EU:n perustuslaki ja aseteollisuus

Eurooppalainen asekauppaa vastustava verkosto ENAAT on julkaisuut netissä raportin ”Aseteollisuus ja EU:n perustuslaki”. Raportin ovat kirjoittaneet Martin Broek ja Wandela de Vries. Julkaisemme raportin yhteenvedon suomeksi (käännös: Oili Alm). Koko englanninkielinen raportti on osoitteessa

http://www.antenna.nl/enaat/publications/ArmsIndustry-EUConstitution.pdf

Aseteollisuus ja EU:n perustuslaki

Euroopan aseteollisuuden kehitystä on mahdotonta ymmärtää, ellei tunne politiikan, asevoimien ja aseteollisuuden yhteyksiä. EU:n perustuslain mukaan yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan tulee olla erottamaton osa EU:n ulko-ja turvallisuuspolitiikkaa. Eurooppa-neuvosto ”määrittää unionin strategiset edut ja vahvistaa yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tavoitteet”. Jäsenvaltioiden on määrä ”asettaa unionin käyttöön...siviili- ja sotilaallisia voimavaroja myötävaikuttaakseen ministerineuvoston määrittelemien tavoitteiden saavuttamiseen”. Tätä kapasitettia unioni voi käyttää unionin ulkopuolella rauhanturva-, konfliktinehkäisy- ja kansainvälisen turvallisuuden edistämistehtäviin YK:n peruskirjan periaatteiden mukaisesti. On syytä huomata, että muotoilu ”YK:n peruskirjan periaatteiden mukaisesti” ei merkitse samaa asiaa kuin ”YK:n päätösten mukaisesti”. Valittu muotoilu antaa mahdollisuuden sotilaallisiin operaatioihin ilman YK-mandaattia.

Euroopan turvallisuusstrategia (ESS) sisältää analyysin euroopan turvallisuusympäristöstä. Se määrittelee unionin strategiset tavoitteet ja näiden poliittiset seuraukset. Keskeiset ESS:n poliittiset vaikutukset on kirjattu perustuslakiin. Identifioidessaan koko joukon ongelmia ja konfliktien syitä, ESS on hyvin ”uhkapainotteinen”. Se yliarvioi terrorismin ja joukkotuhoaseiden muodostaman vaaran. Hyväksymällä ESS:n, EU menee askeleen pidemmälle kuin ns. Petersbergin kriisinhallintatehtävät, sillä EU:lta halutaan toimia ”ennen kuin ympärillä olevat valtiot heikentyvät”. Tarpeen vaatiessa tämä voi edellyttää sotilaallista interventiota, jopa varsin aikaisessa vaiheessa, koska ”ehkäisevä toiminta voi estää vakavammat ongelmat tulevaisuudessa”. Tämän vuoksi EU:n on ”...kehitettävä strateginen kulttuuri, joka kannustaa varhaiseen, nopeaan ja tarpeen vaatiessa voimalliseen interventioon”. Euroopan turvallisuusintresseille ei aseteta maantieteellisiä rajoja. Itse asiassa ESS tuo autonomisen eurooppalaisen keinovalikoiman olemassa olevien Naton keinojen rinnalle.

Sotilasneuvonantajien mukaan EU:n sotilaallisessa varustuksessa on aukkoja ja yhteensopimattomuutta. Jos kuitenkin kaikkia EU:n sotilaallisia voimavaroja tarkastellaan yhdessä, on paljon päällekkäisyyttä. Harmonisoidut, yhteensovitetetut hankinnat ja yhteiset voimavarat antaisivat EU-joukoille mahdollisuuden tehokkaampaan varainkäyttöön. Tämä olisi Euroopan puolustusviraston (European Defence Agency eli EDA) tehtävä. Perustuslain mukaan ”Jäsenvaltiot sitoutuvat asteittain parantamaan sotilaallisia voimavarojaan. Puolustuskyvyn kehittämiseksi, tukimuksen ja hankintojen edistämiseksi perustetaan Eurooppalainen puolustusvirasto (EDA)...” EDA:n tehtävänä on edistää koherenssia ja yhteistyötä Euroopan sotilasmateriaalihankinnoissa, vahvistaa euroopan oman sotilastarviketeollisuuden asemaa, ja erityisesti edistää eurooppalaista tutkimusta sotilaallisesti merkittävissä kysymyksissä.

EU:n sotilasbudjetti on yhteensä 160 miljardia euroa ja joukkojen yhteenlaskettu määrä on 1,6 miljoonaa sotilasta. Näin EU on maailman toiseksi mahtavin sotilasmahti. USA:n sotilasbudjetti on tällä hetkellä yli 330 miljardia, josta yli neljännes käytetään asehankintoihin. EU:n Nato-maihin kohdistuu suuria paineita tämän ”vajeen”  täyttämiseksi. Tämä parantaa niiden neuvotteluasemaa, jotka vaativat suurempaa sotilasbudjettia EU:lle. ISS:n mukaan noin 42 miljardia riittäisi kattamaan suurimmat puutteet, mutta ilmeisesti tämä on vain lähtöhinta. Tähän ei sisälly varoja hankintoihin, joita tarvitaan Euroopan aluepuolustuksen muuttamiseksi soveltumaan interventioihin ja sotiin ulkomailla. Siksi toiveet sotilasmenojen leikkauksista ovat epärealistisia. Vaikka valtioilla olisi yhteisiä asejärjestelmiä päällekkäisyyksien välttämiseksi, syntyy monia uusia ohjelmia ja prioriteetteja tehtävien siirtyessä alueen ulkopuolelle ja nämä maksavat mahdollisia säästöjä enemmän.

USA:n varustelubudjetti on valtava ja siitä maksetaan korkea hinta. USA:lla on valtava valtionvelka, jota maksetaan pääomavirroilla muista maailman rikkaista osista. YK:n köyhyysohjelman kokonaiskulut yhdentoista vuoden ajalle ovat alemmat kuin maailman yhteenlasketut sotilasmenot yhdelle vuodelle. Itä-Euroopan maissa sotilasmenot ovat globaalin keskiarvon alapuolella, mutta Natossa ja EU:ssa on paineita kasvattaa sotilasmenoja nykyisestä.

Eurooppa on edelleen monikansallinen kokonaisuus, jossa pääomat puolustavat erilaisia historiallisia intressejä. Euroopan sotateollisuutta on jossain määrin kuitenkin onnistuttu rationalisoimaan. Viimeisten 10 vuoden aikana on tapahtunut sarja yhteensulautumisia ja yritysostoja. Kolme eurooppalaista asejättiä on sulautunut yhteen: BAE Systems, jonka tuotannosta kolmannes on asesektorilla; EADS neljänneksen tuotannollaan ja Thales 2/3 tuotannollaan. Näiden yritysten keskeisiä tuotteita ovat kehittynyt aseteknologia, lentokoneet ja sotalaivat (BAE Systems), siviili-ja sotilaslentokoneet ja satelliitit (EADS) ja sotilaselektroniikka, muun muassa tutkat, kommunikaatio- ja valvontajärjestelmät (Thales).

Euroopan aseteollisuus kilpailee sisukkasti USA:n teollisuuden kanssa. USA pystyy valmistamaan laajan mittakaavansa vuoksi samaa teknologista tasoa edustavia tuotteita paljon halvemmalla. Poliikan tasolla on yritetty yhdentää lakitekstiä ja vientisäännöksiä ja edesauttaa yhteisiä hankintoja ja rahallista tukea. Yksi poliittinen hanke oli OCCAR eli Euroopan unionin kuuden suurimman asevalmistajamaan yhteinen hankintaohjelma. Yhteensovitetuilla suurilla tilauksilla oli takoitus saada aikaan halvempaa tuotantoa teollisuudessa. Vuonna 2000 samat maat allekirjoittivat puitesopimuksen Euroopan sotateollisuuden rakenneuudistuksesta. Sopimuksen tarkoitus oli harmonisoida säädöksiä ja helpottaa yhteistyötä asevalmistajien välillä näissä kuudessa maassa asetuotannon ja –viennin edistämiseksi. Sopimus helpottaa aseviennin valvontaa, koska näissä kuudessa maassa valvonta on vähäisempää kuin muissa maissa, mutta potentiaalisista ostajamaista on kaikkien kuuden sovittava yhdessä. Mahdollisten ostajamaiden luettelo on tarkoitus pitää salaisena. Vaikka OCCAR ja puitesopimus koskevat vain kuutta maata, niistä tulee osa EU:n perustuslakiprosessia, kun ne tuodaan EDA:n pariin.

Kun EU:n perustuslakitekstiä luonnosteltiin, tulevaisuuskonventin puolustusta käsitellyt työryhmä kutsui joukon asiantuntijoita kuultavaksi. Näihin kuului useita sotilaallisen taustan omaavia henkilöitä ja kolme heistä edusti sotateollisuutta. Heidän vaikutusvaltansa oli hyvin huolestuttavaa, etenkin kun siviilien ja kriitikoiden mielipide jäi kuulematta. Aseteollisuuden vaikutus on ilmeinen sikälikin, että ensimmäistä kertaa historiassa EU on alkanut rahoittaa aseteollisuutta. Aluksi rahoitusta voidaan myöntää vain ”kotimaan turvallisuustutkimukseen”, mikä tekee tuesta yleisön silmissä hyväksyttävämpää. Luultavasti on vain ajan kysymys, milloin avustusta aletaan myöntää myös sotateollisuuden tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Sotilaallisen tutkimuksen merkitystä EU:ssa heijastaa myös perustuslain teksti, jonka mukaan EDA:n tehtäviin kuuluu ”tukea puolustusteknistä tutkimusta”.

Koska EU:n alueelle voi myydä vain rajallisen määrän aseita, yritysten kannattaa pyrkiä viemään mahdollisimman paljon EU:n ulkopuolelle. Tällöin tutkimus- ja tuotekehityskulut tulevat myös alemmiksi. Aseviennin mukana viedään myös uutta teknologiaa, mikä taas lisää asetuotantokapasiteettia ja asevarustelua maailmalla. Vuosina 1999-2003 Eurooppa vastasi 23 prosentista maailman asekaupasta ja tästä määrästä 80 prosenttia meni Euroopan ulkopuolelle. Euroopan aseteollisuus on siis raskaasti riippuvainen viennistä. Asevalvontasäännöksiä on käytettävä ja niitä on tulkittava tiukasti, jotta teollisuuden vienti-intoa voidaan rajoittaa.

Asevientiä koskevan lainsäädännön harmonisoimiseksi EU on laatinut tavanomaisten  aseiden vientiä koskevat käytännesäännöt. Näihin sisältyy ehtoja koskien sosiaalimenoja, ihmisoikeuksia, sisäisiä ja kansainvälisiä konflikteja ja kansainvälistä turvallisuutta. Perustulaista asevalvonta on jätetty pois, vaikka siinä olisi voitu viitata olemassa oleviin säännöksiin ja käytännesääntöihin. Perustuslaissa on pykälä, jonka mukaan asevientisäännökset eivät kuulu EU:n velvollisuuksiin. Toisin kuin muilla talouden sektoreilla, asetuotannon turvaamiselle tai tukemiselle ei aseteta rajoitteita. Perustuslaki toteaa eksplisiittisesti, että jäsenvaltiot voivat ryhtyä tarpeellisiksi katsomiinsa toimiin puolustaakseen turvallisuusetujaan, jotka liittyvät aseiden, ammusten ja sotamateriaalin valmistukseen ja kauppaan; tällaisten toimien ei katsota vaikuttavan kielteisesti sisämarkkinoiden kilpailuedellytyksiin sellaisten tuotteiden osalta, joita ei ole tarkoitettu erityisesti sotilaallisiin tarkoituksiin. Vaikka perustuslakiin sisältyy puolustusviraston eli EDA:n toiminta ja sitä kautta sotatarviketeollisuuden toiminta, asevalvonta on jätetty selkeästi tekstin ulkopuolelle. Niin kutsuttu ”turvallisuuspoikkeama” antaa jäsenvaltioille mahdollisuuden ryhtyä mihin tahansa toimiin turvatakseen kotimaisen sotatarviketeollisuutensa.