Ydinaseeton maailma

Kirjoittaja:

Oslon ydinaseiden käytön humanitäärisiä uhkia tarkastellut kansainvälinen konferenssi puhalsi uutta puhtia ydinaseettomuuden puolesta kampanjointiin. Puhtaan nollan eli täydellisen ydinaseettomuuden saavuttaminen vaatii paitsi luovaa turvallisuuspoliittista ajattelua myös puolustusstrategioiden perusteellista pöyhintää.

Ydinaseettomuus saa paljon retorista kannatusta, mutta käytäntö puhuu toista kieltä. Ydinasevaltiot näkevät aseensa turvallisuuspolitiikkansa viimeisenä takeena. Pelote- doktriini on yhä voimissaan, reilut kaksikymmentä vuotta kylmän sodan päättymisen jälkeen.

Ydinaseettomuuden puolesta puhujat nostavat usein esiin ydinasevaltioiden ontuvan logiikan. Jos kerran ydinaseet ovat niin verraton turvallisuustae, eikö silloin olisi parasta, että mahdollisimman moni hankkisi ydinpelotteen puolustusarsenaaliinsa? Ydinaseettomien valtioiden joukossa on enemmän niitä, jotka peräävät ydinsulun valvonnan oheen laajempia saavutuksia varsinaisessa ydinaseriisunnassa.

Jawaharlal Nehru yliopiston kansainvälisen politiikan ja aseriisunnan professori Rajesh Rajagopalan  ydinasevaltioiden kansainvälisten ponnistelujen keskittyminen ydinasesulun pitävyyteen ei ole ihme. Ydinaseteknologian ei haluta leviävän uusiin maihin. ”Suurvalloilla on ollut yhteinen intressi varmistaa, että ydinasekerho ei laajene. Toisaalta into hävittää kriittinen voimatekijä, joka on pelannut suurvaltojen eduksi, on ollut vähäistä.”

Geneva Centre for Security Policy julkaisi tammikuussa ydinaseettoman maailman mahdollisia turvallisuuspolitiikan järjestelmiä ja toimintatapoia visioivan raportin ”Security in a world without nuclear weapons: visions and challenges”. Raportissa eri maanosissa toimivat ja erilaisiin teoreettisiin näkökulmiin nojaavat pohtivat sitä, miltä  turvallisuus ja vakaus voisi näyttää ilman ydinaseita ja millaiset doktriinit sekä kansainväliset järjestelmät ja instituutiot olisivat tarpeellisia tai mahdollisia ydinaseettomassa tilanteessa.

Raportin asiantuntijoista Robert Green omaa ydinaseiden vastaisissa piireissä harvanaisen taustan. Green on entinen Iso-Britannian laivaston upseeri Robert Green, joka toimi sotilasurallaan miehistönä ydinaseita kantaneissa helikoptereissa ja Buccaneer hävittäjissä. Green on yksi harvoista omakohtaista ydinasekokemusta omaavista brittiupseereista, jotka ovat julkisesti kääntyneet ydinasevastaisiksi.

Green toteaa, että nykyisissä ydinpelotedoktriineissa ydinaseiden oletetaan ehkäisevän konfliktien puhkeamista. Historiaa lähemmin analysoitaessa esiin nousee varsin erilainen kuva. Pelotteiksi ja turvallisuustakeiksi luodut asevarastot ovat puskeneet lähivaltioita ydinaseiden hankkimiseen. Ydinasevarastot ovat kasvattaneet naapureiden välistä epäluuloa ja siten luoneet alueellista epävakautta ja käynnistäneet asevarustelukaruselleja, joissa myös ydinaseteknologia on levinnyt.

Taistelukenttäkäyttöön tarkoitetut strategisia ydinaseita pienemmät taktiset ydinaseetkin aiheuttavat Greenin mukaan liian laajamittaisia tuhoja, jotta niitä voitaisiin pitää hyödyllisinä sotilaallisten tavoitteiden saavuttamisessa.

Laajemmaksi levinneen ydinsodan vaikutukset olisivat katastrofaaliset. ”Tavanomaisin asein sodittaessa suorat vaikutukset rajoittuvat enimmäkseen sotaakäyviin maihin. Ydinasekonfliktin vaikutukset olisivat paljon laajemmat. Jos Pakistanin ja Intian välille puhkeaisi alueellinen sota, jossa räjäytettäisiin 100 Hiroshima- suuruista ydinasetta, räjäytysten aiheuttamien tulimyrskyjen savun ilmastovaikutusten seurauksena olisi maailmanlaajuinen nälänhätä.”

Ydinaseriisunnassa eteenpäin pääsemiseksi Green näkee kiireellisimmäksi Venäjän vakuuttamisen siitä, että se ei tarvitse ydinasevarastoja puolustuskapasiteettinsa varmistamiseksi. Green näkee luottamuksen rakentamisen ensiaskeleiden olevan Yhdysvaltojen käsissä. Amerikkalaiset voisivat laskea strategisten ydinaseidensa valmiustilaa ja purkaa Euroopassa sijaitsevat taktiset ydinaseensa.

Frankfurtin rauhantutkimusinstituutin johtaja Harald Müller toteaa ydinaseettomuuteen pääsemisen vaativan perinpohjaista ajattelutavan muutosta. Nykyisenlaista pelote- käsitettä ei voida enää helliä turvallisuusdoktriinin keskiössä. Ydinaseettomassa maailman turvallisuusajattelu vaatisi Müllerin mukaan pelote- ajattelun muuttamista.

”Vallitsevassa doktriinissa pelote ymmärretään kansallisen tason turvallisuustakuuksi. Ydinaseettomassa maailmassa pelote muodostuisi suurvaltojen yhteisesti luomista kollektiivista turvallisuutta suojaavista toimenpiteistä.” Ydinaseettomuus ei siis tarkoita vain fyysistä asiaintilaa vaan viittaa myös kulttuurisiin ja psykologisiin ulottuvuuksiin, joiden täytyy muuttua nykyisestä, jotta nollaan voitaisiin päästä.

Müller kuvaa aseriisuntaa prosessiksi, jossa ei ainoastaan vähennetä konkreettisia asevarantoja vaan potentiaaliset viholliset muuntuvat prosessin myötä kollegoiksi. Ydinaseriisunta vaatii ydinasevaltioilta yhteistyötä, jossa kansainvälisesti tunnustetussa järjestelmässä valtiot yhdessä valvoisivat sovituissa tavoitteissa pysymistä. Sääntörikkurin ruotuun saattaminen saattaisi äärimmillään vaatia kansainvälistä kurinpitoa sotilaallisin iskuin. ”Yhden rikkoessa pelinsääntöjä, muiden pitäisi olla valmiita säilyttämään poliittinen yksimielisyys. Aseriisuntaprosessin suistuminen raiteiltaan pitäisi pystyä ehkäisemään yksituumaisesti, ilman liittolaispelejä pelaten.”

Liittolaiskoalitiot on pitkään nähty välttämättöminä turvallisuustakuiden tuojina. Shanghain kansainvälisen politiikan tutkimuslaitoksen johtaja Wu Chunsi varoittaa liittolaisajattelun vaaroista ydinaseettomuuteen pyrittäessä. ”Liittolaisuusajattelu nojaa voimatasapainon käsitteeseen. Monet tutkijat, erityisesti länsimaissa, uskovat liittolaisuuksien pitävän yllä turvallisuutta. Liittolaisuuden ydinpiirre ei kuitenkaan ole se, että liittolaisia sitoisi yhteen jokin tärkeä asia. Pikemminkin liittolaisuuden olennainen tunnusmerkki on jonkun tai jonkin vastustaminen. Jos tuo ”joku tai jokin” on toinen valtio, liittolaisajattelu jakaa maailmaan väistämättä eri leirihin ja estää yhteistuumaisen globaaleihin ongelmiin tarttumisen.”

Venäjän tiedeakatemian tutkija Andrei Zagorski korostaa monenkeskisten instituutioiden tärkeyttä matkalla ydinaseettomaan maailmaan. ”Asteittainen monenkeskisen päätöksenteon vahvistaminen turvallisuuspolitiikassa on välttämätöntä, jotta myös suurvallat saadaan kunnioittamaan yhteisiä sääntöjä. Kollektiiviseen turvallisuuteen turvaaminen vähentäisi hiljalleen tarvetta vedota kansalliseen itsepuolustusoikeuteen.”

Ensimmäinen askel aitoon kansainväliseen ja monenkeskiseen päätöksentekoon voisi olla olemassa olevien instituutioiden roolin laajentaminen. Zagorski ehdottaa Kansainvälisen atomienergiajärjestön valtuuksien vahvistamista standardien asettamisessa ja valvomisessa.

Ydinaseriisunnassa huomio kiinnittyy väistämättä suurvaltoihin. Jawaharlal Nehru yliopiston kansainvälisen politiikan ja aseriisunnan professori Rajesh Rajagopalan muistuttaa, että useimpien maiden turvallisuusstrateginen ympäristö on tällä hetkelläkin ydinaseeton. ”Pohjois-Vietnamille, Afghanistanille, Irakille ja jopa Egyptille, Syyrialle ja Jordanialle tavanomaisiin aseisiin liittyvä ylivalta on turvallisuuspoliittisesti keskeisempi teema kuin ydinaseet(…) Ydinaseettoman maailman vakautta pohdittaessa on otettava huomioon, että ydinaseettomuuden vaikutukset eivät välttämättä leviä ja tunnu tasaisesti kansainvälisessä systeemissä.” Ei pidä siis olettaa, että ydinaseettomuus automaattisesti esimerkiksi parantaisi alueellista vakautta.

Rajagopalan varoittaa myös tuudittautumasta ajatukseen, että nykyinen yhden tai muutaman valtion hegemonia jatkuisi ikuisesti. Rajagopalan näkee mahdollisen muutoksen, jossa muutaman globaalin suurvallan sijaan kansainvälinen järjestys nojaisi alueellisten voimavaltioiden suhteisiin. Tällaisesta muutoksesta saattaisi seurata vähäisempi kiinnostus kansainvälisten normien ja instituutioiden kehittämiseen ja jopa kansainvälisen kaupan vähittäinen hiljeneminen. Olisiko selkeämmin alueellisiin voimanapoihin rakentuvassa systeemissä mahdollista ylläpitää kollektiiviseen turvallisuuteen tähtääviä universaaleja kansainvälisiä instituutioita?

Tavanomaisten ase varustelukilvan hillitseminen on Rajagopalanin mukaan yksi ydinaseettoman vision keskeisistä haasteista. Täysin aseettoman maailman kuvitteleminen on vielä vaikeampaa kuin ydinaseettoman maailman, mutta Rajagopalan näkee, että joitain jo olemassa olevia tavanomaisten aseiden käyttöä ja kauppaa valvovia sopimuksia olisi mahdollistaa vahvistaa varustelukilpaa hillitseviksi.

Sveitsiläinen ydinaseriisuntaan keskittyvä suurlähettiläs Benno Laggner tiivistää ydinaseettomuuden puolesta kampanjoivien credon: ”Nollaa kohti kuljettaessa tarvitaan enemmän kuin peräänantamattomuutta. Meiltä vaaditaan ajattelutapaa, jossa uskomattomasta utopiasta tehdään saavutettava tavoite.”

Lehden numero: