Obaman tavoitteena ydinaseeton maailma

Presidentti Barack Obaman hallinto tekee U-käännöksen USA:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan.

Barack Obaman tahdittama USA palaa kahdeksan yksinäisen vuoden jälkeen takaisin monenkeskiseen politiikkaan. Se tunnustaa jälleen YK:n ratkaisevan aseman ja kansainvälisten sopimusten merkityksen. Se aikoo maailman ilmastopolitiikan edelläkävijäksi ja ottaa radikaaleja askeleita kehityspolitiikassa. Se ottaa askelia kohti aseidenriisuntaa ja uskoo kaikkien ydinaseiden riisuntaan. Silti se pitää kiinni vahvan puolustuksen ideasta.
Obaman hallinto on poikkeuksellinen yhdistelmä vanhaa ja uutta. Kärkinimistä neljännes palveli presidentti Bill Clintonia. Ulkoministeri on Obaman kanssa viimeiseen saakka ehdokkuudesta kisannut Hillary Clinton. Puolustusministeri Gatesin taas ei ollut tarvis vaihtaa edes työhuonetta, hänellä vaihtui presidentti.
Obaman aseidenriisuntapolitiikka edustaa hänen pyrkimystään kansalliseen yhtenäisyyteen. Politiikkaa valmisteli jo Bushin aikana aktiivisesti kokoontunut ”bi-partisan committee”, jossa olivat edustettuina molemmat kongressin tasaväkiset puolueet, oppositiossa olleet demokraatit ja presidenttijohtoisessa järjestelmässä aina voitolle päässeet republikaanit. Obama perustaa neuvontajakseen kongressin kärkinimistä muodostuvan vastaavan ryhmän. Hän sitoutuu kuulemaan sitä ennen päätöksiään sotilaskäskyasioissa.
Obaman ulko- ja turvallisuuspolitiikan neuvonantaja on entinen Nato-komentaja kenraali James Jones, joka tunnetaan ranskankielen taidostaan. Jonesilla on sanavaltaa ja vaikuttamismahdollisuuksia suurvallan Eurooppa-politiikassa laajemminkin kuin Nato-asioissa.

Ydinaseeton maailma!

Presidentti Obama asetti kampanjassaan hyvin selväksi tavoitteeksi ydinaseettoman maailman (”goal of a world free of nuclear weapons”), kun hänen veteraanisukupolvea edustava vaihtoehtonsa John McCain jopa kieltäytyi aihetta koskevasta tärkeästä haastattelusta. Obama oli USA:n rauhanliikkeille Hillary Clintonia mieluisampi kandidaatti.
Globaali ydinaseettomuus on osa abolitionismiksi kutsuttua politiikkaa, jonka kannalle rauhanliikkeet siirtyivät viimeistään Abolition 2000-verkoston syntyessä. Tammikuussa 2007 sitä esittivät USA:n uudeksi linjaksi demokraatteja ja republikaaneja edustavat USA:n entiset ulko- ja puolustusministerit Schultz, Kissinger, Perry sekä senaattori Nunn.
Obama ei lausunut maagisia sanoja virkaanastujaispuheessaan, mutta ydinaseuhkan vähentäminen oli puheen kärkiviestejä. Nyt sanat ovat hänen ulkopoliittisessa ohjelmassaan. Aseriisuntapolitiikka on kuitenkin sidottu pelotteen säilyttämiseen.

Asemateriaalien tuotantokielto

Obama panostaa ydinasekelpoisen materiaalin hallintaan tähtäävään FMCT-sopimukseen (Fissile Material Cut-Off Treaty), jota on valmisteltu toista kymmentä vuotta YK:n CD-toimikunnassa. USA haluaa sopimuksesta globaalin.
Aseisiin kelpaavaa säteilevää materiaalia on valtaisia määriä heikosti suojatuissa varastoissa. Terroristiseen käyttöön riittää pienikin määrä, joka voidaan varastaa sairaalalaitteista tai automaattimajakoista.
Mikä merkittävintä, USA haluaa todennettavissa (verifioitavissa) olevan sopimuksen ydinlatausten (englanniksi: pit) materiaalien tuotantokiellosta. Todentamisteknologia ja –menetelmät ovat mahdollisimman hankala neuvotteluaihe. Kiinnostus sektoriin on herännyt uudelleen vasta viime vuosina (UK ja Norja sekä Vertic-järjestö. Myös ydinkoekieltoa valvova CTBTO-järjestö toteutti viime vuonna laajan todentamisharjoituksen Semipalatinskin vanhalla koealueella).

USA ottelee Venäjän kanssa

Obama sitoutuu ohjelmassaan lopettamaan ydinaseiden pitämisen välittömässä laukaisuvalmiudessa; hän haluaa vähentää ydinkärkien määrää yhdessä Venäjän kanssa; hän on jo joutunut ministerinsä Gatesin kanssa avoimeen kärhämään kongressin jo useaan kertaan pysäyttämän RRW-ydinkärkihankkeen jatkamisesta; hän haluaa laajentaa Euroopan keskimatkan ohjusten kieltosopimuksen maailmanlaajuiseksi.
Uuden ydinasepolitiikan alkufanfaareille on vain vähän aikaa. Kahdenkeskinen paini Venäjän kanssa on jo käynnistynyt START-sopimuksen uudistamisesta. Sitä ei voida päästää raukeamaan joulukuussa.
Keskimatkan ohjussopimuksen (INF-sopimus 1987) laajentamista globaaliksi esittivät USA ja Venäjä yhdessä YK:ssa jo 2007. Mutta mikä on itse INF-sopimuksen kohtalo, jos kaikki menee metsään? Mikä on tulevaisuus, jos USA ja Venäjä lukkiutuvat vuosikausien kiistaan?

USA haluaa vahvistaa ydinsulkusopimusta

Obaman presidenttikauden ulkopoliittisessa ohjelmassa luvataan vahvistaa YK:n ydinsulkusopimusta (NPT). Prioriteetti asetetaan tilanteessa, jossa poliitikotkin ovat alkaneet pohtia NPT:n henkiinjäämistä ensi vuoden tarkastelukonferenssissa. Vuoden 2005 konferenssi epäonnistui, ja Pohjois-Korea vaatii ydinasevallan statusta räjäytettyään ensimmäisen latauksensa lokakuussa 2006. Sillä uskotaan olevan yhä vähintään ainekset neljästä kuuteen pommiin.
Iranin aseenhankintaohjelman todellisuuteen uskotaan nyt laajasti, ja halutessaan aseeseen yltäviä kynnysvaltioita on noin 30.
USA haluaa kansainvälisen yhteisön asettavan purevat sanktiot NPT- sopimuksen rikkojille.
Ydinsulkusopimuksen uskottavuus on kovilla, koska sen avulla ei ole pystytty estämään ydinasemahtien lisääntymistä sopimuksen tunnustamista viidestä nykyiseen kahdeksaan valtioon. Ydinasevallat eivät ole riisuneet aseistustaan yli kymmeneen vuoteen, vaan uusi varustelukierre on alullaan. Tämä kannustaa uusia valtioita käynnistämään omia ohjelmiaan.
Kehitysmaiden silmissä NPT on rajoite, joka estää niitä tuottamasta itse edullisesti reaktoreihinsa polttoainetta. USA onkin ehdottanut polttoainekierron kansainvälistä Arabiemiirikuntien kanssa äskettäin tekemänsä sopimuksen antamalla mallilla.
Kehitysmaat ovat panneet merkille, että ydinteknologian ja -materiaalien tuottajavaltioiden konsortio NSG päätti Yhdysvaltain johdolla viime syyskuussa vapauttaa Intian kauppakiellosta. Intialle ei saanut myydä teknologiaa tai uraania, koska se ei ole suostunut liittymään NPT:n jäseneksi. NSG ei asettanut Intialle mitään ehtoja, jotka rasittavat NPT:n ydinasemaita. Se ei ole sitoutunut riisumaan aseitaan, pidättäytymään räjäytyksistä, avaamaan sotilaallisia laitoksiaan tarkastuksille, kieltäytymään ydinaseen ensikäytöstä saati antamasta takeita ydinaseettomille maille hyökkäämättömyydestä.
Samanlaista erityisasemaa ryhtyivät heti havittelemaan myös Pakistan ja Israel, joilla on ydinase ja jotka eivät suostu NPT:n jäsenyyteen sen paremmin kuin muihinkaan aseistuksen rajoitus- tai aseriisuntahankkeisiin.

Ohjuskilpi

Obaman suhtautuminen USA:n ohjustentorjuntajärjestelmän laajentamiseen on pidättyvän pragmaattinen: laajennetaan, jos järjestelmä toimii. Isossa-Britanniassa sijaitsee jo yksi sen tutka-asemista (Menwith Hill). Puolaan sijoitettavaa kymmenen ohjuksen patteria ja Tsekkiin sijoitettavaa tutkaa koskevat sopimukset voidaan panna keväällä täytäntöön.
Venäjän mielestä järjestelmä järkyttäisi Euroopan tasapainoa, koska maa uskoo Naton laajentumisen myötä ohjusten piankin ulottuvan sen strategiseen aseistukseen. Se taas merkitsisi kylmän sodan asetelmien paluuta: Itä vastaan Länsi, kun USA ja Venäjä muodollisesti ovat nyt strategisia kumppaneita; Georgian sodan jälkeen väkinäisen muodollisesti.
Saksan järeä seniorivaltiomieskvartetti (Schmidt-Weizsäcker-Bahr-Genscher) esittikin tammikuisessa vetoomuksessa paluuta ABM-sopimukseen, jonka presidentti Bush Venäjän suostumuksella siirsi historiaan 2002. Jos sopimus saataisiin uudelleen voimaan, se ainakin rajaisi kilpavarustelua.