Elokuvavinkki: Waltz with Bashir

Ranska / Saksa / Israel 2008

Valoa rauhanaktiivin talveen ja Lähi-idän tilanteen synnyttämään toivottomuuteen toi 20. helmikuuta elokuvateattereihin ja DocPoint-festivaaleille saapunut animaatiodokumentti Waltz With Bashir. Vaikka kyseessä on animaatioelokuva, voi silti unohtaa Disneyn ja Pixarin. Kyseessä on kriittinen puheenvuoro, 18-vuotiaan armeijaa käyvän miehen kokemus ja kuvaus sodasta. Animaatiosta vastaa israelilainen ohjaaja Ari Folman, jonka rohkeus ihastuttaa monellakin tavalla. Animaatio on hyvin poikkeuksellinen tapa käsitellä dokumentaarisia ja kansainvälispoliittisia aiheita. Samalla elokuva on hyvin henkilökohtainen, missä piileekin Waltz with Bashirin vahvuus. Se ei julista, vaan kertoo niin taitavasti, että ajatuksia ja ymmärrystä moneen suuntaan herää väkisinkin. Hatunnosto Suomen YLE:lle, joka on toiminut elokuvan yhtenä rahoittajana.
Elokuva kertoo Folmanin omiin muistoihin perustuvan matkan menneeseen, 1980-luvun alkuun. Filmin alussa Folmanilla ei ole armeijansa aikaisista tapahtumista muistissaan kuin yksi kuva: hän ja kaksi muuta nuorta sotilasta nousemassa merestä öisessä Libanonissa. Folman oli mukana, kun Israelin armeija piiritti ja sulki vuonna 1982 palestiinalaisten asuttamat Sabran ja Shatilan pakolaisleirit Libanonissa. Tavoitteena oli ajaa PLO:n sotilaat pois Israelin rajan läheisyydestä. Israel oli todennut leireillä piileskelevän 2000 ”terroristia”, joista ei kuitenkaan koskaan saatu todisteita. Muiden sodassa mukana olleiden muistoja kuuntelemalla ja keräämällä Folman yrittää elokuvassa palauttaa mieleensä omat, torjutut sotamuistot.

Kaksi päivää murhia ja raiskauksia

Sabran ja Shatilan leirit avattiin Israelin liittolaisena toimineelle libanonilaiselle falangisti-armeijalle. Kostoksi uuden presidentin, Bashir Gemayelin murhasta falangistit tuhosivat leirejä, murhasivat ja raiskasivat palestiinalaisia siviilejä kahden päivän ajan. Elokuva esittää Israelin silloisen puolustusministerin Ariel Sharonin kuulleen asiasta, kuitenkaan puuttumatta asiaan mitenkään. Siviiliuhrien arviot verilöylyssä vaihtelevat 800–3500 ihmiseen. Tätä verilöylyä Libanonissa asunut dokumenttiohjaaja Katja Lautamatti on kuvannut käännekohdaksi Lähi-idän konfliktissa. Tällöin Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagankin totesi Israelin muuttuneen hyvästä Davidista pahaksi Goljatiksi. Verilöylyn jälkipuinti pakotti israelilaiset itsetutkiskeluun, jota Waltz with Bashirinkin voidaan ajatella edustavan.
Viime kuukausina Israelin hyökättyä Gazaan on uusi konflikti rinnastettu myös Libanonin verilöylyyn 1980-luvun alussa. Nytkö Goljat on taas irti?
Vasemmistolainen israelilaislehti Al-Hamishmar piti Libanonin verilöylyä pahimpana juutalaisten kohtaamana tragediana sitten juutalaisten kansanmurhan toisessa maailmansodassa. Israelissa pohdittiin, mihin on kadonnut oman kansan oikeudentaju. Jää nähtäväksi, aiheuttaako Israelin kohtuuttomaksi arvioitu hyökkäys Gazaan samanlaista ja laajempaakin itsetutkiskelua.

Sopii herkemmällekin katsojalle

Waltz with Bashir on visuaalisesti vaikuttava ja tyylikkäästi toteutettu elokuvaelämys. Animaatiokerronta etäännyttää rajuja aiheita niin, että herkempikin katsoja kykenee asettumaan silmäkkäin tapahtuneen kanssa. Elokuva on itsetutkiskelua, niin Folmanille kuin israelilaisille yleensä. Ohjaaja on itse todennut, että elokuva on epäpoliittinen. Herää kysymys, voiko tällainen elokuva olla olematta jossain määrin poliittinen? Lähi-idän kontekstissa epäpoliittinen tarkoittanee sitä, ettei elokuva ole kummankaan sotivan osapuolen puolestapuhuja. Se pyrkii olemaan puolueeton tarkastelu. Toive rauhasta jää päällimmäisenä makuna suuhun elokuvan katsottua.
Elokuvassa näkyy kyllästyminen Israelin ulkopolitiikkaan ja myös kansalaisiinsa kohdistuvaan militaristiseen sisäpolitiikkaan. Elokuvaa on toisaalta kritisoitu siitä, ettei se riittävästi nosta palestiinalaisten uhrien ja verilöylystä selviytyneiden ääntä esiin ja esittää paikoin sotaretken kepeästi musiikkivideotyyliin. Elokuvan näkökulma kuitenkin perustelee valinnan – se on yhden ihmisen, yhden sotilaan kokemuksen kuvaus, johon luonnollisesti sisältyy erisävyisiä hetkiä. Kepeämmät osat korostavat nuorten miesten tietämättömyyttä, heidän rooliaan politiikan ja koston pelinappuloina. Myös he ovat sodan ja väkivaltaisen politiikan uhreja, vaikka selviäisivätkin hengissä.
Ari Folmanin ohjaus oli keväällä 2008 Cannesin filmifestivaalin puhutuin elokuva ja tulee toivottavasti puhuttamaan myös suomalaisia ja etenkin rauhanaktiiveja.

Lähteet:
Future Film Oy
Katja Lautamatti / DocPoint 2009 festivaalilehti