Ydinvoimabuumi merkitsisi jäähyväisiä ydinaseriisunnalle

Tuwaithan ydintutkimuskeskuksen vieressä sijatsevan tyttökoulun
oppilas. Greenpeace mittasi koulusta 3000 kertaa taustasäteilyä korkeampia säteilyarvoja.

Kylmän sodan loputtua ekokatastrofi ja ilmastonmuutos korvasivat ydinsodan vahvimpina ehdokkaina ihmiskunnan päivien päättäjäksi.

 kuvat: Greenpeace

Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n johtajan Mohammed ElBaradein mukaan ydinsodan uhka ei ole koskaan ollut niin suuri kuin nyt. Nykyisten ydinasevaltioiden lisäksi 30-40 ydinvoimaa käyttävää maata pystyy halutessaan valmistamaan ydinaseen lyhyessä ajassa. Suomen Säteilyturvakeskuksen ydinmateriaalien valvonnasta vastaavan johtajan Tero Varjorannan mukaan on vain ajan kysymys, milloin terroristit saavat käsiinsä ydinaseen tai likaisen pommin.
Syitä tilanteeseen voisi hahmottaa kolme: ydinvoiman sekä ydinmateriaalien määrä kasvaa ja samalla ydinaseiden valmistamiseen tarvittava osaaminen leviää. George W. Bushin kampanja terrorismin edistämiseksi on kasvattanut kansainvälisiä jännitteitä ja luonut väkivaltaisia iskuja tekeville ryhmille vakaan kannatuksen ja tuen. Kansainvälinen ydinasevalvonta on kriisissä ja ydinteollisuuden edut kävelevät kansainvälisten sopimusten yli.

Ydinvoiman ja ydinaseiden yhteydet

Ydinvoimalan polttoaineen tuotantoketju soveltuu sellaisenaan ydinasemateriaalin tuotantoon. Maa, joka kykenee ydinpolttoaineen tuotantoon, omaa välttämättä myös kyvyn tuottaa ydinasemateriaalia. Lisäksi uraanin väkevöinnissä syntyy myrkyllistä köyhdytettyä uraania, josta eroon pääsemiseksi ydinteollisuus on keksinyt kaksi tapaa – dumppaamisen Venäjälle ja ampumisen Irakiin (sekä mahdollisesti Gazaan).
Jokainen ydinvoimala on ydinasemateriaalin tuotantolaitos. Toimivassa ydinreaktorissa vuodessa syntyvä ydinjäte sisältää tyypillisesti 200 kiloa plutoniumia, eli tarpeeksi noin 30-40 Nagasakiin pudotettuun ydinpommiin. Ydinjäte on käytännössä ikuinen varasto verrattain helposti erotettavaa, asekelpoista plutoniumia.
Ydinvoiman käyttö tekee ydinaseen valmistamisen salaa huomattavasti helpommaksi. Lähes kaikki nykyiset ydinasevaltiot ovat valmistaneet ydinaseen siviiliydinvoimaohjelman suojissa ja tämä on edelleen todennäköisin tapa, jolla uudet valtiot hankkivat ydinaseita.

Tapaus Areva

Kuvaava esimerkki ydinvoimateollisuuden ja ydinasebisneksen yhteyksistä on Olkiluotoon reaktoria rakentavan ja Suomeen uraanikaivoksia puuhaavan ranskalaisen Arevan toiminta. Yhtiö on korviaan myöten naimisissa Ranskan ydinaseohjelman kanssa ja rikkonut ydinsulkusopimusta auttamalla Intiaa ja Israelia ydinaseen hankinnassa.
Arevan ydinvoimalat ovat tuottaneet jopa pari tonnia plutoniumia suoraan Ranskan ydinaseohjelman käyttöön. Areva erottaa ja jälleenkäsittelee plutoniumia sekä voimaloita että sotilaallista käyttöä varten La Haguessa, jossa siviili- ja sotilaskäyttöä on mahdotonta erottaa. Yhtiö varastoi alueella n. 50 tonnia plutoniumia.
Areva myi rikastettua uraania Intiaan ja edisti näin maan ydinaseohjelmaa. Nyt kun maalla on ydinase ja suurvallat ovat kutsuneet sen klubiinsa, Areva on ensimmäinen ulkomainen yhtiö, joka pääsee toimittamaan ydinvoimatekniikkaa maahan. Israelissa Areva toimi yhdessä Ranskan salaisen palvelun kanssa Dimonan raskasvesireaktorin rakentamiseksi plutoniumin tuottamista varten.
Tällä hetkellä Areva kiertää kaupittelemassa reaktoreitaan Euroopan lisäksi mm. Algeriassa, Brasiliassa, Kanadassa, Kiinassa, Libyassa, Qatarissa, Saudi-Arabiassa, Etelä-Afrikassa, Isossa-Britanniassa, Yhdysvalloissa, Turkissa ja Arabiemiraateissa.

Miten kansainvälinen ydinvoimabuumi vaikuttaisi ydinaseisiin?

Maailman ydinvoimakapasiteetti on kääntynyt laskuun, kun 1960-luvulla rakennettuja vanhoja reaktoreita on alettu poistaa käytöstä ja uusia on rakennettu vain pari vuodessa. Ydinvoimateollisuus yrittää nyt käyttää ilmastonmuutosta argumenttina uuden ydinvoimabuumin käynnistämiseksi.
Visiona on maailman ydinvoimakapasiteetin kaksinkertaistaminen vuoteen 2030 mennessä. Tavoite on äärimmäisen vaikea toteuttaa: se edellyttäisi, että uusia ydinvoimahankkeita aloitetaan jo vuonna 2015 yksi viikossa. Tällaisen buumin aikaansaaminen edellyttäisi runsaasti julkisia tukia ja ydinteollisuuden valvonnan löyhentämistä.
Monelle tulee yllätyksenä, että edes näin nopea ydinvoiman lisärakentaminen ei olisi ihmelääke ilmastonmuutokseen: hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n mukaan tuloksena olisi kolmesta neljään prosentin vähennys maailman kasvihuonekaasupäästöissä vuonna 2030 verrattuna kehitykseen ilman toimia. Tämä on selvästi alle kymmenesosa tarvittavista päästövähennyksistä. Yllättävän pieni päästövähennys johtuu siitä, että vaikka ydinvoimasta puhutaan paljon, sen rooli maailman energiahuollossa on verrattain pieni: ydinsähkö vastaa vain neljää prosenttia maailman energian loppukulutuksesta. Vertailun vuoksi: uusiutuva energia vastaa 18 prosenttia loppukulutuksesta ja pelkästään tuulivoimaa on viime vuosina rakennettu kolminkertaisesti ydinvoimaan verrattuna.
Entä mitä buumi tarkoittaisi ydinaseiden leviämisen kannalta? Paitsi että 500 ydinvoimalaa pitäisi rakentaa pelottavan nopeassa tahdissa, niitä pitäisi myös rakentaa maihin, joilla ei vielä ole ydinvoimaa, eikä siten myöskään turvallisuusvalvontaan liittyvää organisaatiota tai osaamista. Maailman energiajärjestön IEA:n laskelmissa ydinvoiman määrä kehitysmaissa kasvaisi viisinkertaiseksi.
Uudet ydinvoimamaat eivät varmastikaan tyytyisi olemaan uraanin väkevöinnin ja siten voimaloidensa polttoainehuollon suhteen täysin riippuvaisia nykyisestä ydinaseklubista. Ne hankkisivat oman väkevöintikapasiteetin ja siten kyvyn valmistaa ydinaseita. Kokonaisuutena uraanin väkevöintikapasiteetti pitäisi kaksinkertaistaa ja uraanin louhinta kolminkertaistaa 20 vuodessa.

Greenpeacen mielenosoittajat vaativat YK:n alaista Kansainvälistä
atomienergiajärjestöä IAEA:ta lopettamaan ydinvoiman ja samalla ydinaseiden markkinoinnin.

Tulevaisuuden “superydinjätteet”

On hyvin todennäköistä, että uraanin tuotanto ei pysyisi kysynnän kasvun perässä. Hinnan nousu ja uraanin saatavuuden turvaaminen tekisi ydinjätteen jälleenkäsittelystä nopeasti paljon nykyistä houkuttelevampaa. Jos puolet uraanin lisätarpeesta vuonna 2030 haluttaisiin tuottaa jälleenkäsittelyllä, täytyisi rakentaa 70 uutta Iso-Britannian Sellafieldin jälleenkäsittelylaitoksen kokoista yksikköä. Ydinjätteen jälleenkäsittely kasvattaisi räjähdysmäisesti maailman merillä ja maanteillä liikkuvan korkea-aktiivisen ja asekelpoisen ydinmateriaalin määrää. Yksityiset yritykset käsittelisivät niin suuria määriä ydinmateriaaleja, että laajamittaisen ydinkatastrofin aiheuttamiseen tarvittava määrä plutoniumia voisi kadota huomaamatta jo mittausvirheiden takia.
Ydinreaktorien käyttöaikanaan tuottaman korkea-aktiivisen ydinjätteen kokonaismäärä lähes kolminkertaistuisi. Vuodelle 2030 esitetyn ydinvoimatuotannon toteutuessa tarvittaisiin Olkiluotoon suunnitteilla olevan kokoinen ydinjätehauta kahden kuukauden välein. Uusien ydinvoimaloiden tuottama jäte on huomattavasti vaarallisempaa ja vaikeampaa loppusijoittaa kuin vanhojen reaktorien, puhutaan jopa ”superydinjätteestä”.
Kokonaisuutena ydinvoimabuumi tekisi kansainvälisestä ydinasevalvonnasta mahdottomuuden. Radioaktiivisten aineiden varastot ja kuljetukset räjähtäisivät käsiin, siviiliydinvoima toimisi savuverhona ydinaseohjelmille ja nykyistäkin valvontaa pitäisi purkaa hankkeiden vauhdittamiseksi.
Aika, jolloin valtiot saattoi jakaa hyviin ja pahoihin ja rajoittaa ydinvoiman käytön edellisten yksinoikeudeksi on väistämättä ohi. Ilmastonmuutoksen torjuminen edellyttää, että vauraat teollisuusmaat satsaavat voimakkaasti turvallisiin energiaratkaisuihin, joita voidaan ottaa käyttöön kaikkialla maailmassa. Suomen tulevilla ydinvoimapäätöksillä on kansainvälistä merkitystä sekä ydinvoiman että ydinaseriisunnan tulevaisuuden kannalta.

Kirjoittaja työskentelee energiavastaavana Greenpeacessa