Aihe: Turvallisuuspolitiikka

USA:n kongressi leikkasi varoja ohjuspuolustukselta »


USA:n kongressi hidastaa maan ohjuspuolustuksen laajentamista Eurooppaan. Heinäkuun lopussa kongressin valtiovarainvaliokunta puolitti hankkeeseen esitetyn rahoituksen, ja Eurooppaan sijoitettavien ohjusten osalta se nollattiin.

Raportti väittää: Yhdysvallat vetänyt pois ydinaseita Saksasta »

USA:n uskotaan poistaneen kaikki ydinkärkiset lentokonepomminsa Saksan Ramsteinin tukikohdasta vuoden 2007 alkuun mennessä. Tutkija Hans M. Kristensen perustaa päätelmänsä siihen, ettei Ramsteinin nimi esiinnyt enää julkisuuteen tulleissa aseiden huolto- ja tarkastusdokumenteissa.

Rypäleitä Kosovossa »

Vaikka Kosovon kansainväliset sotatoimet kestivät vain yksitoista viikkoa, niiden jäljiltä jäi maastoon suuri määrä räjähteitä, myös rypälepommeja, joita Naton joukot ja Jugoslavian armeija olivat käyttäneet. Nato on vahvistanut ampuneensa Kosovossa 1392 rypälepommia, joissa on ollut yhteensä 289.536 tytärammusta eli pikkupommia (englanniksi bomblet), 333 iskukohteessa.

Kolumni: Railakas Enbuske, populistinen pasifismi ja Nato »

 

SuomenMaaliskuun 30. päivän aamuna Ylen ykköskanavalla radioitiin toimittaja Tuomas Enbusken johdattelemana julkisuuden toistaiseksi railakkain Nato-keskustelu. Enbuske oli koonnut studioon kolme sanavalmista debatööriä, joiden kannat erosivat mielenkiintoisella tavalla toisistaan.

Aseidenriisunta ei näy puolueiden vaaliohjelmissa »

 

Eduskuntapuolueiden vaaliohjelmissa turvallisuuspoliittisia teemoja käsitellään suhteellisen niukasti. Useimmat puolueet tunnustavat Suomea kohtaavien uhkakuvien muuttuneen, mutta eivät näe  tässä tilanteessa aihetta sotilasmenojen karsimiseen.

Jos vaaliohjelmiin on luottaminen, halutaan sekä puolustusmenojen kansantuote-osuus että Suomen asevelvollisuusjärjestelmä säilyttää pääpiirteissään ennallaan myös seuraavalla vaalikaudella. Asevelvollisuutta ei kuitenkaan pidetä koskemattomana.

EU:n perustuslaki ja aseteollisuus »

Eurooppalainen asekauppaa vastustava verkosto ENAAT on julkaisuut netissä raportin ”Aseteollisuus ja EU:n perustuslaki”. Raportin ovat kirjoittaneet Martin Broek ja Wandela de Vries. Julkaisemme raportin yhteenvedon suomeksi (käännös: Oili Alm). Koko englanninkielinen raportti on osoitteessa

100 vuotta suomalaista rauhanliikettä »

Viime vuonna juhlittiin kansanvaltaa, kun tuli kuluneeksi sata vuotta siitä, kun säädyt hyväksyivät uuden valtiopäiväjärjestyksen ja vaalilain.

Toukokuussa 2007 tulee kuluneeksi sata vuotta yksikamarisen eduskunnan ensimmäisestä täysistunnosta. SAK viettää tänä vuonna ammattiyhdistysliikkeen 100-vuotisjuhlaa.

Myös Rauhanliike juhlii tänä vuonna 100-vuotisjuhlavuottaan.

Britannian Tridentit nielisivät 65 miljardia puntaa »

Britannian Trident-ydinasejärjestelmä vanhenee noin vuonna 2025. Viimeisten parin vuoden aikana maassa on käyty koko ajan kiihtyvää keskustelua ydinaseiden tulevaisuudesta: korvataanko Tridentit uudella ohjelmalla, pidennetäänkö niiden käyttöaikaa vai luopuuko Britannia kokonaan ydinaseista Tridentien myötä?

Uuden ohjelman kustannuksiksi on yleisesti arvioitu noin 25 miljardia puntaa ja sen elinikäisiksi kustannuksiksi puolustusministeriöstä saatujen lukujen mukaan noin 65 miljardia.

Pages

Subscribe to Aihe: Turvallisuuspolitiikka