Aihe: Jan Koskimies

Vuoden 2014 rauhanpalkinto EAPPI-ohjelmalle käytännön rauhantyöstä »

Sadankomitea antoi vuoden 2014 rauhanpalkinnon Suomen EAPPI-ohjelmalle sen palestiinalaisalueilla tekemästä konkreettisesta, pitkäjänteisestä ja puolueettomasta rauhantyöstä.

Ohi on –kampanja vaivaa vasemmistoa »

Laajan asevelvollisuuden kritiikki on suurinta Vasemmistoliiton kannattajien keskuudessa. Heistä lähes kaksi kolmasosaa haluaisi muutosta nykymalliin. Vasemmistolaisista järjestöistä Ohi on –kampanjaa on kuitenkin lähtenyt tukemaan ainoastaan Vasemmisto-opiskelijat.

Miksi vasemmistolaiset järjestöt eivät laajemmin koe Ohi on –kampanjaa omakseen?

Suomi turvautuu laittomiin rypäleaseisiin »

Rypäleaseita käytettiin jo toisessa maailmansodassa ja laajamittaisemmin ne olivat käytössä Vietnamin sodassa. Suuren yleisön tietoisuuteen rypäleaseet tulivat Libanonin sodassa 2006 Israelin pudotettua niitä asutuille alueille Etelä-Libanonissa. Libanonin sota oli myös kimmoke kansalaisjärjestöjen ajamalle prosessille rypäleaseiden kieltämiseksi.

Ohi on - oletko valmis? »

Asevelvollisuuden sijaan Sadankomitea kannattaa vapaaehtoisuuteen pohjautuvaa, huomattavasti nykyistä pienempää armeijaa. Suomella ei ole mitään syytä ylläpitää erästä Euroopan suurimmista armeijoista. Armeijaa, joka on suurempi kuin muiden Pohjoismaiden armeijat yhteensä.

Myyttinen sotaveteraani »

Katsoin veteraanien kuoron esiintymistä televisiosta. Eldankajärven jää, Elämää juoksuhaudoissa ja Karjalan kunnailla kaikuivat – laulajien keski-ikä oli noin kuusikymmentä. Kuorolaulajina herrat olivat varmasti veteraaneja, mutta sodan käyneiden rintamaveteraanien ikäluokkaa ei riveissä paljon näkynyt.

Suomen osalta toinen maailmansota päättyi 27. huhtikuuta vuonna 1945, kun natsi-Saksaa vastaan käyty Lapin sota loppui. Nuorimmat toisen maailmansodan suomalaiset rintamaveteraanit ovat siten nykyisin noin 85-vuotiaita, kotirintaman sotilaspojatkin lähes 80-vuotiaita.

Asebudjetista kamppaillaan kovilla panoksilla »

Puolustusvoimien on uuden tilanteen edessä, kun rahasta on pakko säästää, ja oman toiminnan identiteetti on samalla murroksessa. Miten uudistaa järjestelmää aiempaa pienemmillä resursseilla?

Puheloinen ja Häkämies eivät puhu uhista vaan asehankinnoista »

Puolustusvoimain komentaja, kenraali Ari Puheloinen ja puolustusministeri Jyri Häkämies (kok.) puhuivat Helsingissä 194. maanpuolustuskurssin avajaisissa 20. syyskuuta. He maalailivat tulevaisuudennäkymiä puolustusvoimien laajoista supistuksista.

Afganistanin sodan siviiliuhrit rapauttavat rauhaa »

Afgnanistanissa kuoli vuonna 2009 yli 2 400 siviiliä. Maan vastalauseista huolimatta tuhoisat ilmaiskut jatkuvat, ja siviilien suojelu on surkealla tolalla.
 
Kriisinhallinnan tärkeimpänä tavoitteena tulisi olla siviilien suojelu. Sotilaallisen kriisinhallinnan periaatteena tulisi olla "last in, first out", eli aina kun mahdollista, annetaan etusija siviilitoimijoille. Pitkittyvä sotilaallinen voimankäyttö sen sijaan vain vahvistaa osapuolten uskoa väkivaltaan ja luo pohjaa uusille konflikteille.
 

Asekauppasopimus etenee YK.ssa »

 

data-cke-saved-src=/files/u1/2963275353_e3d1eac37e_b.jpg
Control Arms kampanjoimassa asevientisopimuksen puolesta

Asekaupan kansainvälinen valvontahanke etenee rivakasti. Aseidenriisuntakysymyksiä käsittelevä YK:n komitea hyväksyi 30. lokakuuta päätöslauselman, jossa esitetään kansainvälisen asekauppasopimuksen (Arms Trade Treaty) solmimista.

Kolumni: Gazan umpisolmu ei aukea väkivalloin »

Israelin tulivoiman tähtäimenä maailman suurimmassa ghetossa eli Gazassa ovat vastuuttomasti olleet siviilit ja esimerkiksi avustusjärjestöjen ylläpitämät klinikat sekä koulut. Suomessakin uutisointi sivuuttaa terrorin syyt ja keskittyy väkivallan kuvailuun.

Pages

Subscribe to Aihe: Jan Koskimies