Aihe: asevelvollisuus

Asevelvollisuuden kallis hinta »

Varusmiehille maksettavan päivärahan korottaminen mahdollistaisi sekä puolustusmenojen supistamisen että asevelvollisuuden lakkauttamisen

Kansalaisuuspakko »

Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius kertaa ne turhat syyt, joilla pakollista kansalaispalvelusta on perustelut. Yksikään niistä ei vakuuta.

Kymmeniä suomalaisia aseistakieltäytyjiä teloitettiin vuonna 1918  »

Tuhannet suomalaiset välttelivät viimeiseen asti aseisiin tarttumista sisällissodan aikana. Useimmiten se vaati käpykaartilaisuutta tai muuta esivallan uhmaamista, mistä seurauksena saattoi olla kuolema.

Kansalaispalvelus on pakkotyötä »

Tiedättekö sen myyräpelin? Sen jossa myyrä aina nousee kolostaan ja pelaajan tehtävä on lyödä myyrät takaisin koloihinsa ja sitten aina uusi myyrä tulee esille kolosta ja pelaaja jatkaa myyrien lyömistä nuijalla koloihin. Samalta vaikuttaa keskustelu kansalaispalvelusta.

Aseistakieltäytymisuutisia: hovioikeudelta käänteentekevä ratkaisu totaalikieltäytyjien tuomioihin »

Hovioikeus on vapauttanut vankeuteen tuomitun totaalikieltäytyjän rangaistuksesta. Päätöksessä todetaan, että ainoastaan Jehovan todistajien vapauttaminen ase- ja siviilipalveluksesta on vastoin perustuslain syrjintäkieltoa.

Siviilit sodan nappuloina »

Rauhanliikkeen pitkäaikainen aktiivi ja entinen kansanedustaja Ilkka Taipale kirjoittaa kolumnissaan siviilien kärsimyksistä sodissa.

Sukupuoli ei tee kenestäkään sotilasta »

Päätoimittaja Eekku Aromaa kritisoi asevelvollisuusjärjestelmää ja sen vaikutusta yhteiskuntaan. Panssaroidun maskuliinisuuden aika on ohi.

Vakaumus vaakalaudalla »

Työ- ja elinkeinoministeriö toteuttu Siviilipalvelus 2020 -raportissa ehdotetun selvityksen siviilipalveluksesta ja siviilipalveluksen suorittajista. Raportti on muun muassa Aseistakieltäytyjäliiton näkemyksen mukaan hyvinkin ongelmallinen.

Ohi on –kampanja vaivaa vasemmistoa »

Laajan asevelvollisuuden kritiikki on suurinta Vasemmistoliiton kannattajien keskuudessa. Heistä lähes kaksi kolmasosaa haluaisi muutosta nykymalliin. Vasemmistolaisista järjestöistä Ohi on –kampanjaa on kuitenkin lähtenyt tukemaan ainoastaan Vasemmisto-opiskelijat.

Miksi vasemmistolaiset järjestöt eivät laajemmin koe Ohi on –kampanjaa omakseen?

Kutsuntakampanjaa jo kuudella vuosikymmenellä »

Aseistakieltäytyjäliiton jokasyksyinen kutsuntakampanja sai tänä vuonna Helsingissä poikkeuksellisen näyttävän alun. Varhain ensimmäisen kutsuntapäivän aamuna parikymmenpäinen klovnijoukko asteli Brahen kentän varjoista pääkaupungin kutsuntapaikkana jo vuosikymmeniä toimineen suomenkielisen työväenopiston eteen. Rumpuja paukuttaneiden klovnien sotaharjoitus jatkui puolisen tuntia tiukasti maahan katselevien upseerien ja hämmentyneenä naureskelevien uusien asevelvollisten saapuessa hiljakseen kutsuntapaikalle.

Pages

Subscribe to Aihe: asevelvollisuus