Aihe: Palestiina

Suomen ja Israelin välisen asekaupan vastustus voimistuu »

Asekauppa, jota Suomi käy muun muassa Israelin kanssa on vakavasti ristiriidassa Suomen ihmisoikeuspolitiikan kanssa. Pauli Huotari käy läpi artikkelissaan erityisesti ICADH Finland -järjestön Suomen ja Israelin välisen asekaupan vastaista toimintaa.

Ihmisoikeustyötä miehityksen keskellä »

Israelissa toimii monenlaisia arvokasta työtä tekeviä järjestöjä, joista ihmisoikeustyötä luotettavan tiedon avulla tekevä B'Tselem on yksi näistä.

Väkivaltainen pelote vs. väkivallaton painostus – tapaus Gaza »

Israelin miehityksen alla olevan Gazan tilanne kärjistyi lokakuun lopussa. Kahden viikon aikana Israel tappoi palestiinalaisia siviilejä ja taistelijoita ja palestiinalaiset hyökkäsivät Israelin miehitysjoukkoja vastaan sekä ampuivat raketteja siviilikohteisiin Israelissa. Marraskuun 13. päivä saatiin aikaan tulitauko. Marraskuun 14.

Luomuolutta Länsirannalta »

Taybehin kylässä Palestiinalaisalueen Länsirannalla tuotetaan haastavissa olosuhteissa olutta, jota myydään ympäri maailmaa. Vuoristotie mutkittelee vehreiden laaksojen läpi Taybehin kylään, joka sijaitsee 15 kilometrin päässä Palestiinalaisalueen pääkaupungista Ramallahista. Tässä pienessä kristittyjen asuttamassa palestiinalaiskylässä tuotetaan olutta, jota viedään Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Aasiaan saakka.

Siirtokuntalaisten väkivalta lisääntynyt huimasti Länsirannalla »

Israel jatkaa kansainvälisen lain vastaisten siirtokuntien rakentamista ja laajentamista palestiinalaisalueille. Tämä ei kuitenkaan siirtokuntalaisille riitä, sillä myös heidän väkivaltansa miehitettyjen alueiden asukkaita kohtaan lisääntyy uhkaavasti.

”Laissa kielletty ei tapahdu”? - Todistajanlausunnot kertovat palestiinalaislasten kaltoin kohtelusta Israelin vankiloissa »

Israel soveltaa miehitettyjen alueiden palestiinalaislasten kurinpitoon sotilaslainsäädäntöä ja sulkee heitä vankiloihin. Pelottelu- ja voimakeinoilla on kauaskantoisia, traumatisoivia vaikutuksia, jotka heijastuvat paitsi palestiinalaisperheisiin, myös koko Israelin ja Palestiinan väliseen rauhanprosessiin.

Konflikti odottaa ratkaisua tai ratkaisijaa – eli mistä palestiinalaisten valtioaloitteessa lopulta on kyse? »

Palestiinalaishallinto jätti 23. syyskuuta YK:lle jäsenhakemuksensa, joka on parhaillaan turvallisuusneuvoston käsiteltävänä. Oletettavaa on, että Yhdysvallat käyttää veto-oikeuttaan, mistä seuraa, ettei turvallisuusneuvosto voi esittää Palestiinan hyväksymistä maailmanjärjestön jäseneksi.

Jäsenhakemuksen jättämistä on tulkittu keinoksi saada Israelin ja palestiinalaisten väliset rauhanneuvottelut uudelleen käyntiin. Viimeksi neuvotteluja käytiin viime vuoden syyskuussa, mutta ne kariutuivat, kun Israel päätti jatkaa siirtokuntien rakentamista.

Kuka keskustelee, ja miten ja miksi? - palestiinalaisten valtionjulistus ja uutisten lukemisen taito »

Mediakeskustelu palestiinalaisten valtion tunnustamisesta on monisyistä ja moniäänistä. Aina debatti ei perustu ainakaan kokonaan tosiasioihin, vaan näkökulmat saattavat olla hyvinkin kapeita. Miten siis Palestiina-uutisia tulisi lukea?

Palestiinalaishallinto hakee tunnustusta YK:sta »

Sekä Israelissa että Palestiinassa odotetaan jännityksellä seuraavaa YK:n yleiskokousta syyskuussa. Tarkoituksena on, että yleiskokous äänestäisi itsenäisen Palestiinan valtion tunnustamisesta, mutta epäselvää on, olisiko siitä hyötyä.

Palestiinalaishallinnon presidentti Mahmud Abbas vahvisti kirjoituksessaan New York Timesissa toukokuun puolivälissä, että yleiskokouksessa haetaan tunnustusta palestiinalaisvaltiolle, joka noudattaisi vuoden 1967 rajoja. Lisäksi Abbas ilmoitti Palestiinan hakevan samassa yhteydessä YK:n jäsenyyttä.

Rakentavaa aktivismia Länsirannalla »

 

Israel tuhoaa palestiinalaisten koteja Länsirannalla. Suomalaiset aktivistit osallistuvat niiden jälleenrakentamiseen, vaikka seurauksena saattaa olla karkotus ja maahantulokielto.

data-cke-saved-src=/files/kuvat/Pax_3--2011_Kuva_juttu_07_ICAHD.jpg

Pages

Subscribe to Aihe: Palestiina