Menneisyyden haamut seuraavat Bosnian sodan seksuaalisen väkivallan uhreja

Kirjoittaja:

- Rakastin nuorena Visegardia. Vierailut siellä olivat vuoden kohokohtia. Serbian tasavallan sotilaat ja paikalliset aseelliset serbijoukot raiskasivat siellä sodan aikana Vilina Vlas -hotellissa niin monia naisia ja tyttöjä, etten halua eläissäni astua jalallani koko kaupunkiin, Lamija toteaa tuskin kuuluvalla äänellä.

Ihmisoikeusjärjestöjen arvioiden mukaan sodan aikana hotelllissa raiskattiin, pahoinpideltiin ja kidutetiin yli 20 000 naista. Vilina Vlas -hotelli toimii yhä,  eikä siellä mikään viittaa lähimenneisyyden kauheuksiin. Päinvastoin, hotellin serbinationalistiseen puolueeseen kuuluva omistaja kieltää hotelissa tapahtuneen mitään rikollista.

Gorazdessa asuva Lamija ei pääse yhtä helposti eroon menneisyyden haamuista. Lamija on itse yksi Bosnian sodan arviolta vähintään 20 000 seksuaalisen väkivallan uhreista. Etsiäkseen jotain helpotusta omaan ja muiden alueella asuvien uhrien tilanteeseen hän on perustanut pienen naisjärjestön.

Gorazden naisten tilanne on vielä Bosnia-Herzegovinan yleistä tilannetta huonompi. Kaupunki kuuluu hallinnollisesti Bosnia-Hertsegovinan federaatioon, mutta on maantieteellisesti Bosnian serbitasavallan ympäröimä. Lamija kuvaa, kuinka raskasta on seurata sivusta kun raiskauksiin syyllistyneitä entisiä sotilaita ja upseereita muistellaan lähikaupungeissa urheina sotasankareina.

Valtio ei kanna vastuutaan

- Meistä uhreista tuntuu, että viralliset tahot ovat hylänneet meidät. Se mitä meille on tapahtunut halutaan lakaista maton alle ja unohtaa. Hallitus puhuu ja tekee suunnitelmia paperilla, mutta 22 vuodessa paikallisviranomaiset eivät ole hoitaneet kuntoon uhrien asuntoasioita tai tukeneet lastemme koulunkäyntiä, Lamija puskahtaa väsyneesti.

Bosnia-Herzegovina muotoili kansallisen siirtymäoikeusstrategian vuoden 2011 lopussa. Strategian piti avata myös seksuaalisen väkivallan urheille paremmat mahdollisuudet tuoda rikoksia oikeuskäsittelyihin ja hakea rikoksen tekijöitä korvauksia. Strategia ei kuitenkaan sisältänyt mitään valtion uhreille suuntaamia korvausohjelmia. Muutamat kansalaisjärjestöt ovatkin nostaneet uhrien edustajina kanteita paikallis- ja valtionviranomaisia vastaan kansallisissa oikeusasteissa sekä  Europaan ihmisoikeustuomioistuimessa.

Power of Women -järjestön perustaja, lääkäri Branka Antic Stauber vahvistaa, että pienistä edistysaskelista huolimatta naisten saama tuki on riittämätöntä.

- Sodan aikana seksuaalista väkivaltaa kokeneiden on mahdollista hakea minimisosiaaliavustuksen suuruista tukea, mikäli he ovat valmiita läpikäymään prosessin virallisen uhri-statuksen vahvistamiseksi. Tälläinen sosiaaliavustus ei kuitenkaan ole mikään todellinen korvaus. Vähintäänkin uhreille pitäisi myöntää elinikäinen avustus, jota ei voi leikata, vaikka muuta sosiaaliturvaa laskettaisiinkin. Antic Stauber puolustaa uhrien oikeutta taloudellisiin korvauksiin valtion taholta.

Serbian tasavallan alueella asuvien uhrien asema on erityisen heikko. Avustukseen oikeuttavan statuksen hakeminen on vaikeaa ja uhrien luottamus viranomaisiin vähäistä.

Workshopin osallistujia. Kuva: Katja Vuori

Workshopin osallistujia. Kuva: IOM

Trauma ei parane vaikenemalla

Rahallinen korvaus sotarikosten uhreille  olisi tärkeää. Mutta yhtä tärkeää olisi varmistaa jatkuva lääketieteellinen ja psykososiaalinen tuki uhreille, heidän perheilleen ja laajemmalle yhteisölle.

Antic Stauber aloitti työn seksuaalisen väkivallan ja kidutuksen uhrien kanssa jo konfliktin aikana. Power of Womenin moniammatillinen oman työnsä ohessa toimiva tiimi tarjoaa moniammatillista tukea Bosnian kaikista etnisistä ryhmistä ja eri alueilta tuleville naisille. Laajamittainen seksuaalinen väkivalta traumatisoi yksilöitä, mutta myös koko yhteisön. Konflikti päättyi 22 vuotta sitten, mutta edelleenkään sodan aikaisesta seksuaalisesta väkivallasta ei puhuta.

-Vallalla on yhä kulttuuri, joka syyllistää ja stigmatisoi uhria. Vaikeneminen ei kuitenkaan poista traumaa. Uhrit kärsivät masennuksesta, ahdistuneisuusoireista, unettomuudesta. Jotkut ajautuvat raskaiden kokemusten ahdistamina itsemurhaan tai päätyvät väkivaltaisiin parisuhteisiin, Antic Stauber summaa työssään kohtaamaansa.

Oikeudenkäynnit eivät aina tuo oikeutta

Jotkut uhreista eivät halua missään nimessä avata menneitä haavoja uudestaan. Usein suojellakseen lapsiaan kiusaamiselta tai välttääkseen tuottamasta häpeää aviomiehelle ja muulle suvulle.

-Valtion pitää kuitenkin huolehtia siitä, että vakavista rikoksista epäillyt saatetaan  oikeuden eteen. Yleisen syyttäjän toimissa liittyen konfliktin aikaisen seksuaaliseen väkivaltaan olisi tässä suhteessa vielä toivomisen varaa. Oikeudenkäynneissä todistajan asemassa olevien uhrien tulisi myös saada riittävää psykologista tukea, YK:n siirtolaisjärjestön IOM:n projektikoordinaattori Aida Skenderagic muistuttaa.

Uhrin näkökulmasta voi ymmärtää, miksi seksuaalisen väkivallan selvittämiseen keskittyvät oikeudenkäynnit pelottavat, vaikka oikeudentaju vaatisikin tekijöille rangaistuksen.

-Joskus uhreja kohdellaan oikeudenkäynnissä huonommin kuin epäiltyjä. Naiset, jotka ovat elämässään taloudellisesti ja muutenkin vahvoilla, saattavat kokea oikeudenkäynnin voimauttavana. Niille, joilla asiat ovat huonommin, prosessi voi käydä liian raskaaksi. Tuntemani nainen päätyi muutama vuosi sitten itsemurhaan saatuaan punaisen kirjekuoren, jossa oli kutsu todistajaksi, Lamija muistelee surullisena.

Oikeudenkäynnit ja tapahtuneista rikoksista puhuminen on raskaudestaan huolimatta välttämätöntä.

-Tiedän, että uhreille on vaikeaa tulla esiin omalla nimellään ja kasvoillaan, mutta vain näin voimme murtaa vallitsevaa häpeän kultuuria, rohkaista kaikkia uhreja puhumaan. Tavoitteenamme on saada kaikki naiset yhdessä taistelemaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan, Antic Stauber rohkaisee.

Aida Skenderagic Kuva: Katja Vuori

Aida Skenderagic Kuva: IOM

Toiveena parempi tulevaisuus

Uudet sodat tuovat uusia uhreja ja päättyneiden konfliktien uhrit uhkaavat unohtua omien valtioidensa ja kansainvälisten rahoittajien mielistä.

-Symbolisilla anteeksipyynnöillä ja korvauksilla on tärkeä merkitys sodan jälkeisessä eheytymisessä, mutta Bosnia sodassa seksuaalisen väkivallan uhreiksi joutuneet tarvitsevat konkreettisia korvauksia ja tukitoimia. Tärkeää on myös seurata tarkasti  kuinka näihin rikoksiin liittyvät oikeudenkäynnit etenevät kansallisissa oikeusasteissa, vaikka paljon julkisuutta saaneet kansainvälisen tuomioistuimen tapaukset nyt loppuvatkin, Skenderagic toteaa.

Menneisyys on tunnustettava ennen kuin voi rakentaa toiveikkaamman tulevaisuuden.

-Sota päättyi 22 vuotta sitten. Poliitikot ovat luvanneet milloin mitäkin, mutta harvat lupaukset ovat täyttyneet. Me seksuaalisen väkivallan uhrit olemme hyväksyneet elämämme yhteiskunnan marginaalissa häpeän stigmaa kantaen, mutta toivoisimme, että kärsimämme rikokset voitaisiin hyvittää edes lapsillemme, Lamija vetoaa.

Lehden numero: