Aseteollisuuden lobbarit

Kirjoittaja:

"Spend more, spend better and spend more together”, näin luonnehti silloinen Euroopan puolustusviraston EDA:n johtaja, Javier Solana EU:n sotilasmenojen suuntaa ja filosofiaa vuoden 2007 EU:n puolustusministerikokouksen jälkeen. Kokouksessa oli nostettu kolmanneksella kolme vuotta aiemmin perustetun EDA:n budjettia.

Eurooppalainen aseteollisuus lobbasi voimakkaasti EDA:n perustamisen puolesta. Puolustusviraston tehtäviksi kirjattiin koherenssin ja yhteistyön lisääminen sotilasmateriaalihankinnoissa, eurooppalaisen sotilasteollisuuden kansainvälisen kilpailukyvyn ja markkina-aseman vahvistaminen sekä sotilaallisesti merkittävän tutkimuksen rahoittaminen.

EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikan valmistelua vaivaa demokratiavaje ja läpinäkyvyyden puute. Tämä on nähtävissä muun muassa EDA:n perustamisprosessissa, jota Ben Hayes kuvaa yksityiskohtaisesti Statewatchin ja Transnational Instituten vuonna 2006 julkaisemassa “Arming Big Brother”- raportissa.
 
Prosessin keskiössä toimi niin sanottu korkean tason ryhmä, jonka perustamisesta, jäsenistä ja roolista ei käyty kattavaa keskustelua Eurooppa-neuvostossa, eikä Euroopan parlamentilta kysytty mielipidettä asiaan.  Eurooppalaisen turvallisuuspolitiikan muotoilu delegoitiin käytännössä suurelta osin ryhmälle, jossa aseteollisuudenedustajat olivat yliedustettuina ja joka ei ollut poliittisessa vastuussa kansalaisille.

Ryhmän 25 jäsenestä kahdeksan edustivat suoraan Euroopan silloisia suurimpia asetuottajia - BAE Systemsiä, Diehliä, EADSia, Ericsson Finmeccanicaa, Indraa, Siemensiä ja Thalesia.  Euroopan sotateollisuudessa on tapahtunut viimeisen vuosikymmenen aikana monia yhteensulautumisia ja yritysostoja. Tällä hetkellä eurooppalaisen aseteollisuuden “neljä suurta” ovat BAE Systems, EADS, Finmeccanica ja Thales, joilla kaikilla on edunvalvontatoimisto Brysselissä.

Kuva: Vredesactie

Kaikista kattavin aseteollisuuden etujärjestö Aerospace and Defence Industries Association of Europe, ASD perustettiin vuonna 2004, kun EDIG, AECMA ja EUROSPACE yhdistyivät. ASD:lla on jäsenjärjestöjä 20 maassa. Etujärjestön taloudellisesta painoarvosta kertoo se, että vuonna 2013 edellä mainitussa 20 maassa, yli 3000 ilmailu-, avaruus- ja puolustusteolllisuuden yhtiötä työllisti yli 777 000 henkeä ja niiden liikevaihto nousi yli 197,3 miljardiin.

ASD toimii puolustus- ja sotilaallisen sektorin tutkimusbudjettin ja uusien teknologioiden kehittämisvarojen lisäämiseksi sekä kansallisella että EU- tasolla. “Eurooppalainen teollisuus on vaarassa menettää kilpailukykynsä erityisesti suhteessa Yhdysvaltoihin, mikäli hallitukset eivät merkittävästi lisää uusin asejärjestelmien kehittämiseen ja hankkimiseen tarkoitettuja varoja”, kuuluu ASD:n ahkerasti toistama viesti.

ASD:n ja muiden aseteollisuuden edunvalvojien puolustusbudjettien kasvattamiseen ja aseviennin reunaehtojen parantamiseen liittyvä perusviesti on kaikkien luettavissa, mutta se millä tavoin näihin tavoitteisiin Brysselin päätöksentekokuplassa pyritään jää usein hämärän peittoon. 

“Transparency Internationalin ylläpitämästä Intergrity Watchista saa käsityksen siitä, ketä komission virkamiehet tapaavat, mutta tieto tapaamisten sisällöistä jää hyvin viitteelliseksi. Tähän on toivottavasti tulossa parannus, kun komission lupaama edunvalvojien pakollinen edunvalvojien rekisteröinti tulee voimaan. Parlamentissa tapahtuvasta lobbaustoiminnasta löytyy ylimalkaista tietoa Transparency Register -sivustolta.”, Bram Vrancken belgialaisesta Vredesactie-järjestöstä kuvaa.

Aseteollisuusyritysten omien toimistojen lisäksi Brysselissä toimii aseteollisuudelle myönteisiä ajatushautomoita ja verkostoja, kuten esimerkiksi aseteollisuuden suoraan rahoittama Sky and Space. KangarooGroup on yksi vaikutusvaltaisimmista sotateollisuuden intressejä herkällä korvalla kuuntelevasta verkostoista. Sen jäsenistöön kuuluu vaikutusvaltaisia europarlamentaarikkoja useista puolueryhmistä sekä sotateollisuusjättien edustajia.

“Komission ja neuvoston virkamiehet sekä europarlamentaarikot tapaavat lobbareita paljon juuri tämänkaltaisissa yhteyksissä. Ulkopuolisten on mahdotonta seurata, mistä aiheista ja mihin sävyyn näissä tapaamissa keskustellaan,” Vrancken summaa.

Näihin verkostoihin osallistuvilla on paljon vaikutusvaltaa. Periaatteessa kansalaisyhteiskunnan toimijatkin voivat osallistua niihin, mutta todellisuudessa kutsuperiaatteella toimivissa tapaamisissa ei heitä juurikaan näy. Samoin monet merkittävät viralliset tapahtumat, mukaan lukien Euroopan puolustusviraston vuosittainen konferenssi,  eivät ole kansalaisjärjestöille avoimia.

Rauhanjärjestöjen vaikutusmahdollisuuksia rajaa myös se, että vähäisillä resursseilla varustetut järjestöt toimivat lähinnä kansallisella tasolla. Vaikeaselkoisiin EU-päätöksenteon kiemuroihin ei ole mahdollisuuksia perehtyä. Vuonna 1984 perustettu European Network Against Arms Trade (ENAAT), johon Rauhanliitto ja Sadankomiteakin kuuluvat, seuraa EU:n asevientiä ja Brysselin päätöksentekoa. ENAAT:in resurssit ovat lähes olemattomat verrattuna miljardien liikevaihtoa pyörittävän aseteollisuuden edunvalvojiin.

Vrankenin arvion mukaan kansalaisyhteiskunnan olisi tärkeä aktivoitua aiempaa enemmän EU-tasolla turvallisuus- ja puolustuspoliittisissa teemoissa.  Etenkin nyt, kun komissio laajentaa vaikutusvaltaansa turvallisuuspolitiikassa ja tähtäimessä on eurooppalaisen projektin sotilaallisen aspektin syventäminen.

Euroopan turvallisuustutkimuksen neuvoa-antava lautakunta, jossa aseteollisuudella on vahva edustus, on keskeisessä roolissa eurooppalaisen turvallisuus- ja puolustustutkimusrahoituksen suuntaamisessa.

Tähän mennessä puhtaasti sotilaalliseen tarkoitukseen kehitettävä teknologia ei ole voinut saada EU-rahaa, mutta uusien teknologioiden kaksoiskäyttömahdollisuut ovat mahdollistaneet ehdon kiertämisen. Esimerkiksi  lennokki- ja miehittämättömien ilma-alusten teknologian kehitystyö oli saanut Statewatchin vuoden 2014 raportin mukaan ainakin 315 miljoona euroa EU:n tutkimusrahaa.

Kuva: Vredesactie

Aseteollisuuden vientimahdollisuuksien näkökulmasta erittäin merkittävä EU-säädösten muutos oli vuoden 2009 EU:n sisäiset asemarkkinat vapauttanut direktiivi. Direktiivi mahdollistaa kansallisten asevientiin liittyvien ehtojen kiertämisen. Aseita, aseen osia tai aseteknologiaa voidaan viedä kolmansiin maihin sen EU-maan kautta, jonka kansallinen asevientilainsäädäntö on kaikista löyhin.

Tavanomaisten aseiden vientiä koskevat EU:n käytännesäännöt, sisältävät ehtoja koskien sosiaalimenoja, ihmisoikeuksia, sisäisiä ja kansainvälisiä konflikteja ja kansainvälistä turvallisuutta. Näitä sääntöjä ei kuitenkaan aina noudateta ja EU:n perustuslain tasolla todetaan, että asevientisäännökset eivät kuulu EU:n velvollisuuksiin.

Toisin kuin muille talouden sektoreille, kansallisen asetuotannon turvaamiselle tai tukemiselle ei aseteta rajoitteita. Niin kutsuttu “turvallisuuspoikkeama” antaa jäsenvaltioille mahdollisuuden ryhtyä mihin tahansa toimiin kotimaisen sotatarviketeollisuutensa turvaamiseen.

EU:n puolustus- ja turvallisuuspoliittisissa prosesseissa näkyy Andrew Feinstein ja Alex de Waalin Advocacy in Conflict -kirjan artikkelissa analysoima legalistisen näkökulman ongelma. Sen lähtökohta on, että aseiden tuottaminen ja myyminen on laillista ja valtioiden tehokkaan sääntelyn alaista. Näin ollen kansainväliset konventiot ja sopimukset riittävät huolehtimaan kansainvälisen asekaupan mahdollisista ongelmista. Asekaupan ainoaksi ongelmaksi jää mahdollinen laiton asekauppa.

Feinsteinin ja de Waalin mukaan kansainvälinen rauhanliike on myös viime aikoina jäänyt liiaksi tämän viitekehyksen vangiksi ja keskittynyt kampanjoimaan tiettyjen aselajien käyttöä säätelevien kansainvälisten sopimusten puolesta.

Kansainvälinen normisto on tärkeää, mutta Feinstein ja de Waal varoittavat tälläisen ajattelun jättävän kriittisen tarkastelun ulkopuolelle asekaupan valtavat rakenteelliset ongelmat, joista yksi merkittävimmistä on korruptio. Sotilasteollisuuten ja asekauppoihin liittyvä korruptio ilmenee paitsi suorana päätöksentekijöiden ja politiikkojen lahjuksina, myös yleisempänä julkisen keskustelun “saastuttamisena”.

Keskusteluilmapiirin muokkauksen päämääränä  on pitää politiikan keskeisiä alueita, kuten turvallisuus- ja puolustuspolitiikka, julkisen ja demokraattisen tarkastelun ulkopuolella. Aseteollisuus pyrkii myös määrittämään turvallisuus- ja puolustuspolitiikan pitkälti sotilaalliseksi kysymyksessä, syrjäyttäen muut turvallisuusaspektit kuten tasa-arvon, sosiaaliset ja ympäristökysymykset sekä ihmisoikeudet turvallisuusagendalta.

Huoli aseteollisuuden kaappaamasta turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta ei ole uusi. Presidentti Dwight D. Eisenhower varoitti vuonna 1960 antamasta sotilasteollisuudelle aiheetonta ja liiallista vaikutusvaltaa puolustuspolitiikassa. “Ainostaan valppaat ja asiantuntevat kansalaiset voivat pakottaa valtavan sotilasteollisen puolustuskoneiston niveltymään rauhanomaisiin menetelmiin ja päämääriin siten, että turvallisuus ja vapaus voivat menestyä rinnakkain.”

Lehden numero: