaa neuvostoupseerin nostaessa päänsä panssarivaunun luukusta ja kysyessä, missäpäin se televisioasema tai parlamenttirakennus mahtoikaan sijaita?

Internetsivustolta Civilian Resistance in Czecoslovakia löytyy vahvistus Kunderan tarinalle sekä useita muitakin esimerkkejä tsekkoslovakialaisten kekseliäisyydestä neuvostomiehityksen aikana: piraattiradioasemia, ihmismuureja, vesihanojen katkaisua, kylännimien vaihtamisia, kadonneita junia, yleislakkoja, metelöintiä, alastonkuvia ja graffiteja. Väkivallaton vastarinta vaatii rohkeuden ja pitkäjännitteisyyden lisäksi ennen kaikkea hyvää mielikuvitusta.

Tsekit ja slovakit eivät jääneet vaille seuraajia. Yhdeksänkymmentäluvulle asti toisinajattelijat haastoivat kommunistihallituksen väkivallattomalla kamppailullaan useaan otteeseen. Kuuluisin niistä oli Puolan 1980-luvulla alkanut solidaarisuusliike, jonka ansioksi Sharp laskee lopulta koko kommunistivallan kukistumisen.

Kirjan pääpaino on kuitenkin väkivallattoman vastarinnan taktiikan analysoinnissa. Keskeisin olettamus on jo Gandhilta tuttu, ja Sharp ilmaisee sen näin:

"Kaiken hallinnon olemassaolo perustuu ihmisten yhteistyöhön - siihen, että he noudattavat käskyjä ja ovat yhteistyössä hallitsijan kanssa. Jos tähän yhteistyöhön ei ryhdytä tai se lopetetaan, tuki hallinnalta häviää."

Sharp kirjoittaa poliittisesta jujutsusta, jossa vastustajan hyökkäyksen voima pyritään kääntämään omaksi eduksi.

"Poliittinen kamppailu väkivallattoman toimijan ja väkivaltaisen hallitsijan välillä on tyypillisesti epäsymmetrinen konfliktitilanne. Tätä epäsymmetriaa väkivallattomuuden ja väkivallan välillä kamppailijat voivat käyttää hyväkseen toiminnassaan."

Tavoitteena on tuoda näkyviin väkivaltaa käyttävän osapuolen toiminnan epärehellisyys, kannattamattomuus ja moraalinen alemmuus. Ganhdilla oli tapana korostaa, että väkivallattomuus (satyagraha) on nimenomaan (moraalisesti, henkisesti ja itsetunnoltaan) vahvemman osapuolen vaikutuskeino. Jos lapsi käy kimppuusi, sinulle tuskin tulee tarve osoittaa hänelle olevasi fyysisesti voimakkaampi. Väkivallattoman vastarinnan harjoittaja toimii kuten jokainen tervejärkinen aikuinen tuossa tilanteessa: pyrkii rauhoittamaan “vastustajansa”, voittamaan tämän luottamuksen ja saamaan hänet tajuamaan väkivallan hyödyttömyys ja vahingollisuus.

Sharp korostaa strategian merkitystä väkivallattomassa toiminnassa. Vaikka Tsekkoslovakian tapahtumissa iso osa vastarinnasta oli spontaania, huomattavasti tehokkaammaksi on todettu tarkasti suunniteltu ja kurinalaisesti toteutettu kampanja Martin Luther King Jr:n tapaan. Erityisen suurta huomiota on kiinnitettävä väkivallan välttämiseen, sillä väkivalta väkivallattoman kampailun rinnalla tekee väkivallattoman toiminnan mekanismeista voimattomia.

Kourallinen huligaaneja pystyy helposti sabotoimaan tuhansien ihmisten rauhanmarssin. Pihtiputaan mummo kun jää kovin helposti miettimään, kuinka vakuuttava oli se ikkunoita hajottava ja poliiseja kivittävä mielenosoittaja, joka vaati USA:ta lopettamaan väkivallan käytön Irakissa.

Mutta Sharpin viesti ei ole tarkoitettu pelkästään diktatuureista irti pyristeleville, rotusorron vastustajille ja Heiligendammin mielenosoittajille, vaan kaikille, myös valtioille. Hän ehdottaa, että erilaisia konfliktityyppejä varten tulisi järjestelmällisesti kehittää käytännölliset strategiset suunnitelmat. Hyvin valmistautunut toimija voisi kussakin eteen tulevassa tilanteessa korvata väkivalta parhaiten tilanteeseen sopivalla väkivallattomalla tekniikalla.

Gene Sharp: Väkivallattomuus - realistinen vaihtoehto
Sarja: Aseidenriisuntavihkot 43
Suomentanut: Antti Kaski
Julkaisijat: Rauhankirjallisuuden edistämisseura ry, Suomen Rauhanliitto - YK-yhdistys ry, Itämerikeskussäätiö.
ISBN: 978-951-9457-37-6
Alkuperäinen nimi: There Are Realistic Alternatives (Julkaisija: The Albert Einstein institution, Boston, USA).

Lehden numero: