Martin Luther Kingin syntymästä 80 vuotta

Kirjoittaja:

 

/
Martin Luther King on kenties kuuluisimpia väkivallattoman vastarinnan kannattajia. Kuvassa hän ja hänen vaimonsa.

Ihmisoikeusaktivisti Martin Luther King Juniorin syntymästä tuli kuluneeksi 80 vuotta tammikuun viides päivä 2009. Martin Luther King jr tunnettiin mustien oikeuksien puolustajana sekä väkivallattoman vastarinnan puolestapuhujana.
King johti vuoden 1955 Montgomeryn bussiboikottia. 381 päivää kestänyt boikotti sai alkunsa siitä, kun Rosa Parks kieltäytyi luovuttamasta paikkaansa valkoiselle miehelle. Boikotin tavoitteena oli kerätä huomiota Jim Crow -laille, joka velvoitti mustat antamaan istumapaikkansa valkoisille busseissa. 13. marraskuuta1956 Yhdysvaltain korkein oikeus totesi päätöksessään Jim Crow -lain rikkovan perustuslakia. Pitkälti Kingin ansiosta perustuslakiin lisättiin kansalaisoikeus- ja äänioikeuslait.
Montgomeryn bussiboikotin jälkeen King perusti vuonna 1957 Southern Christian Leadership Conferencen (SCLC), jota hän johti kuolemaansa saakka. King oli vannoutunut väkivallattoman kansalaistottelemattomuuden kannattaja ja toteutti filosofiaansa myös SCLC:n protesteissa. King vastusti vannoutuneesti myös Vietnamin sotaa sekä kiinnitti ponnekkaasti huomiota taloudelliseen eriarvoisuuteen.
Martin Luther King kuoli salamurhan uhrina 4. huhtikuuta 1968 Tennesseen Memphisissä.

Rauhanjärjestöt kaipaavat väkivallattomia esikuvia

Kingin syntymän vuosipäivä kirvoitti rauhanjärjestöt muistuttamaan ihmisiä siitä, että tarvitsemme väkivallattomuuden esikuvia.
”Martin Luther King osoitti esimerkillään, kuinka vaikeisiinkin ongelmiin voidaan puuttua käyttämättä väkivaltaa”, Suomen Rauhanliitto – YK-yhdistys, Sadankomitea ja Kristillinen rauhanliike muistuttivat tiedotteessaan Kingin syntymäpäivänä.
Rauhanjärjestöt toivovat Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman puuttuvan välittömästi Lähi-Idän konfliktiin sekä osoittavan moraalista ja eettistä johtajuutta Martin Luther Kingin hengessä.
Kingin muistoksi on käynnistetty myös yhdysvaltalainen kampanja. United for Peace and Justice -kampanjan tiedote muistuttaa, että Martin Luther Kingin Vietnamin sodasta kertoneen puheen sanat ovat osuvia vielä tänäkin päivänä. Kampanja nimeää yhdeksi tavoitteekseen asevarustelurahojen kanavoimisen asuntojen rahoittamiseen, terveydenhoitoon, koulutukseen, työllisyyteen sekä nykyisestä radikaalisti eroavaan ympäristöpolitiikkaan.
Kampanjan tavoitteena on toimia Martin Luther Kingin tavoitteiden toteutumiseksi. Kampanja pyrkii vähentämään rasismia, sotia sekä köyhyyttä. Lisäksi kampanja pyrkii laman alla lisäämään tietoisuutta varustelumäärärahojen massiivisuudesta, ja niiden vaikutuksesta talouteen.

Lehden numero: