Kuka keskustelee, ja miten ja miksi? - palestiinalaisten valtionjulistus ja uutisten lukemisen taito

Kirjoittaja:

Mediakeskustelu palestiinalaisten valtion tunnustamisesta on monisyistä ja moniäänistä. Aina debatti ei perustu ainakaan kokonaan tosiasioihin, vaan näkökulmat saattavat olla hyvinkin kapeita. Miten siis Palestiina-uutisia tulisi lukea?

Kuluneen kesän ja alkusyksyn mittaan on maailman mediassa keskusteltu palestiinalaisten aikomuksesta toteuttaa pitkäaikainen valtiohaaveensa lähestymällä YK:ta oma-aloitteisesti. Aikomus toteutuikin YK: yleiskokouksessa 23. syyskuuta, kun palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas luovutti jäsenhakemuksen maailmanjärjestön pääsihteerille Ban Ki-Moonille.

Uutisointi ja debatti asian ympärillä on osa laajempaa keskustelua, jota käydään Israelin ja palestiinalaisten välisestä ja vuosikymmenten saatossa valtavaksi ongelmavyyhdeksi paisuneesta konfliktista. Asiasta tuntuu olevan sanottavaa miltei kaikilla ja kaikkialla, eikä suinkaan vähiten meillä Suomessa. Siten myös aiheesta julkaistavat artikkelit ja raportit istuvat tai istutetaan tiettyyn osaan keskustelua, joka valitettavan usein äityy väittelyksi ajatustenvaihdon sijaan. Pahaa-aavistamattoman ja varsinkin aiheeseen perehtymättömän lukijan on oltava tarkkana, ettei pää mene pyörälle usein ristiriitaiselta vaikuttavan informaation syövereissä.

Mitä ja miten mediassa siis kerrotaan palestiinalaisten aikeista perustaa oma, yli 60 vuoden ajan tavoiteltu oma valtio? Mikä kirjoituksissa on varmaa tietoa, mikä taas kertoo enemmän kirjoittajan mielipiteistä?

Faktaa on, että palestiinalaisten poliittinen johto on useaan otteeseen ilmaissut valmiutensa ja aikomuksensa pyytää tunnustusta Palestiinan valtiolle YK:n yleiskokouksessa tänä syksynä, ja että näin on lopulta tapahtunut. Useat valtiot ovat jo ilmaisseet valmiutensa tunnustaa itsenäinen Palestiina. Faktaa on myös, että Israel ja sen vahvin liittolainen Yhdysvallat ovat ilmaisseet kriittisen suhtautumisensa yksipuoliseen aloitteeseen. Palestiinalaisvaltiolle myönteisimmissä kannanotoissaan USA, Israel ja myös EU toivovat, että sopuun päästäisiin nimenomaan Israelin ja palestiinalaisten välisten neuvottelujen kautta. Neuvottelupöytään osapuolia ei kuitenkaan ole saatu sitten syksyn 2010, jolloin Israel kieltäytyi jatkamasta siirtokuntiensa rakennuskieltoa. Tämä sai palestiinalaiset kieltäytymään neuvotteluista, sillä siirtokuntien rakentamisen jatkuessa yhteistä neuvottelupohjaa ei katsota olevan.

Suuri osa muusta informaatiosta onkin sitten vähemmän yksiselitteistä. Yksinkertaistaen näkemyksissä voidaan kuitenkin erotella kaksi päälinjaa tai pikemminkin ääripäätä. Yhdessä ääripäässä valtion julistaminen ja sen kansainvälinen tunnustaminen nähdään oikeutettuna tavoitteena ja asiallisena pyrkimyksenä. Toinen ääripää taas pitää palestiinalaisvaltiota kapinamaisena päähänpistona ja turvallisuusriskinä, joka tavalla tai toisella on syytä saada aisoihin, ennen kuin projekti etenee liian pitkälle. Ensiksi mainittua leiriä edustavat usein palestiinalaisten oma media, kuten odottaa saattaa, mutta kansainvälistäkin tukea tämä näkemys saa. Toista ääripäätä taas pitää vahvasti pystyssä israelilainen oikeistojournalismi niin ikään kansainvälisine tukijoukkoineen.

Ääripäiden väliin mahtuu monia verraten pehmeämpiäkin linjauksia ja näkökantoja eri maiden tiedotusvälineissä. Esimerkiksi suhteellisen kohteliaasti asiassa esiintynyttä EU:ta pidetään vaa’ankielen asemassa olevana toimijana, joka on sekä Israelin että palestiinalaisten puolella. Näistä kumpikin pyrkii luonnollisesti vaikuttamaan eurooppalaisten valtioiden mielipiteisiin ennen syksyn kriittistä äänestystä YK:ssa. Toki myös sekä Israelissa että palestiinalaisalueilla vallitsee useampia mielipiteitä tästä tunteita herättävästä kysymyksestä. Kovimmat näkökannat saatetaan kuitenkin itse asiassa esittää muualla kuin maiden sisällä.

Uutisten laadintaa ja etenkään niiden lukemista ei lainkaan helpota se, että sekä informaation välittäjien että sen vastaanottajien parissa tietoa muokataan ja tulkitaan niin monista eri lähtökohdista. Israelista ja Palestiinasta kirjoitettaessa voidaan esimerkiksi nojautua historiaan ja vedota ”historiallisiin totuuksiin” taikka ”oikeuksiin”, mikä tarkoittaa tietyn, enemmän tai vähemmän todenmukaisen historiantulkinnan ensisijaistamista. Toisaalta asiasta voidaan käydä kädenvääntöä myös juridisin sanakääntein, jolloin on valittava, keskustellaanko asiasta kansainvälisen oikeuden vaiko esimerkiksi Israelin oman lainsäädännön ja -käytäntöjen näkökulmasta – nämä kun ovat monelta osin ristiriidassa juuri palestiinalaisalueiden kohtelun osalta. Kenties hankalin tapa pyrkiä asiassa selvyyteen on keskittyä uskontoihin, jolloin kommentointi muotoutuu voimakkaasti puhujan henkilökohtaisen vakaumuksen mukaan. Lisäksi mukaan voidaan ottaa vaikkapa etniseen jaotteluun perustuvaa argumentointia ja väittää, että juutalaisvaltion on oltava etnis-historialliselta taustaltaan juutalaisen väestön asuttama, jotta se olisi juutalaisvaltio, tai palestiinalaisvaltion puolestaan etnisten palestiinalaisarabien tyyssija.

Erilaisten perspektiivien ja mielipiteiden korostamisen ohella uutisten laadinnassa ja vastaanottamisessa on merkittävää myös se, mistä ei uutisoida. Elokuussa kerrottiin laajasti Israelin asuntopulan ja heikon sosiaalis-taloudellisen tilanteen aikaansaamista, nopeasti yltyvistä mielenosoituksista. Sinänsä mielenkiintoinen aihe eli Israelin sisäiset ongelmat ja vahvistuva, omia oikeuksiaan ajava kansalaisliike saattaakin uutisvirrassa jättää varjoonsa palestiinalaisten poliittisen johdon valtiosuunnitelmien seurannan. Myös palestiinalaisalueilla on vahvistumassa kansalaisten oma aktivismi, jossa pyritään mielenosoitusten ja erinäisten tempauksien avulla tuomaan päivänvaloon Israelin tekemät ihmisoikeusloukkaukset. Yksi esimerkki järjestäytymisestä on palestiinalaislähtöinen, kansainvälinen BDS-kampanja (Boycott, Divestment, Sanctions), joka muun muassa vaatii Israelille välitöntä ja kattavaa asevientikieltoa.

Toisaalta joko–tai -uutisointi eli raportointi vain yhdestä näkökulmasta voi estää alueen ongelmien ja niiden keskinäisten yhteyksien syvemmän analysoinnin. Esimerkiksi näin: Miten Israelin taloustilanteeseen vaikuttaa se, että palestiinalaisalueiden siirtokuntien ja miehityksen ylläpitämiseen uppoaa jatkuvasti huomattava määrä varoja, jotka miehityksen ja siirtokuntarakentamisen loppuessa – eli vaikkapa itsenäisen Palestiinan valtion syntyessä – voitaisiin käyttää kokonaisuudessaan Israelin kansalaisten hyvinvoinnin lisäämiseen?

Näkökulmien moninaisuus tai kapeus vaikuttaa siihen, minkälaista tietoa Israelista ja palestiinalaisalueista halutaan tuottaa – ja mikä kenties vieläkin olennaisempaa, siihen, minkälaista tietoa halutaan ottaa vastaan ja miten sitä tulkitaan.

Etenkin toimittajat saavat tuntea nahoissaan aihepiirin kiistanalaisuuden. Arthur S. Brisbane, yksi New York Timesin päätoimittajista, joka on saanut vastaanottaa suuren määrän teemaan liittyvää yleisöpalautetta, kirjoittaa kesäkuisessa kolumnissaan seuraavasti: “Saamani valitukset vaihtelevat suuresti. Jotkut koskevat laajempia asioita, mutta usein ne liittyvät tietyn fraasin tai sanan käyttöön tai sijoitukseen lehdessä.” Hän kiteyttää: ”Oli senhetkinen tapahtuma mikä hyvänsä, yksi on varmaa, kun puhutaan New York Timesista ja lukijoista, jotka seuraavat tätä aihetta tiiviisti: Sen käsittelytapa tulee herättämään suuttumusta.”

Toteutui palestiinalaisvaltioprojekti syksyllä 2011 tai ei, voidaan varmuudella ennustaa ainakin se, että asiasta ollaan tulevaisuudessakin monta mieltä – ja uutisointi jatkuu sen mukaisena.

/

/

/

Chris Yunkerin kuvia palestiinalaisalueiden ja Israelin rajamuurista Länsirannalla; Palestiinalaispojat ja kyyhkynen Länsirannalla.

Lehden numero: