Konflikti odottaa ratkaisua tai ratkaisijaa – eli mistä palestiinalaisten valtioaloitteessa lopulta on kyse?

Kirjoittaja:

Palestiinalaishallinto jätti 23. syyskuuta YK:lle jäsenhakemuksensa, joka on parhaillaan turvallisuusneuvoston käsiteltävänä. Oletettavaa on, että Yhdysvallat käyttää veto-oikeuttaan, mistä seuraa, ettei turvallisuusneuvosto voi esittää Palestiinan hyväksymistä maailmanjärjestön jäseneksi.

Jäsenhakemuksen jättämistä on tulkittu keinoksi saada Israelin ja palestiinalaisten väliset rauhanneuvottelut uudelleen käyntiin. Viimeksi neuvotteluja käytiin viime vuoden syyskuussa, mutta ne kariutuivat, kun Israel päätti jatkaa siirtokuntien rakentamista.

Neuvottelujen käynnistyminen olisi toivottavaa, mutta on kokonaan toinen kysymys, tapahtuuko asiassa mitään. Israelin hallitukselta neuvotteluhaluja ei hevillä löydy, eikä Yhdysvallat ainakaan tähän mennessä ole halunnut painostaa liittolaistaan tai onnistunut siinä.

Usein Israelin ja Palestiinan välistä konfliktia kuvataan monimutkaiseksi ja vaikeasti ratkaistavaksi, mitä se osin onkin. On kuitenkin hyvä muistaa, ettei suuria ongelmia ole kuin kourallinen, kuten Israelin ja Palestiinan välinen raja, siirtokuntien asema, Jerusalem ja pakolaisten paluuoikeus.

Kesäkuussa 1967 Israel miehitti niin kutsutussa kuuden päivän sodassa Jordan-joen länsirannan. Israel ei kuitenkaan ole liittänyt Länsirantaa omaan valtioalueeseensa ja kansainvälisoikeudellisesti Israel katsotaan miehittäjäksi.

Palestiinalaiset ovat oikeutetusti esittäneet, että Palestiinan ja Israelin välisen rajan tulisi noudattaa kuuden päivän sotaa edeltänyttä rajalinjaa. Palestiinalaiset ovat olleet valmiit tekemään muutoksia rajalinjaan, sillä olosuhteet linjalla ovat muuttuneet vuoden 1967 tilanteeseen nähden.

Länsirannalle perustetut siirtokunnat kuitenkin mutkistavat aluejaosta sopimista. Siirtokuntia pidetään kansainvälisen oikeuden vastaisina, koska ne eivät kuulu Israelin alueeseen. Siirtokunnat myös pirstovat palestiinalaisaluetta, ja niiden välille rakennetut tiet vaikeuttavat palestiinalaisten liikkumista.

Israel on evakuoinut vuonna 2005 Gazan alueelle perustetut siirtokunnat, mutta Länsirannalle ja Itä-Jerusalemiin niitä rakennetaan yhä.

Siirtokuntien laajentamisen pysäyttäminen olisi edullinen ratkaisu myös Israelille. Poliittisen hyödyn ohella siirtokuntien rakentaminen rasittaa valtion budjettia, sillä sekä siirtokuntien rakentamista että niissä asumista tuetaan. Lisäksi siirtokuntalaisten turvallisuudesta huolehtiminen, mukaan lukien suoja-aidan rakentaminen, nielee varoja.

Jerusalem on konfliktin molemmille osapuolille tärkeä ja siellä on sekä juutalaisille että islaminuskoisille pyhiä paikkoja. Joissain tapauksissa pyhät paikat ovat suoranaisesti kiinni toisissaan, kuten itkumuuri ja Al-Aqsan moskeija.

Palestiinalaiset haluavat Itä-Jerusalemin pääkaupungikseen, mutta tähän Israel ei ole suostunut, koska vanhakaupunki ja itkumuuri kuuluvat Itä-Jerusalemiin. Yksi esillä ollut ratkaisu, joka sisältyi jo YK:n vuoden 1947 jakosuunnitelmaan, on ollut Jerusalemin julistaminen kansainväliseksi kaupungiksi.

Pakolaisten paluuoikeus on ollut yksi palestiinalaisten pitkäaikaisimmista vaatimuksista, sillä pakolaisongelma juontaa aina vuoteen 1947 saakka. Paluuta on pidetty ensisijaisena vaihtoehtona, mutta sen ohella on hyväksytty taloudellinen korvaus. Kaikkien pakolaisten paluu entisille asuinsijoilleen ei ole realistinen vaihtoehto, eivätkä kaikki pakolaiset todennäköisesti sitä edes halua. Palestiinan pakolaisten määräksi arvioidaan nykyisin noin neljä miljoonaa, joista kolmannes asuu Länsirannalla ja Gazassa.

Kaikki edellä luetellut kiistakysymykset ovat kuitenkin ratkaistavissa, mikäli halua tähän on. Itse asiassa suurin ongelma viime vuosina onkin ollut se, ettei ratkaisua ole haluttu tai uskallettu tehdä.

Israelin sisäpoliittinen tilanne on ollut pitkään sekava, ja pääministeri Benjamin Netanjahun hallitus on ollut sisäisesti riitaisa. Hajaannus leimaa myös palestiinalaisia – Mahmud Abbasin johtama palestiinalaishallinto hallitsee käytännössä ainoastaan Länsirantaa, Gazaa taas hallitsee Hamas.

Tietynasteisesta pattitilanteesta huolimatta oikeastaan ainoa realistinen vaihtoehto on löytää neuvotteluratkaisu. Sotilaallisen ratkaisun riskit ovat niin suuret, että sitä tuskin kukaan vakavasti harkitsee. Palestiinalaiset ovat kaksi kertaa hakeneet kansannousulla eli intifadalla ratkaisua siinä kuitenkaan onnistumatta. Tuskin kukaan uskoo, että kolmatta kertaa kannattaa yrittää.

Taitavalle välittäjälle olisi tilausta.
 

/

Palestiinalainen maanviljelijä anoo israelilaisilta sotilailta oikeutta viljellä maatansa At-Tuwanissa Länsirannalla huhtikuussa 2008. Palestiinalaisperheen viljelykset sijaitsevat aivan israelilaissiirtokunnan vieressä, ja työtä pelloilla häiritään jatkuvasti. Joskus siirtokuntalaiset vaativat sotilaita pysäyttämään ne kokonaan.

Lehden numero: