Tiedustelulakien kiirehtiminen ongelmallista

Kirjoittaja:

Turun elokuisen puukotusiskun jälkeen on julkisuudessa keskusteltu tiedustelulakien kiirehtimisestä. Esimerkiksi tasavallan presidentti Sauli Niinistö toivoi tiedustelulakien pikaista säätämistä. "Näissä asioissa täytyy nyt kyllä toimia pikaisesti", Niinistö kommentoi iskun jälkeen Ylelle. Samaa viestiä välitti myös pääministeri Juha Sipilä ja moni muu näkyvässä asemassa oleva poliitikko.

Kiirehtimisvaatimus on ymmärrettävä, mutta sen järkevyys on kyseenalainen. Tiedustelulakien säätäminen ei ole mitä tahansa arkista lainsäädäntötyötä, sillä laeilla on merkittävä vaikutus perus- ja ihmisoikeuksiin. Kyse ei myöskään ole yksittäisestä laista vaan perustuslain muutoksesta sekä kolmesta tiedustelutoimintaa käsittelevästä laista.

Perustuslaissa määritellään perusoikeudet, kuten yksityiselämän suoja. Lain mukaan jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu, ja tämän takaamiseksi "[k]irjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuus on loukkaamaton", todetaan perustuslain 10 § toisessa momentissa. Viestin salaisuutta voidaan rajoittaa vain tiettyjen rikosten tutkinnassa, oikeudenkäynnissä, turvallisuustarkastuksessa sekä vankeusrangaistuksen aikana.

Suojelupoliisin ja sotilasviranomaisten tiedusteluvaltuuksia halutaan laajentaa myös verkkovalvontaan, eli sähköpostien ja muun verkossa välitettävien viestien seurantaan. Se ei kuitenkaan ole mahdollista, ellei edellä mainittua perustuslain pykälää muuteta. Niinpä oikeusministeriössä on valmisteltu lakimuutosta, joka mahdollistaisi viestisalaisuuden murtamisen myös "tiedon hankkimiseksi sotilaallisesta toiminnasta taikka sellaisesta muusta toiminnasta, joka vakavasti uhkaa kansallista turvallisuutta".

Varsinaisesta tiedustelusta säädettäisiin siviili- ja sotilastiedustelulaeissa. Suojelupoliisi vastaisi siviilitiedustelusta ja puolustusvoimat sotilastiedustelusta, ja näitä lakeja on varmisteltu sisä- ja puolustusministeriöissä. Lisäksi oikeusministeriössä on valmisteltu lakia tiedustelutoiminnan valvonnasta.

Kyse on siis mittavasta lakipaketista, jossa kaikkien palasten pitää olla kohdallaan. Siviili- ja sotilastiedustelulakeja ei voida hyväksyä ennen kuin tiedetään, muutetaanko perustuslakia. Myöskään tiedustelun valvonnasta ei voida päättää, ellei tiedustelulakien sisältöä ole ratkaistu.

Tiedustelulakien kiirehtiminen on vaikeaa, koska perustuslain muuttaminen edellyttää kaksien valtiopäivien hyväksyntää, ellei eduskunta 5/6 enemmistöllä päätä lakimuutoksen kiireellisestä käsittelystä nykyisen eduskunnan toimikaudella. Kiireellisen käsittelyn voi estää 27 kansanedustajaa, jolloin vuoden 2019 vaaleissa valittava eduskunta päättäisi lopullisesti perustuslain muutoksesta.

Kiirehtiminen on vaikeaa myös siksi, ettei varsinaisista tiedustelulaeista eikä tiedustelutoiminnan valvonnasta ole vielä hallituksen lakiesityksiä. Ministeriöiden työryhmien esitykset olivat loppukeväästä lausuntokierroksella, joka päättyi juhannusviikolla. Valtioneuvoston julkistaman aikataulun mukaan lakiesitykset ovat tulossa eduskunnan käsiteltäväksi ensi vuoden alussa.

Kuva: Andrew Hart

Kuva: Andrew Hart

Onko perustuslakia pakko muuttaa?

Perustuslaki muodostaa kaiken muun lainsäädännön ja hallinnon perustan. Voimassa oleva perustuslaki on vuodelta 2000, ja sitä ennen perustuslakeja olivat vuonna 1919 hyväksytty hallitusmuoto ja vuonna 1928 hyväksytty valtiopäiväjärjestys. On perusteltua kysyä, miksi perustuslakia pitäisi muuttaa, jotta tiedustelulait voitaisiin hyväksyä siinä muodossa kuin sisä- ja puolustusministeriön työryhmät ovat niitä kirjoittaneet.

Euroopan yliopiston kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien professori Martin Scheininin mukaan paras ratkaisu olisikin, että tiedustelulait korjattaisiin nykyisen perustuslain mukaisiksi. Tämä tarkoittaisi, että luottamuksellisen viestin salaisuuden rajoittaminen säilyisi ennallaan, eikä esimerkiksi kansallinen turvallisuus oikeuttaisi suojelupoliisia ja puolustusvoimia seuraamaan kansalaisten verkkoviestintää.

Perustuslakiblogissa julkaistussa avoimessa kirjeessään eduskunnan oppositioryhmille Scheinin perustelee ehdotustaan sillä, että yksityisyyden suojaa pidetään kansainvälisenä ihmisoikeutena ja EU-oikeuden perusoikeutena.

"[K]un perustuslain 10 §:n muuttaminen ei kuitenkaan oikeuta poikkeamaan kansainvälisistä ihmisoikeussopimuksista ja EU:n perusoikeuskirjasta, olisi viisasta siirtää keskustelu sisällöllisten korjausten tekemiseen", Scheinin kirjoittaa. Sisällöllisillä korjauksilla Scheinin tarkoittaa tiedustelulakien muuttamista niin, ettei perustuslakia tarvitse muuttaa.

Toiseksi parhaana vaihtoehtona Scheinin esittää oppositioryhmille tiedustelulakipaketin hyväksymiseen kiireellisessä järjestyksessä, 5/6 enemmistöllä, määräaikaisena poikkeuksena perustuslaista. Määräaikaisella lailla varmistettaisiin, etteivät mahdolliset ylilyönnit jäisi pysyviksi, koska lain jatkaminen vaatisi myös eduskunnan opposition tuen.

Määräaikaisuus merkitsisi myös sitä, että kaikki myöhemmät muutokset yksityisyyden suojan rajoituksiin vaatisivat aina uudelleen eduskunnan määräenemmistöpäätöksen, Scheinin kirjoittaa. Tämä tarkoittaisi, että hallitus tarvitsisi oppositioryhmien tuen, mikäli tiedusteluvaltuuksia haluttaisiin laajentaa.

Scheinin myös pelkää, että tiedustelulakien säätäminen ministeriöiden työryhmien esittämässä muodossa merkitsisi avoimen valtakirjan antamista tuleville hallituksille laajentaa suojelupoliisin ja puolustusvoimien tiedustelun toimivaltuuksia. "Kun perustuslain suojamuuri olisi poistettu suhteessa kansalliseen turvallisuuteen, tiedusteluvaltuuksia voidaan jatkossa laajentaa yhä uudelleen, ja ilman tarvetta enää uudelleen neuvotella opposition kanssa", Scheinin muistuttaa.

Kansallisen turvallisuuden vaarantamisen epämääräisyys

Scheinin on aikaisemmin perustuslakibolgissa kritisoinut myös kansallista turvallisuutta vaarantavan toiminnan epämääräistä määrittelyä. Perustuslain muutosta valmistellut oikeusministeriön työryhmä esitti mietinnössään, että kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavana toimintana tarkoitettaisiin muun muassa terrorismiin liittyvää toimintaa, väkivaltaista radikalisoitumista tai ulkomaisten tiedustelupalvelujen toimintaa.

Tiedustelu voisi työryhmän mukaan kohdistua myös sellaiseen toimintaan, joka ei ole Suomen lain mukaan rikos. Tällöin voisi olla kyse esimerkiksi Suomen turvallisuuden kannalta keskeisen valtion levottomuuksista tai laajamittaisen Suomeen kohdistuvan maahantulon ohjaamisesta.

Lisäksi työryhmän mietinnön mukaan "tiedonhankinta voisi koskea myös toimintaa, joka jatkuessaan saattaisi vaarantaa kansallista turvallisuutta". Mietinnössä tiedonhankinnan kestoa ei ole rajattu ajallisesti, "sillä kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavaa toimintaa on usein tarpeen seurata pitkäjänteisesti ja systemaattisesti".

Scheininin mukaan oikeusministeriön työryhmä on kääntänyt esittämänsä perustuslain muutostekstin, "vakavasti uhkaa kansallista turvallisuutta", liki vastakohdakseen. Tiedusteli kohdistuisi myös sellaiseen toimintaan, joka ei vakavasti uhkaa kansallista turvallisuutta. "Vieraan valtion sisäiset levottomuudet taikka pakolaisvirrat muualla Euroopassa eivät ole sellainen uhka Suomen 'kansalliselle turvallisuudelle', että ne voisivat oikeuttaa yksityisyyden suojan murtamisen", Scheinin toteaa.

Kansallisen turvallisuuden ja siihen kohdistuvien uhkien epämääräisyys nousi esille myös sisä- ja puolustusministeriön työryhmien mietintöön annetuissa lausunnoissa. Sadankomitea totesi omassa lausunnossaan, ettei kansallisesta turvallisuudesta ole olemassa yksiselitteistä tulkintaa, ei myöskään siitä, milloin se on uhattuna. Tulkinnat vaihtelevat tilanteesta ja tulkitsijoista riippuen.

Samaan ongelmaan puuttui myös eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen. Hänen mukaansa kansalliseen turvallisuuteen liittyvät salaisten tiedonhankintamenetelmien käyttöedellytykset ovat "hyvin väljiä" esimerkiksi verrattuna poliisin oikeuteen käyttää salaisia keinoja rikostutkinnassa.

Mikäli työryhmien esitykset hyväksyttäisiin, suojelupoliisi saisi oikeuden kuusi kertaa pidempään salaiseen seurantaan kuin rikostutkinnassa ilman mitään rikosepäilyä. Pidemmän seurannan perusteluksi estetty tiedustelutoiminnan luonne ei kuitenkaan Jääskeläisen mukaan ole pätevä. "Pidän selvänä, että ehdotettu sääntely ei ole perusoikeuksien rajoitusedellytyksinä olevien täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimusten kannalta ongelmatonta", Jääskeläinen kirjoittaa lausunnossaan.

Lehden numero: