Kolumni: Railakas Enbuske, populistinen pasifismi ja Nato

Kirjoittaja:

 

SuomenMaaliskuun 30. päivän aamuna Ylen ykköskanavalla radioitiin toimittaja Tuomas Enbusken johdattelemana julkisuuden toistaiseksi railakkain Nato-keskustelu. Enbuske oli koonnut studioon kolme sanavalmista debatööriä, joiden kannat erosivat mielenkiintoisella tavalla toisistaan.

Kirjailija ja runoilija Aarno Kotro ja europarlamentaarikko Aleksander Stubb kannattivat Suomen Nato-jäsenyyttä, Kotro vielä paljon voimakkaammin kuin Stubb. Voima-lehden päätoimittaja Kimmo Jylhämä piti Naton olemassaoloa historiallisesti ymmärrettävänä, mutta piti samalla Suomen liittymistä Natoon epäviisaana ja vaarallisena.

****

Kotro mainosti itseään pasifistina sillä perusteella, että hän kannattaa asevelvollisuuden lakkauttamista ja molemmille sukupuolille avointa vapaaehtoista palkka-armeijaa. Hänen voimakas Nato-jäsenyyden kannatuksensa perustuu Venäjän uhkaan, joka hänen mielestään voidaan torjua vain riittävän vahvalla sotilaallisella pelotteella. Sellaisen muodostaisi Suomen Nato-jäsenyys ja Suomen uudenaikaisesti varusteltu korkeatasoinen konearmeija.

Jylhämä antoi kannatuksensa asevelvollisuuden säilyttämiselle siksi, että siellä jokainen miesikäluokka saa konkreettisen kosketuksen totalitaariseen instituutioon, ja saa näin rokotuksen yleisempää poliittista totalitarismia vastaan. Naton vastustus perustui hänellä – kuten Kotrolla Naton kannatus – Venäjän mahdolliseen uhkaan. Naton jäsenmaana Suomeen kohdistuva uhka kasvaisi, jos Nato ja Venäjä joutuisivat konfliktiin. Erillistä uhkaa Suomeen toisaalta ei voi kohdistua, jos suhteet Venäjään säilytetään Suomessa hyvinä.

Stubbin asevelvollisuuden säilyttämistä puolustavan kannan perustelut eivät käyneet selviksi. Luultavasti hän arvostaa asevelvollisuuden yleistä maanpuolustusmyönteisyyttä ylläpitävää psykologista vaikutusta. Natoa Stubb sanoi aivan ehdottomasti kannattavansa muista kuin Venäjän uhkaan liittyvistä syistä. Tällaisia syitä ovat Stubbin mielestä Naton palvelusten tarve erilaisissa siviililuonteisissa kriiseissä kuten luonnonkatastrofeissa jne. Nato on Stubbille demokraattisten maiden hyödyllinen turvallisuusyhteisö. Mielenkiintoinen oli myös Stubbin kommentti, että Natossa jokaisella jäsenmaalla on veto-oikeus, YK:ssa vain viidellä turvallisuusneuvoston jäsenellä; siis YK on enemmän USA:n ohjailtavissa kuin Nato.

****

Tuomas Enbuske tekee reippaita ja kuunneltavia ohjelmia. Se vaatii toimittajalta kärjistyksiä ja asioiden katsomista yllättävistä näkökulmista. Kuitenkin, jos haluaa säilyttää maineensa intellektuaalisesti korkeatasoisten ohjelmien tekijänä, mihin tahansa hullutuksiin ei kannattaisi lähteä.

Tässä ohjelmassa Enbuske luiskahti mukaan Kotron populismiin pasifisti sanan käytössä. Harvoin kuulee enää kenenkään esittävän niin pelkistetyn voimapoliittista maailmankuvaa kuin se, mihin Kotro nojasi. Enbuske ei ainoastaan vaieten hyväksynyt, että Kotro esitteli itsensä pasifistina vaan syyllistyi ohjelman toimittajana samaan myös itse. Ei sitä sarkasmiksikaan voinut tulkita.

Onko Stubbin hempeä Nato-kuva harkittua populismia vai pelkästään sinisilmäisyyttä, jäi nyt niin kuin ennenkin arvoitukseksi. Poliittisia realiteetteja ovat ensinnäkin, että Nato on sotilasliitto, ja toiseksi että USA on voinut käyttää sen jäsenmaita rekrytointipohjana muodostaessaan ns. halukkaiden koalitioita.  Nato kuuluu sen ajatussuunnan välineistöön, jossa globaali turvallisuus mielletään ensisijaisesti asevaraiseksi. Yhteistyövarainen turvallisuusajattelu ei sitä tarvitse. Siinä Nato on pikemminkin ongelma kuin ratkaisu.

Lehden numero: